SDP:n Eloranta: Identiteettivarkauden ja tietovuodon uhrit tarvitsevat nyt suojelua
26.10.2020 17:19:26 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

///Korjaus aiemman tiedotteen otsikkoon: "SDP:n Eloranta: Identiteettivarkauden ja tietovuodon uhrit tarvitsevat nyt suojelua"///
Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen Psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuodon esiin tuomista ongelmista. Tietomurron ja kiristyksen uhriksi itsekin joutunut Eloranta on saanut tapauksen jäljiltä valtavasti yhteydenottoja, joissa on tuotu esiin terapia-asiakkaiden valtavan hädän lisäksi erityisesti identiteettivarkauden uhrien turvaton tilanne. Elorannan mukaan hallituksen tulee ryhtyä ripeästi toimiin uhrien auttamisen lisäksi myös lainsäädännön epäkohtien korjaamiseksi.
- Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto, jossa satojen ja ehkä jopa kymmenientuhansien terapia-asiakkaiden potilas- ja henkilötiedot on vuodettu verkkoon, on järkyttänyt kaikkia, etenkin tietovuodon kohteeksi joutuneita. Hoitosuhteen yksityisyys ja luottamuksellisuus, yksi suurimmista luottamuksen alaisista asioista on rikottu. On tärkeää, että tietovuodon ja siihen liittyvän kiristyksen uhrit saavat tarvitessaan riittävästi tukea, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta korostaa.
- Olen saanut valtavasti yhteydenottoja kerrottuani oman kokemukseni tietomurron ja kiristyksen kohteeksi joutumisesta. Haluan sanoa kaikille uhriksi joutuneille ja muillekin, että jos voimavarat ovat vähissä, on mielenterveysongelmia tai kuormittava elämäntilanne, ei niissä ole mitään hävettävää ja on todella hyvä, että esimerkiksi terapiapalveluista haetaan apua. Käymissäni keskusteluissa tuli esiin useita epäkohtia ja samalla toivottiin, että eduskunnassa puututaan epäkohtiin. Niinpä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen, Eloranta kertoo.
- Satojen ja jopa tuhansien kansalaisten henkilötunnusten paljastuminen verkossa pakottaa pohtimaan pelkän henkilötunnuksen käytön kieltämistä tunnisteena ilman vahvaa tunnistautumista. Tällä hetkellä pelkän nimen ja henkilötunnuksen avulla on mahdollista tehdä mm. verkko-ostoksia ja ottaa pikavippejä. Myös viranomaisten verkkoasioinnissa on pelkästään näillä tiedoilla mahdollista tehdä esimerkiksi aiheeton osoitteenmuutos tai ilmoittaa toinen ihminen, vaikka yrityksen vastuuhenkilöksi. Tuntuu aika käsittämättömältä, että tämmöinen on 2000-luvun digitalisoituneessa yhteiskunnassa vielä mahdollista, Eloranta ihmettelee.
- Yhteiskunnan toimin tulisi myös minimoida se haitta, jota tietomurron uhreille koituu. On kohtuutonta, että rikoksen uhrin pitää hakea erikseen luottokielto, rekisteröintikielto, osoitteenmuutoskielto ja osoitetietojen suojaus. Tästä aiheutuu myös kuluja. Luottokielto myös haittaa uhrin muuta elämää ja se tulee uusia määrävälein, eikä tämä silti takaa, etteikö ostoksia tai lainoja voisi toisen nimissä tehdä. Nyt tulee selvittää olisiko mahdollista saada nämä kaikki turvatoimet eli luottokielto, rekisteröintikielto, osoitteenmuutoskielto ja osoitetietojen suojaus maksuttomana viranomaispalveluna samasta paikasta, Eloranta vaatii.
Toimenpidealoitteessaan Eloranta ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin potilasrekisterien tietoturvan ja valvonnan varmistamiseksi, identiteettivarkauden uhrien suojaamiseksi, tietoturvalainsäädännön ajantasaistamiseksi mm. velvoittamalla henkilötunnuksen sijasta vahvan tunnistautumisen käyttöä mm. luottokaupassa ja viranomaisasioinnissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
