Hämeen kauppakamari

Kansainväliset osaajat vierailevat hämäläisissä yrityksissä

Jaa
Hämeen kauppakamari on syksyn aikana lähestynyt alueen yrityksiä Kansainvälinen osaaja -teemapäivällä. ”Kyseessä on ulkomaalaisen opiskelijan yhden päivän tutustumisesta alueemme yritykseen tämän viikon aikana. Teemapäivään olemme saaneet mukaan 15 hämäläisyritystä, joissa vierailee 1–3 opiskelijaa ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.
Kansainvälinen osaaja -päivä toteutetaan tällä viikolla (22. - 26.11.2021) yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, LAB–ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa.
Kansainvälinen osaaja -päivä toteutetaan tällä viikolla (22. - 26.11.2021) yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, LAB–ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa.

Hämeen alueen ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee tuhansia eri kulttuureista saapuneita opiskelijoita. Heistä suurin osa jää ilman harjoittelupaikkaa tai käytännön tuntumaa työelämään.

Kansainvälinen osaaja päiväksi yritykseen

Kolmatta kertaa järjestettävän Kansainvälinen osaaja -teemapäivän aikana selvitetään yritysten valmiuksia ulkomaalaisten osaajien palkkaamiseen ja testataan työyhteisöjen työkalut, kielitaito ja asenteet. Esimerkiksi tietojärjestelmät sekä työ- ja turvaohjeistukset ovat käytössä monissa pk-yrityksissä ainoastaan suomenkielisinä. 

Hämeen kauppakamarin toteuttama hanke on laajentunut viimeisen kahden vuoden aikana ja Kansainvälisen osaajan -teemapäivää järjestetään Hämeen lisäksi kolmen maakunnan alueella.

”Kansainvälinen osaaja -päivän aikana kansainvälisillä opiskelijoilla on hyvä mahdollisuus esitellä yrityksessä osaamistaan ja kansainvälistä näkökulmaa. Yritykset puolestaan esittelevät omaa toimintaansa ja saavat samalla näkökulmaa ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden mahdollisuuksiin työskennellä yrityksessä", toteaa Ojantausta.

"Opiskelijat arvostavat mahdollisuutta tutustua oman alansa työnantajiin pidemmänkin matkan päästä. Opintojen aikana tapaamiset, harjoittelut ja lopputyöt auttavat opiskelijoita ja työnantajia luomaan suhteita, joiden pohjalta sovitaan usein jo tulevaisuuden työmahdollisuuksista. LUT-korkeakouluissa keskimäärin vain noin 20 prosenttia opiskelijoista on vailla työpaikkaa valmistuessaan ja kannustammekin kaikkia työnantajia lähtemään ajoissa yhteistyöhön kanssamme!", kertoo uraohjaaja Ida-Maria Volturi LUT & LAB Urapalveluista.

”Teemapäivä on herättänyt runsaasti kiinnostusta opiskelijoiden parissa ja selvästi on nähtävissä, että tämän tyyppistä toimintaa tarvitaan. Opiskelijat ovat toivoneet jatkossa mukaan lisää yrityksiä eri aloilta”, kommentoi Hämeen ammattikorkeakoulusta yhteistyökoordinaattori Tiina Björkskog.

Teemapäivään on saatu mukaan 15 hämäläisyritystä, joissa vierailee 1–3 opiskelijaa ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta per yritys.

Kansainvälinen osaaja -päivä toteutetaan viikolla 47 (22. - 26.11.2021) yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, LAB–ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta, p. 044 329 6654

Kuvat

Kansainvälinen osaaja -päivä toteutetaan tällä viikolla (22. - 26.11.2021) yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, LAB–ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa.
Kansainvälinen osaaja -päivä toteutetaan tällä viikolla (22. - 26.11.2021) yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, LAB–ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.4.2024 14:38:16 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye