SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Suhonen: Lume-yt:t ajavat ihmiset ja 240 työntekijää hätään!

4.9.2023 13:16:29 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen näkee Stora Enson Sunilan tehtaan lakkautuspäätöksen jälleen alleviivaavan suomalaista irtisanomisen helppoutta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

– Lume-yt:t, muutosneuvottelut ovat helppoa irtisanomispolitiikkaa, joka ajaa työntekijät inhimilliseen hätään ja elämän romahtamiseen. Ja kun tilanteeseen yhdistetään Orpon hallituksen aikeet leikata työttömyys- ja sosiaaliturvasta, on coktail petollinen. Perheiden heitteillejättö, sanoo Suhonen.

– Tuotanto Sunilassa on seisonut toukokuusta lähtien, mutta missä ovat hallituksen toimet, tukipaketit, joissa alueen ja ihmisten edellytyksiä selviytyä ja parantaa tilannetta työllisyydessä. Missä ovat täsmäkoulutuspaketit irtisanotuille muuntokoulutukseen työvoimapula-aloille, kysyy Suhonen.

– Suomessa on helppoa lyödä lappuluukulle ja irtisanoa verrattuna moniin kilpailijamaihin. Ja nyt hallitus on viemässä edellytykset jopa elämisen perustalta, kun turvaverkostoa heikennetään – muka paremman työllisyyden nimissä. Miten tämä yhtälö helpottaa elämää? Kysyn aidosti, lataa eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Suhonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye