Pesäpuu ry

Kansainvälistä Care Day’ta eli sijaishuollon juhlapäivää vietetään ensimmäistä kertaa myös Suomessa 21.2.2020

Jaa

Skotlannista vuonna 2015 lähtenyt Care Day juhlistaa sijaishuollossa asuvia tai asuneita lapsia ja nuoria nostaen esiin heidän ääntään ja oikeuksiaan. Juhlapäivää vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa helmikuun kolmantena perjantaina.

Sijaishuollon juhlapäivän visiona on, että jokainen lapsi sijaishuollossa kokee olevansa arvostettu ja rakastettu ja näkee maailman täynnä mahdollisuuksia. Tavoitteena on tehdä sijaishuollossa asuvia ja asuneita sekä heistä välittäviä ihmisiä näkyväksi, nostaa esiin sijaishuollon hyviä asioita ja lisätä ymmärrystä. Juhlapäivä yhdistää sijaishuoltoon liittyviä henkilöitä keskustelemaan ja jakamaan tietoa aiheesta.

Suomessa päivää on järjestämässä jo yli 30 toimijaa. Päivän aikana järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja yhteistä tekemistä sekä tuodaan teemaa esiin mm. sosiaalisessa mediassa. Suomen Care Day -verkostoa koordinoi lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry, ja alueellisesta toiminnasta ja tapahtumista vastaavat juhlapäivän paikalliskoordinaattorit.

Ensimmäinen Care Day järjestettiin Skotlannissa vuonna 2015 lakimuutoksen (Children and young people Scotland bill 2014) vuosipäivän kunniaksi. Who Cares? -järjestön kautta 21 sijaishuollossa asunutta nuorta vaikuttivat lakimuutokseen ja auttoivat siten takaamaan enemmän oikeuksia sijaishuollossa asuville tai asuneille nuorille Skotlannissa. Vuonna 2016 viisi eri järjestöä yhdistivät voimansa ja muodostivat 5 Nations 1 Voice allianssin, joka on jatkanut Care Day’n juhlimista. Päivän viettäminen on laajentunut muutaman vuoden aikana, sillä esimerkiksi vuonna 2019 tapahtumaa juhlittiin Britannian lisäksi kansainvälisesti mm. Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Juhlapäivään voi osallistua ja keskustelua seurata aihetunnisteilla #CareDay20 ja #sijaishuollonjuhlapäivä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Onni Westlund, asiantuntija, Pesäpuu ry, p. 045 886 3326, onni.westlund@pesapuu.fi

Marjukka Koskenkorva, viestinnän asiantuntija, Pesäpuu ry, p. 044 715 0211, marjukka.koskenkorva@pesapuu.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pesäpuu ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 Jyväskylä

https://pesapuu.fi/

Pesäpuu ry on lastensuojelun kehittämisyhteisö, jonka tehtävänä on lisätä lasten ja heidän läheistensä hyvinvointia lastensuojelussa. Pesäpuun visio on, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.