Kansainvälinen bestseller niskansa murtaneen ja ruumiistaan irtautuneen miehen matkasta julkaistu suomeksi

Palkittu, kansainvälinen bestseller 11 päivää toukokuussa — Keskustelu, joka muuttaa elämäsi (2019) on julkaistu suomeksi. Muun muassa Amazonin tiede- ja uskontokategorioiden myyntikärkeen yltänyt sekä lukuisia palkintoja voittanut teos kertoo niskansa murtaneen, ruumiistaan irtautuneen ja siihen palanneen miehen henkisestä matkasta ja oivalluksista. Keskustelumuotoinen matka salaperäisen ystävän kanssa vie suurten kysymysten äärelle elämän tarkoituksesta sekä merkityksestä.
Kirjan julkaisi suomeksi heinäkuussa helsinkiläinen yleiskustantamo Basam Books. Kirjan on kääntänyt Jaana-Mirjam Mustavuori.
J.D. Messinger on yritysvisionääri, puhuja sekä henkinen ohjaaja. Vuonna 2000 Messinger mursi niskansa ja melkein menetti henkensä, jonka jälkeen hän jätti menestyksekkään uransa yritysmaailmassa ja siirsi keskittymisensä henkilökohtaista kehitystä ajaviin suurprojekteihin. Hänen esikoiskirjansa 11 Days in May (2012) voitti lukuisia palkintoja, mukaan lukien Publishing Industry Innovation of the Year Award -tunnustuksen ensimmäisen täysin interaktiivisen e-kirjan kehittämisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Salminen
johanna@basambooks.fi
Viestintä- ja tapahtumakoordinaattori
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinkiläinen yleiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Lindsay L. Gibsonin kirja auttaa voittamaan menneisyyden haasteet15.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Lindsay L. Gibsonin kirja tarjoaa työkaluja voittaa menneisyyden haasteet ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi, vaikka vanhemmat olisivat olleet emotionaalisesti kypsymättömiä. Teoksessa käsitellään erilaisia kypsymättömiä vanhemmuuden muotoja ja annetaan käytännön ohjeita parempien ihmissuhteiden muodostamiseen. Suomentanut Juha Kuvajainen.
"Tuhannen mestarin runot" - kiinalaisen klassikkorunouden laajin suomennos11.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Qianjiashi, "Tuhannen mestarin runot", on merkittävä kiinalainen runoantologia, joka koottiin Song-dynastian lopulla. Sisältäen 224 runoa noin sadalta Tang- ja Song-kausien runoilijalta, se muodostaa laajimman suomennoksen kiinalaisesta runoudesta. Teos sisältää runojen selitykset ja kommentit. Kirjan on suomentanut Tero Tähtinen.
"Aavekipu" – Rakkauden biologiaa, petosta ja halun logiikkaa28.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Onko rakkaus biologinen harha vai elämää ylläpitävä voima? Marja-Riitta Vainikkalan Aavekipu on epärakkausromaani, joka tutkii halua, petosta ja rakkauden kemiaa ilman vaaleanpunaisia suodattimia.
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


