SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytykset täytyy turvata

19.8.2020 14:29:06 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä esitetään 127 miljoonaan euron kokoista leikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin. Toteutuessaan leikkaus vaikeuttaisi merkittävällä tavalla järjestöjen toimintaa, joiden tehtävänkuva tähtää terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Suomessa. SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen on erittäin huolissaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytysten säilymisestä.

- Rahapelitoiminnan tuotoista koostuvien avustusten suurimääräinen leikkaaminen tarkoittaisi pahimmillaan sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla toimivien järjestöjen toiminnan alasajoa tai vähintäänkin toimintojen merkittävää supistamista, kertoo Väätäinen.

- Suomi on onnistunut koronapandemian hoidossa hyvin ja tässä tilanteessa olemme pitkälti myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen keväällä tekemän ansiokkaan työn takia. Terveydenhuollon kentällä toimivat järjestöt ovat avainasemassa juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa. Näiden ihmisten elämää ei saa yhtään enempää vaikeuttaa. Koronan toinen aalto on iskemässä Suomeen. Tällaisena aikana emme voi vetää mattoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen jalkojen alta. Julkinen sektori Suomessa tarvitsee tuekseen vahvan järjestökentän ja vahvan kolmannen sektorin, sanoo Väätäinen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye