SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Salosen vetoomus hallituksen koronan exit -neuvotteluille: kirjastojen toiminta mahdollistettava tavalla tai toisella

3.5.2020 10:43:57 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kirjastot ovat olleet suljettuina koronakriisin takia maaliskuusta saakka. Monet ovat jääneet kaipaamaan kirjastopalveluita ja toivoneet kirjastojen aukeamista. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) vetoaa hallitukseen koronakriisin exit -suunnitelmaa tehtäessä, että kirjastojen toiminta mahdollistetaan tavalla tai toisella.

- Ihmiset kaipaavat kirjastopalveluja arkeensa. Monilla on ollut vaikeuksia löytää lapsille mielekästä ja monipuolista tekemistä nyt kun aikaa vietetään paljon sisätiloissa kotona. Myös ne ikäihmiset, jotka eivät pysty hyödyntämään sähköisiä etäpalveluita, ovat olleet tilanteesta harmissaan. Kun hallitus nyt pohtii mahdollisuuksia purkaa rajoitteita, tulisi ainakin kirjastojen etätoiminta mahdollistaa. Esimerkiksi kirjastokassi -palvelulla voitaisiin ottaa asiakkaiden tilauksia puhelimitse tai netissä vastaan ja toimittaa valmiiksi pakatut kassit johonkin sellaiseen paikkaan noudettavaksi, missä ei synny lähikontaktia. Kirjojen laina-aikaa voisi tarvittaessa pidentää, mikäli kirjojen desinfiointi lainaamisen jälkeen ei ole riittävä toimenpide pintojen puhdistamiseksi, Salonen ehdottaa.

Salonen muistuttaa, että kirjastopalvelut ovat kuntien käytetyimpien palveluiden joukossa, joita käyttävät kaikki ikäryhmät. Kunnissa on ollut jo halu ja valmius tarjota kirjastopalveluita esimerkiksi kirjastokassi -toiminnan kautta, mutta aluehallintavirastot ovat katsoneet, että tällainenkaan etätoiminta ei ole näissä oloissa mahdollista.

- Kirjastopalveluilla toteutetaan yhteiskunnassa erittäin tärkeää sivistystehtävää. Ne ovat myös lakisääteisiä kunnallisia peruspalveluita. Siksi on tärkeää, että myös näinä poikkeuksellisina aikoina pystymme varmistamaan palveluiden saatavuuden kaikille tasavertaisesti, Salonen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.

SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote

Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye