Ohjelmisto- ja e-business ry

”Kansainväliseksi luotu” - Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 on Janne Huttunen, Suomen jo valloittaneen Nordhealthin perustaja

Jaa

Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi 2022 on valittu Janne Huttunen. Nordhealthin perustaja on jo johdattanut yrityksensä markkinajohtajan asemaan Suomessa. ”Nordhealth on uurastanut ihailtavan pitkäjänteisesti johtoaseman saavuttaakseen ja tähtää nyt päämäärätietoisesti markkinajohtajaksi jopa Yhdysvaltain kuumilla markkinoilla”, luonnehtii valintaraadin sihteerinä toiminut Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja, Rasmus Roiha. Janne Huttunen itse korostaa oikeanlaisen tiimin merkitystä.

Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama (vasemmalla) kannustaa Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 -palkinnon saanutta Nordhealthin perustaja Janne Huttusta (oikealla) kohti entistä suurempaa maailmanvalloitusta. Kuva: Photomikke
Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama (vasemmalla) kannustaa Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 -palkinnon saanutta Nordhealthin perustaja Janne Huttusta (oikealla) kohti entistä suurempaa maailmanvalloitusta. Kuva: Photomikke

Lehdistötiedote 13.10. klo 17.30

Vuonna 2001 aloittanut Nordhealth suunnittelee ohjelmistoja eläinlääkäreiden ja terapeuttien käyttöön. Provet Cloud on eläinlääkäreille suunnattu pilvipalvelu, joka on Suomessa jo onnistunut suorastaan ylivoimaisesti.

”Suomessa lemmikkien omistajat ovat 80–90 prosentin todennäköisyydellä saaneet eläinlääkäristä meidän ohjelmistollamme tehdyn kuitin. Huikean moni lemmikin emäntä tai isäntä on siis tietämättään tekemissä meidän järjestelmämme kanssa”, kertoo Nordhealthin perustaja Janne Huttunen.

Nyt Ohjelmisto- ja e-business ry haluaa yhdessä Talouselämä-lehden kanssa osoittaa arvostuksensa Janne Huttusen pitkäjänteiselle ja tulosta tuottavalle työlle Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 -palkinnolla. Ensimmäisen kerran arvostetun palkinnon voitti vuonna 1999 F-Securen perustaja Risto Siilasmaa.

”Jannella ja Nordhealthillä on hieno, vaiherikas yrittäjätarina ja erittäin monipuoliset ansiot. Yrittäjänä Janne on menestyksellä uudistanut firman jo pariinkiin kertaan, kehittänyt pitkäjänteisesti palvelua ja tuotteita kansainväliseen markkinaan sekä onnistunut poikkeuksellisissakin olosuhteissa” luettelee Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksesta koostuneen raadin sihteeri, yhdistyksen toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Heillä on yhä monta rautaa tulessa seuraavan tason kansainvälisen bisneksen rakentamisessa, SaaS-toimintamallin ansiosta hieno kyky skaalautuvuuteen ja lisäksi listautuminen pörssiin, jännittävää kyllä Norjassa”, jatkaa Roiha Huttusen ja Nordhealthin pitkää ansiolistaa.

Kunnianhimoisille tavoitteille on poikkeuksellisen vahva rahoituspohja.

”Onnistuimme viime kesänä pörssilistautumisen yhteydessä keräämään 120M€ rahoituksen kasvun vauhdittamiseksi. Tämä tarkoittaa meille ennen kaikkea sitä, että olemme varsin vakaassa tilanteessa – talouden nykyisistä epävarmuuksista huolimatta”, iloitsee Huttunen.

Tavoitteena markkinajohtajuus UK:ssa ja USA:ssa

Jo 40:ssä eri maassa, yhteensä noin 50 000 ihmistä käyttää Nordhealthin ohjelmistoja eikä kasvutahdille ole Janne Huttusen silmissä loppua näkyvissä.

”Nyt tavoittelemme markkinajohtajuutta Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa. Olemme opetelleet ajattelemaan kansainvälisesti ja suunnitelleet Provet Cloudin alusta alkaen myös ulkomaisille markkinoille sopivaksi. Nordhealth on kansainväliseksi luotu”, valottaa Huttunen.

Nordhealth on kunnianhimoinen myös tuotekehityksessään. Yritys pyrkii luomaan synergioita eläinlääkäreille ja terapeuteille suunniteltujen ohjelmistojen välille, jolloin teknologioiden kehittämisestä saadaan enemmän hyötyjä irti.

Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama nostaa voittajalle hattua.

”Nordhealthin kasvuhaluisuus ei ole sammunut Suomen markkinajohtajuuteen, vaan yritys jatkaa mielettömällä kunnianhimolla tuotteidensa kehittämistä ja kansainvälisiin markkinoihin panostamista. Heillä riittää sinnikkyyttä, osaamista sekä pokkaa asettaa tavoitteet korkealle. Tiedän itse, miten vaativaa Yhdysvalloissa menestyminen on, mutta Nordhealthilla on kaikki mahdollisuudet”, arvioi Walkama itse jo maailmaa valloittaneen ohjelmistoyrittäjän vinkkelistä.

Monipuolinen tiimi vie pitkälle

Huttusen korkealle asettamat tavoitteet ja yrityksen menestyskulku nostavat väistämättä esille kysymyksen siitä, miten Nordhealth pystyy tähän.

”Hyödynnämme edelleen pitkälti suomalaista huippuosaamista ohjelmistojemme kehityksessä. Tuotteemme ovat korkealaatuisia, kilpailukykyisiä sekä modulaarisia, eli niitä voivat hyödyntää hyvin eri kokoiset toimijat. Kaiken A ja O on kuitenkin toimiva, monipuolinen tiimi. Itse olen hyvin tekninen ihminen ja tarvitsen tiimiini esimerkiksi markkinoinnin, verkostot ja kansainvälisyyden hallitsevia tekijöitä”, summaa Huttunen.

Lisätiedot:

Janne Huttunen, perustaja, Nordhealth, 040 589 2468, janne.huttunen@nordhealth.com

Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmisto ja e-business ry, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi 

Avainsanat

Kuvat

Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama (vasemmalla) kannustaa Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 -palkinnon saanutta Nordhealthin perustaja Janne Huttusta (oikealla) kohti entistä suurempaa maailmanvalloitusta. Kuva: Photomikke
Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama (vasemmalla) kannustaa Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 -palkinnon saanutta Nordhealthin perustaja Janne Huttusta (oikealla) kohti entistä suurempaa maailmanvalloitusta. Kuva: Photomikke
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Ohjelmisto- ja e-business ry
Ohjelmisto- ja e-business ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://ohjelmistoebusiness.fi

Ohjelmisto- ja e-business ry on sitoutumaton alan edistäjä ja toimialavaikuttaja, joka uskoo softan parantavaan voimaan. Yhdistys on kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmisto- ja verkkoliiketoimintaa tekevien yritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys luo parempia mahdollisuuksia alan yrittäjyyteen, vaikuttaa toimialaa koskevaan päätöksentekoon, edistää alan tutkimusta ja koulutusta sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Tavoitteena yhdistyksellä on varmistaa Suomen yritysten edelläkävijyys ja kilpailukyky globaalissa kilpailussa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäseninään yli 700 alan keskeisintä yritystä sekä niiden johtajaa ja vaikuttajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ohjelmisto- ja e-business ry

”Verovarojen käytön on oltava tiedossa” – Ohjelmistoala vaatii: Inhouse-yhtiöt pitää saada pikimmiten julkisuuslain piiriin18.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Julkisyhteisöjen omistamat ns. inhouse-yhtiöt on saatava pikimmiten julkisuuslain piiriin, vaatii Ohjelmisto- ja e-business ry. ”Suomessa on saatava voimaan vastaava lainsäädäntö kuin Ruotsissa, jotta verovarat käytetään tehokkaasti ja läpinäkyvyys ehkäisee väärinkäytöksiä”, peräänkuuluttaa Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Ruotsissa julkisomisteiset inhouse-yhtiöt kuuluvat julkisuuslain piiriin silloin, kun ne saavat yli 50 % tuloistaan kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön ”omistaja-asiakkaaltaan”.

”Kyllä tässä syntyy rakennusvalvonnan tulevaisuus” – Vuoden Digipalvelu 2022 on Pohjois-Amerikkaa valloittavan Cloudpermit Oy:n Lupapiste13.10.2022 18:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden Digipalveluksi 2022 on valittu ainutlaatuinen suomalainen menestystarina, rakennetun ympäristön lupapalveluja radikaalisti helpottava Cloudpermit Oy:n Lupapiste. ”Ratkaisuja on kehitetty ruohonjuuritasolla erinomaisessa yhteistyössä suomalaisten kuntien ja muun julkisen sektorin kanssa, ja nyt korjaamme satoa jo maailmalla”, kiittää Cloudpermitin toimitusjohtaja Jan Pawli. ”Kun suomalaisen digipalvelun voi viedä Pohjois-Amerikkaan, niin kyseessä on uniikki onnistuminen”, kuvailee Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha raadin valinnan perusteita.

”Päättäjien on paljastettava, mihin rahamme käytetään” – Ohjelmistoala vaatii ostolaskuja julkisiksi, keskustelu ICT-hankinnoista alkaa tänään7.10.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Vain yksi kuudesosa Suomen kunnista julkistaa tällä hetkellä ostolaskunsa. ”Tämä on kestämätön tilanne. Kansalaisten oikeustaju ja korruption torjuminen edellyttävät, että kaikki verovaroin maksetut ostolaskut saadaan julkisiksi”, vaatii Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. ”Tänään alkavat Valtiovarainministeriön koordinoimassa Hankinta-Suomessa keskustelut julkisista ICT-hankinnoista. Käytämme arvokkaan tilaisuuden ja pyrimme edistämään sekä oikeudenmukaisuutta että Suomen hyvinvointia.”

”Koodaripula voi hyydyttää miljardiloikatkin” – Monille tuntematon toimiala superkasvussa: lähes 60% yrityksistä lupaa merkittävää kasvua – jos vain osaajia riittää30.6.2022 10:01:23 EEST | Tiedote

Taloutta varjostavat taas synkät pilvet, mutta ohjelmistoalalla merkittävää kasvua odottaa peräti 40% yrityksistä. Lisäksi ohjelmistoalan sisältä löytyy vielä oma superkasvuala. ”Jos joku ei vielä SaaS-bisnestä tunne, nyt olisi korkea aika. Kun 56% yrityksistä ennakoi merkittävää kasvua, tiedossa on Suomen viennille uusi keihäänkärki”, arvioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha uunituoretta tutkimusta. Luvassa voi olla Suomen viennille uusi veturi – kunhan paheneva koodaripula ei tule esteeksi.

Ohjelmistoala tekee historiaa: ”Meillä on Juniorirekry-tapahtumassa yli 800 osallistujaa, joista ylivoimainen enemmistö on naisia!”11.5.2022 07:30:00 EEST | Tiedote

Ohjelmistoalan suurin haaste on uusien osaajien löytäminen. ”Tarve on huutava ja toivomme, että Juniorirekry-tapahtumassa mahdollisimman moni koodari-junnu kohtaa tulevan työnantajansa – edellytykset ovat erinomaiset”, visioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Roihan mukaan tapahtuma menee varmuudella historiaan: ”Tuskin koko universumista löytyy isoa IT-rekrytapahtumaa, jossa miehet olisivat olleet pieni vähemmistö.” Yrityksiä kaivataan mukaan lisää, vaikka ”23 yritystä on mainio alku.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme