Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlaskut Kokkolassa
Tammenlehvän perinnetoimikunta koordinoi veteraanien perintöön liittyvää toimintaa Kokkolassa
”Veteraanien perintö on kertomus uhrautuvaisuudesta, sitkeydestä, lähimmäisen huomioonottamisesta, velvollisuudentunnosta ja tulevaisuudenuskosta.” Tammenlehvän Perinneliiton kotisivuilta löytyvät perinnetyön keskeiset arvot ohjaavat myös Kokkolaan perustetun Tammenlehvän perinnetoimikunnan työtä.
Kokkolan Tammenlehvän perinnetoimikunnan perusti kaupunginjohtaja päätöksellään 4.11.2022, mutta perustamispäätöksen taustalla oli neuvotteluja ja ohjeistusta niin kansallisella kuin alueellisellakin tasolla. Suomalaiset veteraanijärjestöt ovat käytännössä lopettaneet toimintansa vuoden 2022 loppuun mennessä, joten maahan on tarvittu toimijoita, jotka jatkavat veteraanijärjestöjen työtä kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Kokkolan perinnetoimikunta kuuluu Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys ry:n piiriin. Maakunnallinen yhdistys taas on osa kansallista Tammenlehvän Perinneliittoa.
Tammenlehvän perinnetyön tavoitteena on löytää sellaiset veteraaniperinteen henkiset ja aineelliset ilmenemismuodot, jotka suomalaisen yhteiskunnan kannalta ovat tärkeitä ja muistettavia vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Lisäksi tavoitteena on löytää tälle perinteelle jatkuvuutta ylläpitävät vastuunkantajat. Toiminnan painopisteitä ovat veteraanisukupolveen liittyvän perinneaineiston kokoaminen ja esittely sekä veteraanisukupolven arvojen vaaliminen. Kokkolassa perinnetoimikunta on käynnistänyt toimintansa tarkastelemalla veteraaniperinteeseen liittyvää tapahtumakalenteria sekä veteraanitapahtumiin liittyvää vastuunjakoa. Toimikunta pitää tärkeänä, että keskeisten veteraanitapahtumien perinne jatkuu kaupungissa, ja tapahtumiin saadaan sidottua myös nuorempia ikäluokkia.
Kokkolan kaupungin Tammenlehvän perinnetoimikunnassa on edustus seuraavista yhteisöistä:
• Kokkolan reserviupseerit ry
• Vapaussotien perinneyhdistys ry
• Partiolaiset, Lippukunta Halkokariset
• Kälviän kotiseutuyhdistys
• Lohtajan kotiseutuyhdistys
• Kokkolan suomalainen seurakunta
• Karleby svenska församling
• Kälviän seurakunta
• Lohtajan seurakunta
• Kaustinen-Ullavan seurakunta
• Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
• Veteraanitoiminnan edustus
• Kokkolan kaupunki
Perinnetoimikunnan puheenjohtajana vuosina 2022-2025 toimii kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus ja sihteerinä kaupunginjohtajan sihteeri Sonja Remell.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Kokkolan kaupungin Tammenlehvän perinnetoimikunnan puheenjohtaja Sampo Purontaus, 044 7809 264, sampo.purontaus@kokkola.fi
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Stadsdirektör är frånvarande från sitt uppdrag28.4.2025 09:16:30 EEST | Pressmeddelande
Karlebys stadsdirektör Stina Mattila är frånvarande från sitt uppdrag i tre veckor från och med den 28 april 2025. Under frånvaron fungerar förvaltningsdirektör Ben Weizmann som stadsdirektörens ställföreträdare.
Kaupunginjohtaja poissa tehtävästään28.4.2025 09:16:30 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila on 28.4.2025 alkaen poissa tehtävästään kolme viikkoa. Poissaolon aikana kaupunginjohtajan sijaisena toimii hallintojohtaja Ben Weizmann.
Positiva beslut beträffande programmet för norra Finland i regeringens halvtidsöversyn28.4.2025 09:05:21 EEST | Pressmeddelande
Beslut i halvtidsöversynen som är positiva ur Karlebys synvinkel sett är att landskapsflygen tryggas till början av 2028, satsningar på trafikförbindelserna i landskapen och inledning av verkställandet av programmet för norra Finland.
Pohjoisen Suomen ohjelmasta positiivisia päätöksiä puoliväliriihessä28.4.2025 09:05:21 EEST | Tiedote
Kokkolan kannalta myönteisiä puoliväliriihen päätöksiä ovat maakuntalentojen jatkon turvaaminen alkuvuoteen 2028 saakka, panostus maakuntien liikenneyhteyksiin sekä Pohjoisen Suomen ohjelman toimeenpanon käynnistäminen.
Årets fartfylldaste museiutställning öppnar i Karlebys Utställningshall24.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
K.H.Renlunds museums fartfylldaste utställning 2025 dyker ner i den lokala sportens och motionens nyansrika kulturhistoria. Jaksaa jaksaa! Kämpa på! leder besökaren från tävlingsbanornas höjdpunkter till bakgrundskrafternas jobbande, hobbyglädje och platser för motion – stigar, planer och åskådarläktare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme