Karhuryhmä 2 - Harri Gustafsbergin tie poliisin erikoisyksilön konkariksi ja ihmismielen intohimoiseksi tutkijaksi
Julkaisu 26.10.2022
Ilpo Larhaa on piiritetty yli kaksi vuorokautta. Hän on ampunut useita kertoja poliiseja kohti.
Karhuryhmän operatiivinen keskus sijaitsee lahtelaisen kerrostalon päädyssä. Harri Gustafsberg on polvillaan talon nurkalla ja odottaa käskyä. Harri tietää, että kun panttivangit pudottautuvat parvekkeelta maahan, koittaa operaation ratkaisevin hetki.
Pääsevätkö panttivangit turvaan? Käyttääkö Larha räjähteitä, joita hän on väittänyt asunnossa olevan?
Viimein parvekkeen ovi aukeaa ja panttivangit tulevat ulos.
Edessä ovat kuoleman sekunnit.
Harri Gustafsbergin lapsuus kului maalaispitäjässä, eräretket, kalastus ja karate tulivat tutuiksi. Hänen muistiinsa on jäänyt hetki alle 10-vuotiaana, jolloin hän joutui isäänsä pienempänä ryömimään aseen kanssa haavoittuneen ketun perään pesäkoloon. Nuorena hän huvitteli poikaporukan mukana Kittilässä räjäyttelemällä omatekoisia pommeja. Kiinni ei jääty, mutta lopulta järki voitti ja kokeilut loppuivat.
Ilpo Larhan tapaus oli juuri valmistuneen Gustafsbergin ensimmäinen tulikaste poliisina. Larha oli murhasta tuomittu rikollinen, joka pakeni vankilasta vuonna 1993. Pako päättyi 55 tunnin piiritykseen lahtelaisessa kerrostalossa. Tapahtumasarjan kautta lukijalle avautuu, millaista valmiusyksikön poliisityö voi raskaimmillaan olla, ja millaisia toimintamalleja poliisin erikoisyksiköllä on.
Gustafsbergin aloittaessa Karhuryhmässä ilmapiirissä oli jännitteitä. Vuoden 1986 Mikkelin panttivankidraama oli traumatisoinut vanhemman kaartin poliiseja, ja moni halusi välttää vastaavia tilanteita. Peloista, ahdistuksesta tai tunteista ylipäätään ei puhuttu. Nuoret tulokkaat taas paloivat halusta päästä tositoimiin.
Karhuryhmän poliisityöstä valtaosa on odottelua, että jotain tapahtuisi. Näissä tilanteissa väsymys, turhautuminen, vihamielisyys, välinpitämättömyys ja ylimielisyys nousevat esiin – sekä rikollisella että poliisilla. Ne johtavat helposti harkitsemattomiin ratkaisuihin. Esimerkiksi kymmenen tunnin odottelu rappukäytävässä seurana pelko, että seinän takana olevalla henkilöllä on hallussaan pommi, kysyy erityislaatuista sitkeyttä ja hermoja.
Nämä kokemukset ovat vahvistaneet Harri Gustafsbergin intohimoista kiinnostusta psykologiaan ja ihmismielen mahdollisuuksiin. Tunteiden ymmärtäminen auttaa selviytymään kriittisissä tilanteissa ja palautumaan niiden jälkeen. Työssä, jossa vaara kohdataan silmästä silmään, mikään ei ole mielen hallintaa tärkeämpää.
Harri Gustafsberg on mielen suorituskykyä tutkiva filosofian tohtori (FT, HTM) ja tietokirjailija. Hän toimii myös valmentajana ja yrityspuhujana. Gustafsberg työskenteli poliisin valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta.
Milla Ollikainen on toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut viisi romaania ja voittanut Like Kustannuksen ja Suomen dekkarisseuran Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun 2012.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloViestintäpäällikköOtava
Atena, Moreeni, Nemo, viihde
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin 14.5.!8.5.2024 09:27:38 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Helsinki Litiin saapuvan Adania Shiblin romaani Sivuseikka on vahva hätähuuto kaikkien ihmisten koskemattomuuden puolesta8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Sivuseikka on tositapahtumiin perustuva teos israelilaisten sotilaiden vuonna 1949 raiskaamasta ja murhaamasta beduiinitytöstä. Romaani oli tarkoitus palkita Frankfurtin Kirjamessuilla vuonna 2023, mutta maailmanpoliittinen tilanne esti sen.
Yhteishyvän juhlat –ruokakirja ampaisi huimaan suosioon heti ilmestyessään7.5.2024 12:18:03 EEST | Tiedote
Reilun kuukauden myynnissä ollut Yhteishyvän juhlat –uutuuskirja on singahtanut heti myyntimenestykseksi ja siivittää tuhannet juhlijat parempien herkkujen ääreen.
Paikoillenne, valmiit, hep! Tatu ja Patu innostavat lapsia jättämään puhelimet nurkkaan ja lähtemään liikkeelle7.5.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Outolalaisveljekset ovat täysin jämähtäneet älylaitteidensa ääreen. Vain Veeran tarmolla pojat saadaan ylös, ulos ja liikkeelle. Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep! -kirjassa käsitellään hervottoman hauskasti liikkumisen iloa hyötyliikunnasta ja höntsäilystä huippu-urheiluun.
David Nichollsin hellänkirpeä romaani ensikohtaamisista ja toisista mahdollisuuksista3.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Sinä päivänä -menestyskirjailija täyttää odotukset tarkkanäköisellä ja suloisenhaikealla kertomuksella rakkaudesta ja uusista aluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme