SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Berg: Kuntatalouden akuuttiin kriisiin lievennystä hallituksen tukipaketista

8.4.2020 16:48:45 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja ja Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja Kim Berg on tyytyväinen siihen, että valtio kuuli kuntien ja kaupunkien hädän ja jakaa koronakriisistä aiheutuvaa taakkaa.

- Tänään sovittu kuntien tukipaketti lieventää kuntatalouden akuuttia kriisiä. On tärkeää, että nyt tehtyjä linjauksia kyetään pian konkretisoimaan, jotta vaikutukset on arvioitavissa myös kuntatasolla. Epidemia kohtelee kuntia eri tavalla, ja siksi myös kohdentaminen on suunniteltava tarkkaan, toteaa Berg.

Hallitus päätti kehysriihessä tukea kuntia ja sairaanhoitopiirejä yli miljardilla eurolla koronakriisin vuoksi. Mittaluokka vastaa Kuntaliiton arviota kriisin ensivaiheen rahoitustarpeesta. Hallitus seuraa kuntatalouden kehitystä ja on tarvittaessa valmis täydentämään tukikokonaisuutta myöhemmin tänä vuonna.

- Kuntatalous oli heikon verotulokehityksen ja väestön ikääntymisen vuoksi jo ennen koronakriisiä suurten sopeuttamishaasteiden edessä. Nyt talouden rajoitustoimet, työttömyyden kasvu ja yrityskentän ongelmat iskevät kuntien veropohjaan ennen näkemättömällä nopeudella, Berg muistuttaa.

Nyt esitetty vähintään miljardin euron tukikokonaisuus kohdistuu vuoteen 2020 ja se toteutetaan seuraavassa, kolmannessa lisätalousarviossa. Siihen mennessä tukikokonaisuus täsmentyy. Se koostuu toisiaan täydentävistä osista, joilla huomioidaan erilaisten kuntien tarpeet koronakriisissä. Hallitus päätti jo aiemmin korvata kunnille vuonna 2020 aiheutuvat tilapäiset veromenetykset, jotka johtuvat hallituksen päättämistä yritysten verojen maksujärjestelyistä. Lisäksi hallitus arvioi tilanteen kehittymistä kuntien kannalta tulevien lisätalousarvioiden ja elokuun 2020 budjettiriihen yhteydessä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye