Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde

Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee Espoon Suvisaaristoon

Jaa
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna Espoon Suvisaaristoon. Taudin ilmaantuvuus on noussut tällä alueella merkittävästi viiden seurantavuoden aikana.

Suvisaariston lisäksi Kansallisen rokotusohjelman TBE-rokotuksia jatketaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Lohjalla Ojamon, Lylyisen/Hormajärven, Vohloisen/Virkkalan ja Kirkniemen sekä Kirkkonummella Luoman ja Masalan postinumeroalueilla.

Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleilee ja liikkuu luonnossa kesäaikana. Rokotussarjaan kuuluu kolme rokoteannosta. Rokotussarja on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ehtii saamaan kaksi rokoteannosta ennen kesää. Kolmas rokoteannos annetaan seuraavana vuonna.

Myös muiden riskialueiden rokotussuosituksiin päivityksiä

THL antaa rokotussuosituksia myös kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille. Omakustanteisia TBE-rokotuksia suositellaan muun muassa luonnossa liikkuville asukkaille ja mökkiläisille. Tänä vuonna riskialueiden rokotussuosituksia on päivitetty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Espoon saaristossa, Espoon Kauklahdessa, Hangossa ja Raaseporissa. Erilaisia rokotussuosituksia on aikaisemmin ollut voimassa Espoossa, Hangossa, Kirkkonummella, Siuntiossa, Inkoossa, Lohjalla ja Raaseporissa.

Kuntakohtaisia tapausmääriä ja TBE-rokotussuosituksia voi tarkastella tarkemmin THL:n verkkosivuilta löytyvästä karttasovelluksesta.

Suojaudu punkin puremalta

TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon. Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta.

”Kun liikkuu luonnossa alueilla, missä esiintyy punkkeja, on hyvä käyttää vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä laittaa housunlahkeet sukkien sisään. Punkkeihin tehoava hyönteiskarkote voi antaa lisäsuojaa, kuten myös päivittäinen punkkisyyni. Luonnossa liikkumista ei kuitenkaan kannata rajoittaa punkkitautien pelossa. Ulkoilulla on paljon suuremmat terveyshyödyt punkkien aiheuttamaan riskiin verrattuna”, THL:n tutkija Henna Mäkelä muistuttaa.

Kansallisen rokotusohjelman mukaiset TBE-rokotukset Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

TBE-rokotuksen perussarja on kolme rokotusta. Aiemmin rokottamaton henkilö saa kolme maksutonta rokoteannosta. Myös henkilö, jonka perussarja on kesken, saa täydennysrokotukset ilmaiseksi osana rokotusohjelmaa. Kolmen annoksen rokotussarjan saaneiden tehosterokotukset eivät toistaiseksi sisälly rokotusohjelmaan.

Suvisaariston asukkaat voivat varata ajan ilmaiseen TBE-rokotukseen osoitteesta espoo.terveytesi.fi. Ajanvarausvalikosta tulee valita ”Hoitaja: TBE-rokote maksuton (Suvisaaristo)”. Rokotukset annetaan Soukan terveysasemalla. Jos haluat asioida puhelimessa, soita omalle terveysasemallesi.

Katso ohjeet rokotusajan varaamisesta Lohjalle ja Kirkkonummella Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen verkkosivulta https://www.luvn.fi/fi/palvelut/terveyspalvelut/terveysasemapalvelut/rokotukset

Jos et kuulu kansallisen rokotusohjelman piiriin, mutta haluat suojautua puutiaisaivotulehdusta vastaan, voit hankkia TBE-rokotteen itse. Voit pyytää reseptin TBE-rokotteeseen soittamalla omalle terveysasemallesi. Osta rokote apteekista ja varaa rokotusaika verkosta tai puhelimitse. Myös yksityiset terveyspalveluyritykset tarjoavat TBE-rokotuksia.

Lisätiedot

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Kivistö
Johtava ylilääkäri, Etelä-Espoo
+35840 639 3601
kaisa.kivisto@luvn.fi

Tietoja julkaisijasta

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
PL 33 / PB 33
02033 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Västra Nylands välfärdsområde

https://www.luvn.fi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.

Twitter: @LUhyvinvointi@LUpelastus

Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue@LansiUudenmaanPelastuslaitos

LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Verkkosivut: www.luvn.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde

Välfärdsområdesfullmäktige godkände de väsentliga avvikelserna i budgeten16.4.2024 19:33:09 EEST | Tiedote

Välfärdsområdesfullmäktige godkände de väsentliga avvikelserna i budgeten för 2023. De väsentliga avvikelserna gällde nettoutgifterna för serviceproduktionen, vilket förklaras med underskottet som fördes upp i budgeten för HUS-sammanslutningen. Dessutom har välfärdsområdets upplåning och investeringar varit lägre än budgeterat. Vid sitt sammanträde godkände välfärdsområdesfullmäktige dem båda.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye