Kantasolurekisterissä jokainen jäsen on hengenpelastaja – erityisesti nuoria miehiä tarvitaan
17.9.2021 08:45:00 EEST | SPR Veripalvelu | Tiedote

Hoidon avulla parantuu 50–70 % aikuisista potilaista ja 60–90 % lapsista. Joka vuosi 20–40 suomalaista luovuttaa kantasoluja tuntemattomalle potilaalle. Kantasolurekisteri tarvitsee jatkuvasti uusia jäseniä.
”Kantasolusiirrossa kyse on juuri sen oikean löytämisestä”, kertoo Kantasolurekisterin ylilääkäri Matti Korhonen. ”Kantasolujen luovuttajan ja saajan kudostyypin on oltava mahdollisimman samanlaisia. Kudostyyppien valtavan kirjon vuoksi sopivaa luovuttajaa ei edelleenkään löydy kaikille. Siksi on todella tärkeää, että mahdollisimman moni liittyy Kantasolurekisteriin. Liittymällä voi pelastaa toisen ihmisen elämän.”
Suomen Kantasolurekisterin jäsenet ovat samalla osa kansainvälistä rekisteriä. Oman rekisterin kasvu on tarpeen, sillä osalle Suomessa hoidettavista potilaista siirre löytyy nimenomaan suomalaisesta rekisteristä.
”Suomen väestöstä löytyy muun muassa asutushistoriamme vuoksi geneettisiä erityispiirteitä, joita muualla ei esiinny,” Korhonen selittää.
Jo yli 55 000 suomalaista on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi luovuttamaan kantasolujaan tuntemattomalle potilaalle. Eniten kantasolusiirroilla hoidetaan leukemiapotilaita.
Tällä hetkellä Kantasolurekisteri tarvitsee kipeästi erityisesti nuoria miehiä. ”Kaksi kolmasosaa rekisterin jäsenistä on naisia. Heidän jäsenyytensä on arvokasta, ja myös naiset valikoituvat luovuttamaan kantasoluja. Biologisista syistä miehet kuitenkin valikoituvat naisia useammin luovuttajiksi, joten myös miehiä olisi tärkeää löytyä rekisteristä riittävästi”, Korhonen kertoo.
Kantasolurekisteriin voi liittyä 18–35-vuotias, perusterve henkilö. Oman soveltuvuutensa veren kantasolujen luovuttajaksi voi testata helposti ja ilman sitoumusta osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi.
Rekisteriin liitytään sähköisesti. Veripalvelu postittaa kotiin näyteenottotarvikkeet liittymisnäytettä varten. Liittyjä ottaa pumpulitikulla näytteen poskensa sisäpuolelta ja postittaa sen sitten Kantasolurekisteriin. Liittymisnäytteestä tutkitaan alustava kudostyyppi.
18.9. vietetään Maailman kantasoluluovuttajien päivää. Päivän tarkoitus on kiittää kaikkia kantasoluluovuttajia ja rekisteriin kuuluvia, ja lisätä tietoutta kantasoluluovutuksen tärkeydestä. Ehkä juuri sinä olet se ainoa?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli VuoriTiedottaja
Puh:+358 29 300 1174tuuli.vuori@veripalvelu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Kuopiorock haastaa rokkikansan luovuttamaan verta – tavoitteena 1000 luovuttajaa ja Suomen suurin Luovuttajaryhmä20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopiorock käynnistää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa koko Suomen kattavan verenluovutushaasteen. Tavoitteena on saada vähintään 1000 rokkifania luovuttamaan verta ja kasvattaa Kuopiorockin luovuttajaryhmästä Suomen suurin verenluovuttajien Luovuttajaryhmä.
Veripalvelun tutkimusapurahaston haku vuodelle 2026 auki16.3.2026 08:12:53 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2026 apurahojen haku tutkijoille on avautunut. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika on 16.3.-12.4.2026.
Yksi työpaikkatapahtuma kattoi 10 % Suomen päivän verentarpeesta – SOK ja Veripalvelu käynnistivät yhteistyön11.3.2026 10:43:39 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK ja Veripalvelu ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on rekrytoida uusia verenluovuttajia ja madaltaa verenluovutuksen kynnystä työpaikoilla. Yhteistyö sisältää viestintää verenluovutuksen merkityksestä sekä verenluovutustapahtumia.
Työyhteisöt verenluovuttajina ovat tärkeä osa Suomen verihuoltoa2.3.2026 07:50:52 EET | Tiedote
Uusia verenluovuttajia eri väestöryhmistä tarvitaan Suomessa jatkuvasti lisää ja työpaikoilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa tähän. Jo yli 550 työpaikkaa sallii verenluovutuksen työajalla. Veripalvelu toivoo lisää tällaisia työpaikkoja, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus luovuttaa verta.
Verenluovuttajia juhlitaan Superterassin tapahtumasunnuntaissa kesäkuussa12.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivää vietetään tänä vuonna uudella tavalla, kun Veripalvelu ja Superterassi kohtaavat Helsingin Kasarmitorilla. Sunnuntaina 14.6.2026 klo 12–15 järjestettävä koko perheelle suunnattu tapahtuma on osa Superterassin sunnuntaiohjelmistoa ja avoin sekä maksuton kaikille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

