Kansanedustaja Heikki Vestman esittää Fennovoiman hankkeen toteuttamista länsimaisella pienydinvoimalla
3.5.2022 07:16:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

”Toimitusvarma ja kohtuuhintainen sähkö tulee turvata, kun piuhat ja putket Venäjään katkotaan. Uusiutuvan energian lisäksi Suomi tarvitsee lisää puhdasta perusvoimaa eli ydinvoimaa. On oikein, että Fennovoima irtaantuu Venäjän valtiollisesta Rosatomista. Pyhäjoen ydinvoimalle on kuitenkin tarve. Todennäköisesti nopein ja joustavin tapa pystyttää tilalle länsimainen ydinvoimala on tehdä se usealla SMR-yksilöllä”, Vestman kertoo.
Suomen ydinenergiasääntely ei nykyisellään tunnista pieniä sarjatuotettavia SMR-yksiköitä, vaan sääntely on kirjoitettu suurten kevytvesireaktorien näkökulmasta. Ministeriö valmistelee sarjatuotettavat reaktorit mahdollistavaa lainsäädäntöä osana ydinenergialain ylivaalikautista kokonaisuudistusta. Nykylain mukaan laitostoimittajan vaihtuessa Fennovoima tarvitsisi uuden periaatepäätöksen eduskunnasta.
”Nyt on oikea hetki uudistaa ydinenergialaki ja -määräykset pienreaktorit mahdollistaviksi. Länsimaisen pienydinvoiman luvitusta tulee pikaisesti helpottaa, jolloin mahdollinen uusi hanke voisi perustua modulaarisille SMR-reaktoreille”, Vestman sanoo.
Vestman on jo aiemmin vaatinut pienydinvoiman tarvitsemia lakimuutoksia nopeutetusti, koska teknologia kaupallistuu maailmalla. Suomessa muun muassa energiayhtiöt Helen Oy ja Fortum ovat kertoneet arvioivansa pienydinvoiman käyttöä tulevissa hankkeissaan. Ruotsalainen Kärnfull Next on tänä vuonna ilmoittanut sopineensa japanilaisen GE Hitachin kanssa 300 MW:n SMR-reaktorin tilauksesta. Virossa Fermi Energia aikoo aloittaa SMR-reaktoreiden rakentamisen lähivuosina.
”Suomessa laki ja kohtuuttoman hitaasti etenevä lainsäädäntötyö ovat uusien ydinenergiainvestointien hidaste, jopa este. Lainsäädännön esteet on raivattava pois pienydinvoiman tieltä pikavalmistelulla”, Vestman vaatii.
Vestman toivoo myös, että Fennovoiman korvaava hanke saisi rahoitusta Euroopan komission ehdottamasta RePowerEU-suunnitelmasta. Komission RePowerEU-aloite pyrkii irrottamaan Euroopan venäläisestä energiasta sekä vakauttamaan Euroopan energiajärjestelmää.
”Hallituksen kriittinen edunvalvontatehtävä EU:ssa on nyt varmistaa, että RePowerEU-rahoitusta saadaan myös uusiin ydinvoimainvestointeihin ja Suomeen”, Vestman päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: Demareilla on taas rahahana auki26.9.2026 14:07:50 EEST | Tiedote
Ykkösaamussa Hjallis Harkimo lupasi verottaa lisää, jotta kuluttajia voitaisiin tukea. Demarit ovat jo seuraavassa vaiheessa: SDP Mäkynen ja Harakka vaativat rahaa suoraan ihmisten tileille. Ensin valtio ottaa rahat ja sitten poliitikot lupaavat jakaa niitä takaisin. Tätäkö oppositio kutsuu talouspolitiikaksi?
Kokoomuksen Multala: SDP:n budjettiviikko surullinen osoitus siitä, miten vähissä puolueen eväät ovat26.9.2026 12:53:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan mukaan budjettiviikko oli surullinen osoitus siitä, miten vahvasti SDP on rakentanut oppositiopolitiikkansa sen varaan, että taloudessa ja työllisyydessä menisi huonosti.
Kokoomuksen Sarkomaa: Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä – laaturekisteri tukemaan ennaltaehkäisyä ja hoitoa26.9.2026 10:24:20 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa esittää 25.9. jättämässään toimenpidealoitteessaan pilottia valtakunnallisen muistisairauksien laaturekisterin perustamiseksi. Rekisteri vahvistaisi muistisairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen seurantaa ja antaisi samalla työkalun vaikuttavaksi osoitetun FINGER-toimintamallin systemaattiseen käyttöönottoon.
Kokoomuksen Kopra Lindtmanille: SDP:n kannattaa laittaa ensin oma ulkopoliittinen linjansa kuntoon25.9.2026 22:24:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra hämmästelee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin puheita epäluottamuksesta koko hallitukselle Lähi-idän politiikan vuoksi. Kopran mukaan SDP on heikoilla jäillä syyttäessään muita ulko- ja turvallisuuspolitiikan epäselvyydestä.
Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme