Kansainvälinen valuuttarahasto julkaisee arviot Suomen taloudesta ja rahoitussektorista
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on saanut päätökseen vuosittaisen arvionsa Suomen talouden tilasta ja näkymistä. Arvio perustuu keskusteluihin, joita Suomessa syksyllä 2022 vieraillut valuuttarahaston asiantuntijaryhmä kävi viranomaisten, tutkimuslaitosten, yksityisten rahoituslaitosten, työmarkkinaosapuolten ja muiden tahojen kanssa. Lisäksi IMF on laatinut arvion Suomen rahoitusjärjestelmän vakaudesta rahoitussektorin arviointiohjelman mukaan (Financial Sector Assessment Program, FSAP). Valuuttarahaston johtokunta keskusteli arvioiden loppuraporteista 18. tammikuuta 2023. Raportti on saatavilla valuuttarahaston nettisivulla www.imf.org.
IMF:n maa-arvio (PDF)
Finland: Financial System Stability Assessment
Lisätietoja antaa ekonomisti Anni Norring, puh. 09 183 2120 tai anni.norring@bof.fi, ja Tuulia Asplund, puh. 09 183 2324 tai tuulia.asplund@bof.fi.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
BOFITs prognos om den ekonomiska utvecklingen i Ryssland 2025–202720.10.2025 14:01:00 EEST | Pressmeddelande
Den snabba tillväxten i den ryska ekonomin är över. Under första halvåret 2025 sjönk BNP-tillväxten i Ryssland rent av betydligt snabbare än förutsett och den ekonomiska tillväxten för helåret 2025 blir högst 1 %.
BOFIT Ennuste Venäjän talouskehityksestä vuosina 2025–202720.10.2025 14:01:00 EEST | Tiedote
Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Venäjän BKT:n kasvuvauhti on vuoden 2025 alkupuoliskolla hidastunut selvästi ennakoituakin nopeammin, ja koko vuonna talous kasvaa korkeintaan yhden prosentin vauhtia.
BOFIT Forecast for Russian Economy 2025–202720.10.2025 14:01:00 EEST | Press release
Russia’s latest episode of high economic growth is over. In the first half of 2025, Russian GDP growth slowed even more rapidly than predicted, and growth for all of 2025 will remain at or below 1 %.
Finlands Banks chefdirektör deltar i IMF:s årsmöten15.10.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Banks chefdirektör Olli Rehn deltar i Internationella valutafondens (IMF) och Världsbankens gemensamma årsmöte i Washington DC den 17 oktober 2025. Chefdirektör Rehn företräder Finland i valutafondens styrelse.
Suomen Pankin pääjohtaja IMF:n vuosikokouksiin15.10.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn osallistuu Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin yhteiseen vuosikokoukseen Washington DC:ssä 17.10.2025. Pääjohtaja Rehn edustaa Suomea valuuttarahaston hallintoneuvostossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme