Kansainvälisesti adoptoidut laajentavat kuvaa perheestä ja suomalaisuudesta

KM Maarit Koskinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan kansainvälisesti adoptoitujen identiteettityötä. Tutkimus keskittyi etenkin synnyinperheen, adoptioperheen ja normatiivisen suomalaisuuskäsityksen merkityksiin adoptoitujen identiteetin neuvotteluissa.

Suomeen on vuoden 1985 jälkeen adoptoitu kansainvälisesti lähes 5000 lasta. Kansainväliset adoptiot ovat usein suljettuja adoptioita, jolloin lapsella ei ole kasvaessaan yhteyttä synnyinperheeseensä. Kansainvälisesti adoptoidut suomalaiset myös usein erottuvat fyysisiltä piirteiltään kantasuomalaisesta väestöstä, mikä altistaa heidät muun muassa erilaisille rodullistamisen kokemuksille. Koskisen väitöstutkimuksen mukaan kansainvälisesti adoptoitujen identiteetin neuvotteluissa näkyvätkin usein sekä tuntemattomaksi jäänyt synnyinalkuperä että kantasuomalaisista poikkeava ulkonäkö.

Synnyinperheen etsimisellä rakennetaan identiteettiä

Tutkimushaastatteluista kävi ilmi, että etenkin aikuisuus, adoptoitujen oma vanhemmuus ja synnyinperheen kohtaaminen olivat merkityksellisiä siirtymäkohtia adoptoitujen elämässä. Tällöin myös oman identiteetin neuvottelu aktivoitui.

Tutkimuksessa havaittiin, että osa adoptoiduista koki puutteelliset tiedot synnyinperheestä katkoksena identiteetissä, jolloin synnyinperheen etsiminen koettiin tärkeäksi identiteetin neuvottelulle ja oman elämän aikajanan rakentamiselle. Etsimistä tehtiin niin ajatuksin, mielikuvin kuin adoptioon ja omaan alkuperään liittyvää informaatiota ja synnyinperhettä konkreettisesti etsimällä.

Synnyinperheen kohtaaminen oli monelle adoptoidulle hyvin merkityksellinen kokemus ja lisäsi ymmärrystä itsestä. Perheeseen kuulumista perusteltiin tästä huolimatta enemmän hoivaan ja yhteiseen elämänhistoriaan kuin biologiseen sukulaisuuteen perustuvana. Yhteenkuuluvuutta adoptioperheeseen rakensi myös adoptioon liittyvä avoin kommunikaatio.

Suomalaisuus nähdään usein valkoisuutena

Koskisen tutkimuksen mukaan suomalaisuus käsitetään yhä usein valkoisuudeksi. Tämä käy esiin siinä, miten kansainvälisesti adoptoidut kohtaavat rodullistamista, vaikka he täyttävät kaikki Suomen kansalaisuuden ja kulttuurin kriteerit. Tutkimuksessa rodullistamisen havaittiin haastavan adoptoitujen identiteetin ja hyvinvoinnin.

Vastapainoksi omaa identiteettiä neuvoteltiin vuorovaikutustilanteissa suomalaisen nimen, perheen sekä suomen kielen keinoin. Näiden suomalaisuuden ”merkkien” avulla adoptoidut saavuttivat helpommin suomalaisuuden myös ympäristön silmissä. Myös positiivinen suhde omaa erilaisuutta ja etnistä alkuperää kohtaan, identifioituminen muihin kansainvälisesti adoptoituihin sekä sosiaalinen tuki olivat keskeisiä selviytymiskeinoja. Tutkimuksen mukaan erityisesti läheinen ihmissuhteiden verkosto lievensi rodullistamisen aiheuttamaa ahdistusta.

”Kokemuksistaan huolimatta adoptoidut eivät ole voimattomia rodullistamisen uhreja eivät asetu marginaaliin, vaan he kykenevät aktiivisesti neuvottelemaan ja rakentamaan identiteettiään erilaisten selviytymisstrategioiden avulla”, Koskinen painottaa.

”Se, että adoptoidut joutuvat aktiivisesti neuvottelemaan omaa identiteettiään, antaa heille myös mahdollisuuden kartuttaa sellaista psykologista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, johon meillä muilla ei ole samanlaista pakkoa, eikä näin ollen välttämättä samanlaista mahdollisuutta.”

Antirasistinen pedagogiikka mukaan opetussuunnitelmaan

Jotta käsitystä suomalaisuudesta saataisiin laajennettua, valtaväestö tulisi saada tietoisemmiksi niistä puhetavoista ja asenteista, joilla kansainvälisesti adoptoitujen ja muiden rodullistettujen ryhmien kuuluminen suomalaisuuden piiriin haastetaan.

Koskisen mukaan erityisen tärkeää olisi lisätä opettajien ja muiden kasvattajien tietoisuutta rodullistamisen ilmenemistavoista ja rodullistamisen vaikutuksista lasten ja nuorten kehittyvään identiteettiin sekä hyvinvointiin. Tämä edellyttäisi kulttuuriseen ja etniseen moninaisuuteen liittyvän opettajankoulutuksen lisäämistä sekä antirasistisen pedagogiikan liittämistä konkreettisesti osaksi valtakunnallisia opetussuunnitelmia.

Kansainvälinen adoptio laajentaa perinteistä käsitystä perheestä ja suomalaisuudesta

Kansainvälisesti adoptoitujen läsnäolo yhteiskunnallisessa vuoropuhelussa uudistaa käsityksiä perheestä ainoastaan biologiseen sukulaisuuteen perustuvana suhteena ja suomalaisuudesta valkoisuutena. Sen lisäksi, että adoptoidut neuvottelevat omaa identiteettiään, neuvottelevat he myös laajemmin suomalaista kansalaisuusidentiteettiä ja käsityksiä perheistä.

”Toivottavaa olisi, että me, jotka edustamme normatiivisia perhe- ja suomalaisuuskäsityksiä, tulisimme tietoisemmiksi niistä erilaisista, usein tahattomistakin asenteista ja puhetavoista, joilla tuotamme toiseutta, ja haastamme näistä normatiivisista käsityksistä poikkeavia ihmisiä neuvottelemaan identiteettiään”, Koskinen muistuttaa.

KM Maarit Koskisen kasvatustieteen väitöskirjan "Synnyinperhe, adoptioperhe sekä normatiivinen suomalaisuuskäsitys kansainvälisesti adoptoitujen identiteetin neuvotteluissa" tarkastustilaisuus järjestetään 12.3. kello 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii professori Tarja Pösö (Tampereen yliopisto) ja kustoksena dosentti Marja Leena Böök (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi. Työhön voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8549-3.

Väitöstä voi seurata osoitteessa https://r.jyu.fi/dissertation-koskinen-120321.

Lisätietoja:

Maarit Koskinen, maarit.g.koskinen@jyu.fi, puh. +358 40 805 4246

Maarit Koskinen kirjoitti ylioppilaaksi Mäkelänrinteen aikuislukiosta vuonna 1991 ja valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2008.

Koskinen on tehnyt väitöskirjaansa Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja perhetutkimuksen tohtoriohjelmissa, yliopistonopettajan työsuhteessa sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiön ja Konkordia-liitolta saamien apurahojen turvin. Tällä hetkellä Koskinen työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella.