Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Jokaisen oikeus turvalliseen vanhuuteen, työhön, koulutukseen ja varhaiskasvatukseen odottaa vielä toteutumistaan
11.9.2019 10:04:29 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja Tuula Väätäinen muistuttaa, että työ oikeudenmukaisuuden ja demokratian toteutumisen eteen jatkuu yhä tänä päivänä.
- Sata vuotta sitten Suomessaluotiin pohja hallitusmuodosta päätettäessä, että lopullinen valta säilyy kansalla ja sen valitsemalla eduskunnalla. Tuolloin elintarvikepula ja köyhyys rajoitti rajusti osan kansakunnan mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen. Jokaisen yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa varmisti sen, että Suomi lähti kehittymään oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen suuntaan.
- Oikeudenmukaisuuden ja demokratian toteutuminen ei ole tänäkään päivänä itsestäänselvyys, eikä se ole totta jokaisen kansalaisen elämässä. Jokaisen oikeus turvalliseen vanhuuteen, työhön, koulutukseen ja varhaiskasvatukseen odottaa vielä toteutumistaan. Suomen hallituksen hallitusohjelman kirjaukset antavat lupauksen näidenkin puutteiden korjaantumiseen, toteaa Väätäinen.
- Ennen kuin 100 päivää on tullut Rinteen hallituksella täyteen, on se laittanut jo liikkeelle parannuksia, jolla oikeudenmukaisuutta saadaan lisättyä. Esimerkiksi vanhustenhoidon hoitajamitoitus kirjataan vihdoin lakiin ja työttömiä kurittanut aktiivimallin leikkuri jää historiaan. Kaikille lapsille kuuluva subjektiivinen päivähoito-oikeus ja oikeus osallistua täyspäiväisesti varhaiskasvatukseen palautetaan. Tämän hallituksen katse on vahvasti niin demokratian vahvistamisessa kuin oikeudenmukaisuuden toteutumisessa, päättää Väätäinen.
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

