Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kanta-Hämeestä ja osasta Päijät-Hämettä kumotaan kokoontumisrajoitukset 23.6. alkaen

Jaa
Sairaanhoitopiirien johtamien koronakoordinaatioryhmien tilannekuvien mukaan Kanta-Hämeessä epidemiatilanne on rauhoittunut ja palannut perustasolle, samoin kuin suuressa osassa Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa näiltä alueilta kokoontumisrajoitukset 23.6.2021 alkaen.

Epidemiatilanne on hyvä koko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella, jossa epidemia on koronakoordinaatioryhmän tuoreen tilannekuvan perusteella nyt perustasolla. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella epidemia on perustasolla muualla paitsi Kärkölän, Lahden ja Orimattilan kuntien alueilla, missä epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa koronakoordinaatioryhmien suositusten mukaisesti voimassa olevat päätöksensä kokoontumisrajoituksista koko Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueelta ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin muiden kuntien paitsi Kärkölän, Lahden ja Orimattilan alueilta. Päätökset ovat koskeneet yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä, ja ne kumotaan huomisesta 23.6.2021 alkaen.

Kärkölän, Lahden ja Orimattilan kuntien alueilla on edelleen voimassa 14.7.2021 asti Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös kokoontumisrajoituksista, jonka mukaan järjestäjän on varmistettava yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksissa sisätiloissa edelleen turvavälien mahdollisuus (lisätietoa 15.6. julkaistussa tiedotteessa: https://avi.fi/web/avi/tiedote/-/tiedote/69912434). Vastaava päätös on voimassa 14.7. asti myös pääkaupunkiseudulla, Keravalla ja Keski-Uudellamaalla. Aluehallintovirasto seuraa epidemiatilanteen muutoksia yhdessä alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja arvioi päätösten välttämättömyyttä jatkuvasti. Päätökset kumotaan heti, kun ne eivät ole enää välttämättömiä.

Lain yleisiä hygieniavaatimuksia noudatettava edelleen koko Suomessa

Laajasti erilaisten asiakastilojen käytössä - myös yleisötilaisuuksissa - on kuitenkin edelleen huomioitava tartuntatautilain pykälän 58 c mukaiset yleiset hygieniavaatimukset, joiden mukaan mm. asiakkaille on tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat on järjestettävä mahdollisimman väljästi ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan. Tietyn mittaisia turvavälejä ei vaadita.

Lain hygieniavaatimukset ovat voimassa koko Suomessa suoraan tartuntatautilain perusteella ja velvoittavat laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavia toimijoita niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Ravintolatoiminnan koronarajoituksista säädetään erikseen tartuntatautilain pykälässä 58 a, jossa kuvattuja rajoituksia hallitus tarkentaa ja lieventää asetuksilla. Aluehallintovirasto ei tee päätöksiä ravintolatoiminnan koronarajoituksista, mutta voimassa olevia ravintoloiden rajoituksia on noudatettava myös ravintolassa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa.

Lisätietoa:

Medialle:

  • aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Den övergripande säkerheten och totalförsvaret var teman för den regionala samarbetsgruppen i Vasa, Jyväskylä och Tammerfors28.3.2024 14:00:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade ett hybridmöte för den regionala samarbetsgruppen för övergripande säkerhet onsdagen 27.3 i tre städer: Vasa, Jyväskylä och Tammerfors. Under mötet diskuterades totalförsvaret och mental kristålighet med regionalt fokus. Dessutom jämfördes strukturerna inom den nordiska säkerhetsförvaltningen.

Kokonaisturvallisuus ja kokonaismaanpuolustus alueellisen yhteistoimintaryhmän teemoina Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella28.3.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti keskiviikkona 27.3. alueellisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintaryhmän hybriditapaamisen kolmella paikkakunnalla Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapaamisessa keskusteltiin kokonaismaanpuolustuksesta, henkisestä kriisinkestävyydestä ja etsittiin alueellisia näkökantoja teemoihin. Lisäksi vertailtiin pohjoismaisia turvallisuuden hallinnan rakenteita.

Radanvarsifoorumi tarttuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen – ensimmäinen tilaisuus 5.4. Järvenpäässä27.3.2024 12:40:02 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisesti kasvukeskuksissa esimerkiksi nuorten tekemien rikosten lisääntymisenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu tänä vuonna koolle Radanvarsifoorumiin laajan toimijaverkoston suunnittelemaan konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Media on tervetullut Radanvarsifoorumin ensimmäiseen tilaisuuteen Järvenpäähän 5.4.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye