Kustantamo S&S

Karin Erlandssonin ja Peter Bergtingin Yöjuna saa Runeberg Junior -palkinnon 2021

Jaa

Kun päiväkoti- ja kouluikäiset lapset saavat itse valita vuoden parhaan lastenkirjan, voittajaksi valikoituu kertomus kaipauksesta ja yksinäisyydestä. Karin Erlandssonin kirjoittama ja Peter Bergtingin kuvittama Yöjuna on neljäs S&S:n kirja, joka saa Runeberg Junior -palkinnon.

Porvoon päiväkotien lapset ja 1–2. luokan koululaiset ovat valinneet Runeberg-voittajan kahdeksan kirjan joukosta.

Siitä huolimatta että Yöjuna (Nattexpressen, suom. Anu Koivunen) on adventtikirja, jonka tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun, se toimii universaalien teemojensa ansiosta vuoden ympäri. 

– Halusin kirjan avulla välittää viestin toivosta ja yhteisöllisyydestä. Toivon että kirjaa luetaan ääneen, yhdessä aikuisten ja lasten kesken, sanoon tarinan kirjoittanut Karin Erlandsson.

Lasten valitsema voittaja

– Sen sijaan että aikuisraati valitsee voittajan, tässä lukijat ovat päässeet itse äänestämään. Se tuntuu tietysti erityisen hauskalta. Se, että teostamme arvostetaan, inspiroi meitä työssämme, sanoo Peter Bergting. Bergting on yksi Ruotsin arvostetuimmista piirustustaiteilijoista ja fantasiakirjallisuuden kuvittajista.

Runeberg Junior -palkinto myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle, 6–9-vuotiaille suunnatulle lastenkirjalle. Palkinnon tarkoituksena on edistää lukuintoa. 

– Haluan välittää erityisen vaikuttuneet kiitokset kaikille opettajille, jotka ovat löytäneet luovia ratkaisuja siihen, miten kirjallisuus esitellään lapsille, sanoo Erlandsson. Karin Erlandsson voitti Runeberg-palkinnon myös vuonna 2018 fantasiakirjallaan Helmenkalastaja.

Aherrusta eristyksissä

Etätyö ja videokokoukset ovat uutta arkea monille. Virus ja rajoitukset ovat vaikuttaneet myös kirjailijan ja kuvittajan työhön. Erlandsson asuu Ahvenanmaalla ja Bergting Ruotsissa. He eivät ole koskaan tavanneet kasvotusten siitä huolimatta, että ovat tehneet yhdessä kirjan.

– Onhan se vähän kummallista. Minä kirjoitin tekstin, Peter piirsi kuvat, sitten muutin tekstiä ja Peter joutui piirtämään uudestaan. Minusta tuntuu, että hän joutui ahertamaan aika lailla kaikkien korjausten parissa. Luojan kiitos, että hän on niin lahjakas!

Korkkarit kattoon 

Karin Erlandsson ja Peter Bergting jakavat 10 000 euron palkintosumman keskenään. Erlandsson aikoo käyttää palkintorahat työhuoneensa sisustukseen. Työhuone sijaitsee majakassa, jota hänen perheensä parhaillaan rakentaa Ahvenanmaalle.

– Siellä minä sitten istun kesällä joka päivä juhlimassa voittoani.

Bergting katsoo olevansa suorastaan velvollinen juhlimaan voittoaan, kun juhlaan kerrankin on aihetta näinä epävarmoina aikoina.

– Olen ollut Augustpriset-ehdokkaana kahdesti ja hävinnyt molemmilla kerroilla, joten sitä täytyy nyt kompensoida tällä, Bergting sanoo ja pyytää runebergintortun reseptiä.

Pitkä voittosarja

Schildts & Söderströms sekä Kustantamo S&S ovat pärjänneet hyvin Runeberg Junior -kisassa. Runeberg Junior -palkinto perustettiin 2017, ja Yöjuna on kustantamon neljäs voittoteos. 

Aiemmat voittajat: 

2020 Katoava muumio, Tapani Bagge ja Carlos da Cruz, Otava

2019 Hallonbacken/Osasto 23 (suom. Anu Koivunen), Eva Frantz, Schildts & Söderströms/Kustantamo S&S
 

2018 Pärlfiskaren/Helmenkalastaja (suom. Tuula Kojo), Karin Erlandsson, Schildts & Söderströms/Kustantamo S&S

2017 Palkinto jaettiin kahden teoksen kesken: Den fantastiske Alfredo, kirjailija Malin Klingenberg, kuvittaja Joanna Vikström Eklöv, Schildts & Söderströms sekä Paten kalastuskirja, kirjailija Timo Parvela, kuvittaja Pasi Pitkänen, Tammi

Palkintoraadin perustelut: 

Yöjuna on rikastuttava lukukokemus. Se on vangitseva, jännittävä ja moniulotteinen kirja, joka vie lukijansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirja tarjoaa lukijalle myös mahdollisuuden luoda omia kuvitelmia. Kertomuksen päähenkilö Danja etsii isoäitiään, joka on kadonnut juuri ennen joulua. Lukija saa astua Yöjunan kyytiin yhdessä Danjan kanssa ja lähteä jännittävälle seikkailulle. Karin Erlandsson kirjoittaa yksinäisyydestä, kaipauksesta ja menetyksestä. Kirja sopii hyvin keskustelualustaksi. Peter Bergtingin sarjakuvamaiset kuvitukset täydentävät kokonaisuutta hienosti. Yöjunaa voi myös käyttää joulukalenterina tai adventtikirjana, sillä siinä on 24 mukaansatempaavaa lukua. Yöjunan kertomus ei ole sidottu tiettyyn aikaan tai paikkaan, mutta lukijan on annettava teokselle aikaa, sillä tätä kirjaa ei tahdo päästää käsistään.

Runeberg Junior -lastenkirjapalkinnon jakaa Porvoon kaupunki ja Östnyland-lehti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

"Miesten pitää ymmärtää, etteivät he hyödy patriarkaatista", sanoo kirjailija JJ Bola17.2.2021 09:43:07 EETTiedote

JJ Bola on kongolaissyntyinen englantilainen runoilija ja aktivisti, joka ennen kirjailijanuraansa hän teki työtä moniongelmaisten nuorten parissa. Nyt suomeksi julkaistava Naamiotta pohtii monipuolisesti, miten miehisyys voitaisiin määritellä uudelleen. Bola hakee mallia myös heteronormin ulkopuolelta, LBTQ-yhteisöistä, rodullistettujen ja pakolaisten kokemuksista.

Uusi kirja: Kun tunteet ottavat vallan9.2.2021 09:40:27 EETTiedote

Tuntemani maailma päättää Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisen trilogian, joka alkoi masennusta kuvaavasta Keskivaikeasta vuodesta 2016 ja täydentyi teoksella Toinen elämä 2018. Tässä viimeisessä kirjassa käydään psykoterapiassa ja pohditaan tunteiden ja empatian vaikutusta ajassa, joka tuntuu elävän jatkuvaa kriisiä ja vaativan tunnereaktioita kaikesta. Oman herkkyytensä vastapainoksi Vanhatalo alkaa miettiä, millaista elämä olisi, jos ei tuntisi niin paljon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme