
Kangasalan viheralue- ja ulkoliikuntapaikkaohjelman asukaskyselyn tuloksia käytetään kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun
2.9.2022 12:26:12 EEST | Kangasalan kaupunki | Tiedote

Asukaskyselyn avulla kartoitettiin kuntalaisten näkemyksiä ja toiveita Kangasalan viheralueiden ja ulkoliikuntapaikkojen kehittämiseen liittyen. Asukaskyselyyn osallistui lähes 700 vastaajaa, ja kyselyyn jätettiin yli 1800 kaupungin viheralueita ja ulkoliikuntapaikkoja koskevaa kehittämisehdotusta.
Kyselyn vastauksissa korostui erityisesti asukkaiden toiveet nykyisten viheralueiden ja ulkoliikuntapaikkojen laadun ja kunnossapidon parantamisesta. Esimerkiksi useista kaupungin pallokentistä toivotaan tekonurmipäällysteisiä ja toiminnoiltaan monipuolisempia, ja kaupungin uima- ja venerantojen yleiseen kunnossapitoon toivotaan kohennusta. Vahvana teemana vastauksissa nousi esiin myös ulkoliikuntapalveluiden alueellinen tasavertaisuus ja kyläkohteiden huomioiminen.
Tarkempaan yhteenvetoon asukaskyselyn vastauksista voit tutustua tästä linkistä
Parhaillaan laadittavan Kangasalan viheralue- ja ulkoliikuntapaikkaohjelman tavoitteena on ohjata viheralueiden ja ulkoliikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitoa seuraavan kymmenen vuoden ajan. Asukaskyselyssä saatuja kehittämisehdotuksia käytetään pohjana tulevien vuosien investointien ohjaamisessa ja kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa. Kangasalan viheralue- ja ulkoliikuntapaikkaohjelman luonnos asetetaan julkisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille loka-marraskuun aikana, jolloin siihen on mahdollista antaa kommentteja. Tavoitteena on, että ohjelma valmistuu joulukuussa 2022.
Kangasalan kaupunki toteuttaa hankkeen ja kyselyn yhteistyössä WSP Finland Oy:n kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Järvinen, kaupunginpuutarhuri
p. 050 550 9079, jari.jarvinen@kangasala.fi
Milla Santalehto, suunnittelija/ulkoalueet
p. 044 481 3009, milla.santalehto@kangasala.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Taidemuuntamoita valmistuu Lamminrahkaan kesän 2026 alussa28.1.2026 16:21:33 EET | Tiedote
Lamminrahkan kaupunkikuva täydentyy ensi kesänä julkisella taiteella, kun alueelle valmistuu kuuteen sähkömuuntamoon toteutettava teossarja.
Asukkaat voivat kommentoida alustavaa viheralueiden kunnossapitoluokitusta karttakyselyssä19.1.2026 14:46:21 EET | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uusi kunnossapitoluokitus. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden alustavasta kunnossapitoluokituksesta kartoitetaan karttakyselyllä 19.1.-1.2.2026.
Vatialan koulu Cygnaeus-palkinnon finalistina16.12.2025 15:30:26 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin Vatialan koulu on valittu vuoden 2026 Cygnaeus-palkinnon seitsemän finalistin joukkoon.
Pikkolan koulu saavutti LUMA/STEAM-koulun sertifikaatin, taso 215.12.2025 14:44:24 EET | Tiedote
Pikkolan koulu ilolla ilmoittaa, että se on saavuttanut LUMA/STEAM-koulun tason 2 sertifikaatin. Sertifikaatti myönnettiin koulullemme systemaattisesta työstä matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen osaamiseen liittyvän pedagogiikan, opetushenkilöstön osaamisen, oppimisympäristön, verkostojen ja yhteistyön sekä johtamisen kehittämisessä. LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti on myönnetty Pikkolan koululle alueen LUMA-keskuksen toimesta. Sertifikaatin kehittämisessä ovat olleet mukana Teknologiateollisuus ry, Oulun, Tampereen ja Turun kaupungit sekä Oulun yliopisto. Tämä yhteistyö on mahdollistanut koulumme pedagogisen toiminnan kehittämisen, jota voimme hyödyntää myös muun pedagogiikka- ja toimintakulttuurimme kehittämisessä. Sertifiointiprosessi on ollut koululle merkittävä oppimisen paikka ja se osoittaa sitoutumistamme laadukkaaseen perusopetukseen ja matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen opetukseen. Koulumme on tehnyt perusteellisen itsearvioinnin ja panostanut koul
Vilmalotta Olivia Schafhauser: “Naiseuden lumous ja kirous” Taidetila Terrassa 12.1.–19.2.202615.12.2025 12:21:53 EET | Tiedote
Taidetila Terrassa avautuu 12.1. kuvataiteilija Vilmalotta Olivia Schafhauserin näyttely “Naiseuden lumous ja kirous”, joka tarkastelee naiseutta, ikääntymistä, kehollisuutta ja seksuaalisuutta sekä näihin liittyviä muutoksia ja haasteita.



Kangasalan kaupunki