
Kangasalan kaupunki ja Tampereen ja Helsingin yliopistojen tutkijat kehittivät monitoimirobotin kouluympäristöön
31.8.2022 15:00:00 EEST | Kangasalan kaupunki | Tiedote

Kangasalan ateria- ja siivouspalveluiden tarpeista käynnistynyt yhteistyö aloitettiin vuonna 2019 ja robotti saatiin valmiiksi koronapandemian aiheuttamien viiveiden jälkeen tänä kesänä.
Tampereen yliopiston Mekatroniikan tutkimusryhmä teki kehitystyötä Tampereella ja robotin käyttöliittymän toteutukseen osallistui myös tutkijoita Helsingin yliopistosta. Tampereen tutkimusryhmän vastuuhenkilöinä toimivat mekatroniikan professori Kari T. Koskinen,tutkimuspäällikkö Jussi Aaltonen,tutkija Eetu Friman ja yliopisto-opettaja TuomasSalomaa. Käytännön tarpeiden näkökulmaa kehittämiseen toivat Kangasalan kaupungin ateria- ja siivouspalvelupäälikkö Hannakaisa Haanpää ja palveluesimies Tarja Viemerösekä Vatialan koulun apulaisrehtorina projektin aikana toiminut Jarkko Liuha.
Aluksi toteutettiin robotin konseptikehitys, jossa määriteltiin robottiin tarvittavat osajärjestelmät. Järjestelmäkehitysvaiheessa suunniteltiin ja toteutettiin robotin keskeiset toiminnot, kuten liikkuminen, anturointi, ohjaus, käyttöliittymä jne. Testaus ja iteratiivinen kehitys muodosti ison osan robotin kehitysprosessista.
Professori Kari T. Koskisen mukaan projekti oli tutkijoille erittäin mielenkiintoinen, mutta samalla myös haasteellinen. Mekatroniikan tutkimusryhmän tutkijoilla on runsas kokemus mm. kaivos- ja vedenalasirobotiikan kehittämisestä, mutta tässä hankkeessa yhtenä kohderyhmänä olivat koululaiset, mikä toi mielenkiintoisen lisän suunnitteluprosessiin.
- Hanke tarjosi tutkijoille hienon mahdollisuuden toteuttaa uudenlainen monitoimirobotti suunnittelupöydältä valmiiseen toteutukseen. Kiitos Kangasalan kaupungille projektista ja yhteistyöstä, Koskinen sanoo.
Hannakaisa Haanpää kertoo, että Ursula-robotti osaa imuroida ja liikkua itsenäisesti suunnitellulla tavalla.
- Työaikoja Ursula ei tunne, kunhan sillä riittää tarpeeksi lepotaukoja päivässä, jotta se voi ladata itsensä latausasemallaan, kertoo Haanpää.
Koulupäivän aikana robottia voidaan käyttää myös opetuksessa apuna.
- Ursulaa voidaan koodata tekemään erilaisia pieniä tehtäviä oppilastyönä ja se voi toimia opetusvälineenä. Lisäksi robotti osaa musisoida ja vähän tanssiakin, mikä on ollut oppilaille mieleen, kertoo Haanpää hymyillen.
Vatialan koulun oppilaat saivat osallistua myös Ursulan ulkonäön suunnitteluun. Heille järjestettiin piirustuskilpailu, jonka tuloksia hyödynnettiin robotin ulkonäön toteuttamisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannakaisa Haanpää, ateria- ja siivouspalvelupäällikkö, Kangasalan kaupunki
p. 040 133 6511, hannakaisa.haanpaa@kangasala.fi
Kari T. Koskinen, professori, Tampereen yliopisto
p. 0400 634 242, kari.koskinen@tuni.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Taidemuuntamoita valmistuu Lamminrahkaan kesän 2026 alussa28.1.2026 16:21:33 EET | Tiedote
Lamminrahkan kaupunkikuva täydentyy ensi kesänä julkisella taiteella, kun alueelle valmistuu kuuteen sähkömuuntamoon toteutettava teossarja.
Asukkaat voivat kommentoida alustavaa viheralueiden kunnossapitoluokitusta karttakyselyssä19.1.2026 14:46:21 EET | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uusi kunnossapitoluokitus. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden alustavasta kunnossapitoluokituksesta kartoitetaan karttakyselyllä 19.1.-1.2.2026.
Vatialan koulu Cygnaeus-palkinnon finalistina16.12.2025 15:30:26 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin Vatialan koulu on valittu vuoden 2026 Cygnaeus-palkinnon seitsemän finalistin joukkoon.
Pikkolan koulu saavutti LUMA/STEAM-koulun sertifikaatin, taso 215.12.2025 14:44:24 EET | Tiedote
Pikkolan koulu ilolla ilmoittaa, että se on saavuttanut LUMA/STEAM-koulun tason 2 sertifikaatin. Sertifikaatti myönnettiin koulullemme systemaattisesta työstä matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen osaamiseen liittyvän pedagogiikan, opetushenkilöstön osaamisen, oppimisympäristön, verkostojen ja yhteistyön sekä johtamisen kehittämisessä. LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti on myönnetty Pikkolan koululle alueen LUMA-keskuksen toimesta. Sertifikaatin kehittämisessä ovat olleet mukana Teknologiateollisuus ry, Oulun, Tampereen ja Turun kaupungit sekä Oulun yliopisto. Tämä yhteistyö on mahdollistanut koulumme pedagogisen toiminnan kehittämisen, jota voimme hyödyntää myös muun pedagogiikka- ja toimintakulttuurimme kehittämisessä. Sertifiointiprosessi on ollut koululle merkittävä oppimisen paikka ja se osoittaa sitoutumistamme laadukkaaseen perusopetukseen ja matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen opetukseen. Koulumme on tehnyt perusteellisen itsearvioinnin ja panostanut koul
Vilmalotta Olivia Schafhauser: “Naiseuden lumous ja kirous” Taidetila Terrassa 12.1.–19.2.202615.12.2025 12:21:53 EET | Tiedote
Taidetila Terrassa avautuu 12.1. kuvataiteilija Vilmalotta Olivia Schafhauserin näyttely “Naiseuden lumous ja kirous”, joka tarkastelee naiseutta, ikääntymistä, kehollisuutta ja seksuaalisuutta sekä näihin liittyviä muutoksia ja haasteita.
Kangasalan kaupunki