Kannabiksen kasvattaminen oikeutti vuokrasopimuksen purkamiseen välittömästi – varoitusta ei vaadittu
27.6.2022 13:53:27 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote
Varoitus antaa vuokralaiselle uuden mahdollisuuden
Jos vuokralainen rikkoo huoneistossa terveys- tai järjestysmääräyksiä, hänelle on lähtökohtaisesti annettava varoitus ennen kuin vuokrasopimuksen purkamiseen voidaan turvautua. Mikäli vuokralainen lopettaa menettelyn saamansa varoituksen jälkeen, sopimusta ei voi purkaa.
Uutta varoitusta ei tarvita, jos vuokralainen on jo aiemmin saanut varoituksen vastaavasta menettelystä. Laki ei vaadi useampaa varoitusta, mutta varoituksen kohteena olleen menettelyn tulee toistua purkamisoikeuden syntymiseksi.
”Jos asukas on aiemmin saanut varoituksen esimerkiksi häiritsevästä elämästä, eikä järjestysmääräysten rikkomisesta, purkuun ei yleensä voi turvautua. Jos siis varoituksen ja purkamisen peruste eroavat toisistaan tai varoituksen antamisesta on kulunut hyvin pitkä aika, vuokralaiselle tulee antaa uusi varoitus, neuvoo Susanna-Maria Aarnivuo.
Varoitusta ei kuitenkaan vaadita tapauksessa, jossa vuokralainen on toiminut erittäin moitittavalla tavalla, esimerkiksi syyllistymällä vakavaan rikokseen.
”Vaasan Hovioikeuden tuoreen ratkaisun mukaan asunnossa harjoitettu rikollinen toiminta täytti tämän edellytyksen. Käytännössä tällaisiin tilanteisiin liittyvän tulkinnanvaraisuuden vuoksi varoituksen antaminen olisi silti usein järkevää”, toteaa Aarnivuo.
Oikeuttaako kannabislöytö automaattisesti purkamiseen?
Purkaminen päättää sopimuksen välittömästi, joten se on äärimmäinen keino puuttua vuokrasuhteen ongelmiin.
”Purkamiseen johtaneella menettelyllä tulee olla varsin olennainen merkitys, joten vuokranantajan on syytä varmistua näytön riittävyydestä ennen purkamisoikeuden käyttämistä”, Aarnivuo huomauttaa.
”Vaikka tässä tapauksessa vuokralainen oli tuomittu rikollisesta toiminnastaan, yksittäisten kannabiskasvien kasvattamista ei voitu pitää niin vakavana rikoksena, että se olisi oikeuttanut purkamaan vuokrasopimuksen automaattisesti ilman varoitusta”, hän jatkaa.
Menettely katsottiin kokonaisuutena arvioiden erittäin moitittavaksi, koska vuokralainen oli huumausaineiden kasvattamistarkoituksessa tunkeutunut samalla naapuriasuntoon.
Aarnivuo arvioi, että tuore ratkaisu on kuitenkin linjassa aikaisemman oikeuskäytännön kanssa, jossa varoitusta ei ole vaadittu vuokrasopimuksen purkamiseksi esimerkiksi silloin, kun asuinhuoneisto on muutettu ”kannabiskasvattamoksi”. Samaan lopputulokseen päädyttiin myös vuoden alussa annetussa hovioikeuden ratkaisussa, jossa vuokralainen oli ammuskellut taloyhtiön alueella sekä aiheuttanut naapureille muutoinkin toistuvaa häiriötä ja pelkoa.
Kuinka reagoida vastaavissa tapauksissa?
Rikos- ja häiriöepäilyihin puuttuminen vaatii aina tapauskohtaista harkintaa. Taloyhtiöltä ja naapureilta saapuneisiin ilmoituksiin on syytä suhtautua vakavuudella, koska ne edellyttävät usein ripeää toimintaa.
”Vuokranantajan kannattaa silti aina varmistaa myös vuokralaisen näkemys tilanteesta. Ikävimmässä tilanteessa syytös voi olla täysin perusteeton”, Aarnivuo muistuttaa.
”Erityisen huolestuttavia ovat tilanteet, joissa naapuriasukkaiden henki ja tai terveys on uhattuna. Tällaiset tilanteet kääntyvät yleensä myös poliisiasioiksi. Suomen Vuokranantajat ry:n lakineuvonnassa näin poikkeuksellisia tilanteita tulee vastaan erittäin harvoin. Kysymys on onneksi marginaalisesta ilmiöstä”, Aarnivuo summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara PenttiläNeuvontalakimies
Puh:(09) 1667 6345saara.penttila@vuokranantajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.
Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Jatkovalmistelussa esitetään kaivattuja muutoksia huoneenvuokralain irtisanomisaikoihin17.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Huoneenvuokralain uudistamisen jatkovalmistelussa ehdotetaan suurempia muutoksia irtisanomisaikoihin, kuin mitä aiemmassa työryhmämietinnössä oli esitetty. Jatkovalmistelussa ehdotetut muutokset toisivat toivottua tasapainoa vuokralaisen ja vuokranantajan irtisanomisaikoihin, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juho Kärkkäinen.
Hyvä vuokranantaja 2025 -palkinto Jesse Särsille22.11.2025 17:24:04 EET | Tiedote
Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna Littoisissa asuvalle Jesse Särsille, joka vuokraa asuntoja Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.
Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia22.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
