Kansanedustaja Pia Viitanen kertoi NATO-kantansa: Tulen äänestämään puolesta
14.5.2022 18:09:01 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Viitanen toteaa, että kyseessä on iso ja kauaskantoinen asia. Tämän vuoksi hän on aiemmin ollut sitä mieltä, ettei kysymykseen voi vastata heti kyllä tai ei:
-Olen halunnut käydä läpi asian eri puolia, ottaa selvää, ja saada näkemyksiä kysymyksistä, jotka ovat olleet tärkeitä, kun olen miettinyt kantaani Suomen NATO-jäsenyyteen. Olen halunnut pohtia asiaa eri näkökulmista - punnita riskejä ja hyötyjä tässä täysin uudessa ja muuttuneessa turvallisuustilanteessa, Viitanen sanoo.
Viitanen kertoo, että media on kysynyt kansanedustajilta kantaa NATO-jäsenyyteen useasti viime viikkojen aikana. Hän on edellä mainituista syistä johtuen jättänyt ottamasta näissä kyselyssä kyllä tai ei -kantaa, mutta kertonut samalla itselleen tärkeistä näkökohdista:
-Tärkein päätöksessä vaikuttava asia on suomalaisten turvallisuus nyt ja tulevaisuudessa. Harkinnassani tulen ottamaan huomion ylimmän valtionjohdon: Presidentti Niinistön ja hallituksen näkemyksen asiasta. Kuten sanottu: Suomen ja suomalaisten turvallisuus on asia ylitse muiden. Se on lähtökohta - perusasia, sanoo Viitanen
-On selvää, että kukaan ei voi tietää varmasti, mitä tulevaisuus tuo minkäkin polun varrella. Uskon kuitenkin, että tässä tilanteessa NATOn jäsenyys on parempi vaihtoehto ja tuo turvaa enemmän, kuin toisessa tilanteessa olisi, Viitanen jatkaa
Viitanen korostaa, että on tärkeää, että Suomelle on ilmaistu tukea jo liittymisprosessin aikana. Samoin hän pitää tärkeänä sitä, että olemme ottaneet askelia vahvasti yhteistyössä ja samassa aikataulussa Ruotsin kanssa, vaikka molemmat maat tekevät ratkaisunsa itse.
-Minulle on ollut myös tärkeää nähdä, mille kannalle ylin valtiojohto asettuu. Oli hyvä ja merkittävää, että Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin yhteisesti ilmaisivat kantansa viime torstaina. Pidän heidän arviotaan tärkeänä siksi, että presidentti ja hallituksen keskeiset ministerit ovat niitä, jotka ovat käyneet olennaisia keskusteluja kansainvälisesti avainhenkilöiden kanssa; heillä on kaikkein eniten tätä kautta tietoa myös oman arviointinsa pohjaksi, Viitanen toteaa.
-Kuluneiden viikkojen aikana olen keskustellut asiasta paljon ja saanut viestejä kansalaisten näkemyksistä asiaan. On tärkeää, että ihmiset ovat kertoneet ajatuksistaan tästä isosta asiasta. Arvostan sitä. Mielipidemittaukset osoittavat myös, että NATO-jäsenyydellä on hyvin laaja kansalaisten tuki. Tämä on merkittävää, Viitanen jatkaa.
Kaiken kaikkiaan päätös Natoon liittymisestä ei ole ollut Viitaselle helppo.
-Suomen pitkäaikainen linja on ollut mielestäni täysin oikea, ja se on herättänyt luottamusta. Vuosien varrella minun oli helppo vastata kysymykseen siitä, kannatanko NATO-jäsenyyttä - en, nykylinja on hyvä. Tuntui hurjalta, kun yhtäkkiä tapahtui se, mitä nyt olemme nähneet. Turvallisuustilanne muuttui pysyvästi 24.2. jälkeen, ja hetkessä kaikki oli toisin. On selvää, että Venäjän aloittama julma hyökkäyssota johtaa siihen, että tilannetta on arvioitava uudestaan. Ja tässä nyt olemme, Viitanen kuvailee.
-On pakko sanoa, että jos joku olisi kertonut minulle jokin aika sitten, että Suomi on tekemässä päätöstä NATOon liittymisestä, sitä olisi ollut kovin vaikea uskoa. Nyt se on totta. On selvää, että kukaan ei osaa katsoa ja tietää tulevaisuudesta, mutta päätökset on tehtävä niiden tietojen ja arvioiden pohjalta joita meillä on, ja siksi olen valmis valitsemaan epävarmoista poluista sen, joka näiden arvioiden valossa näyttää parhaalta.
Oma arvomaailmani perustuu vahvasti rauhan aatteeseen. On vaikea nähdä, että ihmiskunta voittaisi mitään aggression tai vihan kautta, Viitanen tiivistää.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus kääntää suomalaisten hädälle selkänsä24.9.2026 17:22:37 EEST | Tiedote
-Hallituksen puheen ja teot eivät kohtaa, kun se kääntää selkänsä perheiden hädälle ja jättää käyttämättä nopeat keinot ihmisten tilanteen helpottamiseksi, kun arjen kustannukset ovat kovassa nousussa, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Riitta Kaarisalo vaatii ylivelkaantuneille nopeaa pääsyä velkajärjestelyyn24.9.2026 16:01:08 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen velkajärjestelyyn pääsystä ja toiminnan riittävistä resursseista. Kansalaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa.
Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.
SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote
"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen23.9.2026 17:40:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

