Kansanedustaja Anneli Kiljunen: Osatyökykyisten tasa-arvoa työelämässä parannetaan
27.10.2020 11:54:27 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Osatyökykyisten ihmisten, kuten esimerkiksi vammaisten tasa-arvon edistäminen vaatii konkreettisia tekoja. Monet haluaisivat työllistyä, mutta heille ei ole ollut saatavilla riittävästi yksilölliset tarpeet huomioon ottavia palveluita tukemaan työllistymistä, kertoo Kiljunen.
– Nyt tilanne paranee. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että tämän rahoituksen myötä osatyökykyisille valmistellaan ja otetaan käyttöön uusia ja monialaisia palveluja. Niissä huomioidaan esimerkiksi kuntoutus osana työllistymistä entistä paremmin, iloitsee Kiljunen.
Alueelliset hankkeet liittyvät kiinteästi Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan ja työllisyyden kuntakokeiluihin. Hankkeissa tuodaan työkyvyn tuen palvelut osaksi sote-keskusten toimintaa ja lisätään tuetun työllistymisen menetelmien käyttöä kaikkein vaikeimmin työllistyvien henkilöiden avuksi.
– Näiden lisäksi sosiaalinen kuntoutus on oleellinen osa osatyökykyisten työllistymistä. Tästä syystä on tärkeää, että kuntien ja kuntasidonnaisten palveluntuottajien mm. työpajojen on edelleen mahdollisuus tuottaa sosiaalista kuntoutusta. Tähän liittyvät lainsäädäntöesteet tulee poistaa, lisää Kiljunen.
Kiljunen toimii Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksoten hallituksen puheenjohtajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anneli KiljunenKansanedustaja
Puh:050 511 3123Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
