KANNANOTTO: Talouden tilanne on vakava ja näkymät epävarmat – SDP:n linja kuihduttaisi kasvun
11.2.2023 10:24:01 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Lohi hämmästelee, miten pääministeripuolue SDP:n talouspolitiikka tässä tilanteessa on kuin kumpujen yöstä.
- Kaikki kivet pitäisi nyt kääntää talouden kasvun aikaansaamiseksi. Yritykset ovat kasvun ja työpaikkojen luomisessa keskeisimpiä. SDP:n linjasta sen sijaan paistaa kateus ja kauna yrityksiä – ja yrittäjiä - kohtaan.
- Ehdotukset työllistämisverojen ja yrittäjien verotuksen kiristämisestä sekä yritysten maalaaminen veronkiertäjiksi ovat vastuutonta puhetta pääministeripuolueelta.
Lohen mukaan Keskusta haluaa puolestaan vahvistaa toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä yhteiskunnassa.
- Vahvoihin taseisiin kannustanut osinkoverotus on ollut työllisyyttä ylläpitävä, kun yrityksemme ovat kestäneet paremmin kriisejä. Nyt ei pidä viedä kannusteita työllistämiseltä. SDP:n olisi syytä haudata esityksensä, jotka lannistavat eivätkä kannustaa työllistämään ja kasvattamaan yrityksiä.
Lohen mukaan SDP:n mainostamassa kasvupolitiikassa horisontti on liian kaukana. SDP:n kasvua vahvistavat esitykset ovat sellaisia, että vahvistaisivat kasvua vasta vuosien kuluttua. TKI-panokset sekä peruskoulutusuudistukset eivät vahvista kasvua tulevalla vaalikaudella. Tulevalla vaalikaudella tarvitaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin kasvua vahvistavia toimenpiteitä
- Toivoisin, että pääministeripuolueelta tulisi vielä ennen vaaleja sellaisia ehdotuksia, jotka vahvistavat kasvua tai työllisyyttä lähivuosina. SDP:n haluttomuus ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamiseen kannustavaksi tai työmarkkinasääntelyn joustavuuden lisäämiseen johtaa kasvuvajeen kasvamiseen, kun avoimet työpaikat eivät täyty tai yritysten työllistämiskyky kärsii.
Lohen mukaan Keskustaa ja SDP:tä yhdistää kuitenkin aktiivinen teollisuus- ja elinkeinopolitiikka, joka luo työpaikkoja eri puolille Suomea. Investointien vauhdittaminen edellyttää muun muassa nopeampaa luvitusta ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistamista muun muassa työttömien täydennyskoulutuksella ja työperäisen maahanmuuton hidasteiden purkamisella.
Yhteyshenkilöt
Markus Lohi
Puh:0400 692 682Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskusta laittaisi kaiken uusiksi: Lähimallissa valta ihmisille ja voima alueille – parempi arki ja lisää elinvoimaa koko maahan15.9.2026 10:19:27 EEST | Tiedote
Keskusta esittää jättiuudistusta suomalaisen yhteiskunnan toimintaan.
Kaikkonen: Datakeskusbuumi otettava hallintaan, jotta sähkön hinta pysyy hallinnassa10.9.2026 15:44:15 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää tervetulleina uusia datakeskusinvestointeja Suomeen, mutta on huolissaan niiden vaikutuksista sähkön riittävyyteen ja hintaan. Kaikkonen esittää Suomeen uutta datakeskusten lupajärjestelmää, jolla investointien kokonaisvaikutuksia voitaisiin arvioida nykyistä paremmin.
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi PISA-tuloksista: Peruskoulun pelastaminen vaatii paluuta perusasioihin8.9.2026 13:41:49 EEST | Tiedote
-Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa hyväksyä, että lasten ja nuorten perustaidot heikkenevät vuosi toisensa jälkeen, toteaa Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi.
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen budjettiriihestä: Hallitus jätti viljelijät yksin selviytymään kannattavuuskriisistä ja sikaruton seurauksista2.9.2026 11:06:28 EEST | Tiedote
Maan hallitukselta odotettiin budjettiriihessä toimia maatalouden kannattavuus- ja kustannuskriisiin, mutta tulokset jäivät nollaan. - On hyvä, että maan hallituksessa sentään tunnustettiin maatalouden kriisitilanne, mutta johtopäätös oli hämmentävä. Hallitus ei aio tehdä tässä hetkessä mitään toimia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, Markku Siponen ihmettelee.
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kasvua kiihdyttävät päätökset puuttuvat1.9.2026 21:12:30 EEST | Tiedote
Hallitus on saanut kautensa viimeisen budjettiriihen päätökseen ja julkaisi tulokset tiistai-iltana. Jo etukäteen oli tiedossa, ettei suuria, uusia linjauksia tulla riihestä kuulemaan. Pääministeri Orpon anti riihestä oli rehvakas talouskasvulla kehuminen ilman katetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme