Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Kyseessä on merkittävä edistysaskel Suomen kannalta aivan välttämättömän sote-uudistuksen maaliin saattamisessa
21.5.2021 18:17:45 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Olen huojentunut, että saimme vietyä tämän prosessin maaliin. Valiokunnan kanta sote-uudistuksesta on yksimielinen. Kyseessä on merkittävä edistysaskel Suomen kannalta aivan välttämättömän uudistuksen maaliin saattamisessa. Uudistus on aikaisemmin juuttunut perustuslakivaliokuntaan puutteellisen lainvalmistelun takia. Tällä kertaa voin ilokseni todeta, että lainvalmistelu on ollut perustuslain mukaista. Suurta kiitosta on syytä antaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle sitkeästä työstä uudistuksen eteenpäin viemisessä, sanoo SDP:n kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Tuula Väätäinen.
– Valiokunta tunnistaa, että on olemassa perusoikeuksiin pohjautuvia painavia perusteita sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiselle ja niiden siirtämiselle kuntia suurempien toimijoiden hartioille. Suomessa terveydenhuollon alueelliset erot ovat päässeet kasvamaan aivan liian suuriksi. Ongelmia on palveluiden saatavuudessa sekä hoitoon pääsyssä. Tarvitsemme yksittäisiä kuntia suurempia hartioita varmistamaan, että suomalaiset saavat laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yhdenvertaisesti. Sote-uudistuksen edetessä on tärkeää seurata uudistuksen vaikutusta palveluiden toteutumiseen eri alueilla Suomessa ja tarkkailla rahoituksen riittävyyttä ja tarvittaessa tehdä korjausliikkeitä, kertoo Väätäinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
