Kansanedustaja Timo Suhonen: Reippautta kohti kehitysvammaisten työsuhteita
Kansanedustaja Timo Suhonen (sd) lähettää terveisiä Säätytalon hallitusneuvottelijoille vammaisten työelämäosallisuuteen liittten. Kehitysvammaliitto on nostanut esiin epäkohdan ja hitauden, miten kehitysvammaisten kohtelua työelämässä on edistetty.
– Kariutunut vammaisten työelämäosallisuutta koskeva laki tarvittaisiin, jotta työpaikoilla saataisiin aikaiseksi ketterä muutos. Työtä teetetään edelleen seitsemän euron päiväpalkalla. Avotyöntekijä tekee normaalia työtä työpaikalla ilman, että saa työstään palkkaa, tarkemmin sanottuna työosuusrahaa, kertoo Suhonen.
– Tuntuu, että tavoitteen henkeä ei ole sisäistetty, sillä enemmän kuin 2000 kehitysvammaista tekee tätä avotyötä. Myöskään työn muuttamista määräaikaiseksi harjoitteluksi kohti normaalia palkkatyötä ja siten työsuhdetta, ei ole edetty toivotusti. On helppo yhtyä Kehitysvammaliiton kantaan, jonka tavoitteena on, että avotyösopimuksia ei enää tehtäisi. Asiaan on saatava ripeyttä! Oikeus työhön on perusoikeus – vammaiset ovat myös sen suojassa, painottaa Suhonen.
– Pääministeri Marinin hallituksen työministeri Tuula Haataisen läpi ajaman Työkanava Oy:n perustaminen on oikea askel, joka lisää vammaisten työn tekemisen mahdollisuuksia. Nyt on korkea aika on myös edetä sanoista tekoihin jo työtä tekevien vammaisten työsuhteistamiseksi - vain näin voidaan saavuttaa pohjoismainen työllisyysaste. Tehty on saatava näkyväksi, pois historiankin rasittamasta avotyöstä.
– Myös eläkkeen ja työn teon yhteensovittamisessa näyttää olevan edelleen vaikeuksia. Kysymys on nyt Säätytalon hallitusneuvotteluissakin usein mainitun periaatteen toteuttamisesta: työn teon on aina oltava kannattavaa – olipa kyse kokoaikaisesta tai osa-aikatyöstä, vaatii Suhonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme