SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Paula Werning: Odotettu sote-uudistuksen käsittely käynnistyi eduskunnassa

14.12.2020 14:52:20 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd) iloitsee, että sote-uudistus saatiin aikataulun mukaisesti eduskunnan käsittelyyn. Esityksen mukaan Suomeen muodostettaisiin 21 hyvinvointialuetta, joille siirrettäisiin kuntien ja kuntayhtymien nykyisin vastuulla olevat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät. Uudenmaan erillisratkaisun perusteella Uudellamaalla olisi 4 hyvinvointialuetta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamisen tavoitteena on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja.

- Näin turvataan jatkossa paremmin yhdenvertaisten ja laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi myös pelastustoimen palvelut sekä parannetaan palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta eli varmistetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensopivuus, joka lopettaa ihmisten pompottelun luukulta toiselle, Werning sanoo.

Uudistuksen myötä on tarkoitus myös turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti ja vastata yhteiskunnallisten muutosten mukanaan tuomiin haasteisiin ja hillitä kustannusten kasvua sekä parantaa turvallisuutta.

Järjestämisvastuuta tullaan jatkossa tarkentamaan nykyistä tehokkaammin.

- Vastuu pitää sisällään monia tärkeitä rooleja. Riittävään osaamiseen, toimintakykyyn ja valmiuteen vastata järjestämistehtävissä kaikissa tilanteissa, myös häiriö- ja poikkeustilanteissa. Jatkossa hyvinvointialueilla olisi panostettava valmiuteen järjestää toiminnan edellyttämä ammattihenkilöstö ja muu henkilöstö sekä myös asianmukaiset toimitilat, toimintavälineet ja -edellytykset, Werning täsmentää.

Mitä tulee koskien ostopalveluita ja vuokratyövoimankäyttöön, Werningin mukaan on tärkeää täsmentää seuraavaa.

- Hyvinvointialue voisi hankkia asiakkaalle annetavia sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelujen hankkiminen olisi tarpeen tehtävien tarkoituksenmukaiseen hoitamiseen. Yksityisiltä palveluntuottajilta ei kuitenkaan voitasi ostaa esimerkiksi sosiaalityötä ja -päivystystä tai terveydenhuollon ympärivuorokautista päivystystä. Näin pystytään karsimaan yksityisten hoiva- ja terveysjättien voitontavoittelua, sillä verovaramme pitää käyttää järkevästi yhteiseksi hyväksi.

Hyvinvointialueen rahoituksesta säädettäisiin erikseen lailla.

- Rahoituksesta on ollut liikkeellä vääristynyttä tietoa. Rahoitus ei vähene millään hyvinvointialueella, vaan se kasvaa alueilla eri tahtia johtuen siitä, että asukkaiden palvelustarpeet ovat erilaisia. Hyvinvointialueen toiminta rahoitettaisiin pääosin valtion rahoituksella, mutta myös osaksi palvelujen käyttäjiltä perittävillä asiakasmaksuilla, Werning sanoo.

Sote-uudistus on erittäin laaja ja siihen liittyvien lakien astuminen voimaan tehdään porrastetusti vuosien 2021 ja 2023 välillä. On hienoa, että tämä kokonaisuus on nyt valmistunut ministeri Krista Kiurun aikaansaamana ja vihdoin loppusuoralla monien vuosien leipomisen jälkeen, Werning toteaa lopuksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Ministeri Rydman puhuu hoitoon pääsystä väärillä luvuilla – 40 prosenttia ei pääse lääkärille kahdessa viikossa18.10.2026 14:56:52 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Kim Berg (sd.) arvostelee voimakkaasti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) eduskunnan kyselytunnilla esittämiä väitteitä hoitoon pääsystä. Rydman vakuutti torstaina toistuvasti, että noin 85 prosenttia potilaista pääsee hoitoon kahdessa viikossa. THL:n syyskuun tilastot kertovat aivan toista lääkärin vastaanotolle pääsystä. Ministeri Rydman antaa suomalaisille harhaanjohtavan kuvan terveydenhuollon todellisesta tilanteesta.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Syöpäpotilaiden hätä ei ole oppositiopropagandaa18.10.2026 14:45:27 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) suhtautumista hoitoon pääsyn ongelmiin ja sairastamisen kasvaviin kustannuksiin. Eduskunnan kyselytunnilla Rydman kuittasi asiakasmaksujen vaikutuksista ja hoitojen viiveistä esitetyn huolen oppositiopropagandaksi. Laine-Nousimaan mukaan ministerin vastauksista jää huolestuttava kuva siitä, kuinka etäällä sairastuneiden ihmisten arjesta hallituksessa ollaan.

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensaflopin yllättävä seuraus – suurin osa työmatkalaisista häviää ensi vuonna18.10.2026 09:49:38 EEST | Tiedote

– Hallituksen bensaflopin todellinen pommi on se, että suurin osa työn perässä liikkuvista palkansaajista häviää ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että vaikka hallitus nostaa verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää, se samalla on korottamassa matkakuluvähennyksen omavastuuta ensi vuodelle. Suurimmalla osalla työmatkan verotus siis kiristyy 100 eurolla vuodessa. Hallituksen piti helpottaa ihmisten arkea, niin miten ihmeessä lopputulos on se, että suurin osa matkakuluvähennyksen käyttäjistä häviää, päivittelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote

Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye