ELY-keskukset

Karvianjoen raakkua uhkaa sukupuutto (Varsinais-Suomi, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa)

Jaa
Karvianjoen koskien alueella elävät Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut eli jokihelmisimpukat. Karvianjoen kosket ovat suojeltuja Natura-alueena, mikä velvoittaa Suomea estämään alueen heikentyminen ja toteuttamaan alueella suojelutoimia luontoarvojen palauttamiseksi. Raakkujen lisääntyminen on heikentynyt erityisesti 1950-luvulta lähtien, josta alkaen voimakkaat metsä- ja suo-ojitukset sekä myöhemmin turvetuotanto ovat aiheuttaneet happamoitumista ja joen pohjan liettymistä. Tämä on johtanut simpukoiden poikasten menehtymiseen. Suurin osa vielä elossa olevista raakuista ovat ikääntyneitä, noin 70–100-vuotiaita. Varovaisen arvion mukaan raakkuja on Satakunnan viimeisessä laajemmassa esiintymässä jäljellä noin 2000 yksilöä.
Joesta löytynyt raakku. Kuva: Rami Laaksonen
Joesta löytynyt raakku. Kuva: Rami Laaksonen

Kantaa elvytetään Freshabit LIFE IP -hankkeessa

Varsinais-Suomen ELY-keskus on Freshabit LIFE IP -hankkeessa panostanut siihen, että raakkukanta kehittyisi Karvianjoella lisääntyväksi ja elinvoimaiseksi. Karvianjoen raakkujen toukkia on saatu siirtymään kokeissa onnistuneesti niiden väli-isäntien; taimenen ja lohen kiduksiin. Alueelta on siirretty raakkuja kuntoutukseen Konneveden tutkimuslaitokselle. Lisääntymisen onnistuessa on tavoitteena siirtää tuhansia pikkusimpukoita takaisin kotivesistöönsä. Tätä varten tulisi kotivesistön tilaa parantaa luoden edellytyksiä tämän hienon lajin säilymiselle Satakunnassa.

Toiminnanharjoittajat tärkeässä roolissa

Raakun kannalta on tärkeää pienentää alueella syntyvää ravinnekuormitusta, metallien kuormitusta sekä liettymistä. Toiminnanharjoittajien tulee pitää huoli siitä, että uusista hankkeista tai maankäytön muutoksista tehdään hyvissä ajoin etukäteen ilmoitus ELY-keskukseen sekä muille mahdollisesti tarvittaville tahoille (esim. ELY-keskukseen ojituksista tai pelloksi raivuusta). Lisäksi olemassa olevien pienten turvetuotantoalueiden tulee nyt siirtymäkauden umpeuduttua huolehtia siitä, että ELY-keskuksella on tieto siitä, miten toiminta jatkuu. Karvianjoen koskien valuma-alueen uusien toimien osalta kynnys luontoarvoja merkittävästi heikentäville vaikutuksille ylittyy herkästi. Ympäristöluvan tarvitsevista hankkeista edellytetään Natura-vaikutusten arviointia ja pienemmissä hankkeissa riittää ELY-keskukselle tehtävä Natura-ilmoitus.

Maanomistajille korvauksia METSO- ja HELMI-suojelusta

Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Satakunnan ELY-keskus kannustavat taimenpuroihin rajatuvilla alueilla maanomistajia vapaaehtoiseen METSO-ohjelman suojeluun, suojavyöhykkeiden perustamiseen ja räätälöityyn vesiensuojelutoimiin niin metsä- kuin peltoalueille. HELMI-ohjelman avulla voidaan ennallistaa ja suojella suoalueita lisäten veden viipymää valuma-alueilla. Metso- ja Helmi-ohjelmien kautta tapahtuva suojelu on vapaaehtoista ja tarjoaa maanomistajille rahallisen korvauksen tehtävistä toimista. Lisäksi jatketaan Natura-alueen tilaa edistäviä toimia, kuten purokartoituksia, taimenpurojen kunnostushankkeita ja soiden ennallistamishankkeita niiden vaikutuksia seuraten. ELY-keskus on mukana myös uuden LIFE-hankkeen suunnittelussa, jossa osa toimista on suunniteltu Karvianjoelle.

Kaikkien toimien tavoitteena on Natura-alueen luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelutason saavuttaminen sekä vesistöjen hyvä tila vuonna 2027.

Yhteystiedot

Iiro Ikonen
Luonnonsuojelu, ylitarkastaja
iiro.ikonen@ely-keskus.fi
puh. 0295 022 869

Elsi Kauppinen
Turvetuotannon valvonta, ylitarkastaja
elsi.kauppinen@ely-keskus.fi
puh. 0295 023 018

Harri Helminen
Ympäristönsuojelu, erikoisasiantuntija
harri.helminen@ely-keskus.fi
puh. 0295 022 865

Leena Rannikko
Kalatalous, kalastusbiologi
leena.rannikko@ely-keskus.fi
puh. 0295 022 649

Eija Mutila
Maaseutuyksikkö, tarkastaja
eija.mutila@ely-keskus.fi
puh. 0295 022 064

Tietoisku: Natura-arviointi ja Natura-ilmoitus

Hankkeilla ei saa heikentää Natura-alueen suojeluperusteita. Luvanvaraisia hankkeita koskee luonnonsuojelulaista tuleva arviointivelvollisuus, jossa selvitetään hankkeen vaikutuksia alueen suojeluperusteisiin. Raakku on Karvianjoen koskien Natura-alueen suojeluperustelaji.

Pienemmistä, ei-luvanvaraisista hankkeista tulee tehdä luonnonsuojelulain mukainen Natura-ilmoitus, jos niistä saattaa seurata laissa kielletty heikentyminen Natura 2000 -alueella. Ilmoitusta ei tarvitse tehdä sellaisesta toimenpiteestä, joka perustuu viranomaisen antamaan päätökseen tai lupaan, tai josta on tehtävä ilmoitus muun lainsäädännön perusteella. Ilmoituksen tarkoituksena on, että ELY-keskus voi tarvittaessa ohjata toimenpiteestä vastaavan toteuttamaan toimen luonnonarvojen kannalta haitattomalla tavalla. Mikäli aiottu toimenpide aiheuttaisi laissa kiellettyjä vaikutuksia, ELY-keskus harkitsee, missä määrin sitä on tarpeen rajoittaa ja antaa tarvittaessa asiasta päätöksen. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti viimeistään 30 vuorokautta ennen toimenpiteeseen ryhtymistä ELY-keskukselle. Määräajan kulumisen jälkeen toimenpiteen saa toteuttaa, ellei ELY-keskus ole sitä päätöksellään rajoittanut.

Avainsanat

Kuvat

Joesta löytynyt raakku. Kuva: Rami Laaksonen
Joesta löytynyt raakku. Kuva: Rami Laaksonen
Lataa
Raakkuja joen pohjassa. Kuva: Rami Laaksonen
Raakkuja joen pohjassa. Kuva: Rami Laaksonen
Lataa
Rami Laaksonen on löytänyt 3 suurta raakkua. Kuva: Tapio van Ooik
Rami Laaksonen on löytänyt 3 suurta raakkua. Kuva: Tapio van Ooik
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Nya undantagslov har beviljats för att fördriva vitkindade gäss från åkrar17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Egentliga Finland har föregående vecka beviljat 15 undantagslov för att fördriva vitkindade gäss från åkrar i syfte att förhindra allvarliga skador på gröda. Undantagsloven omfattar 54 gårdar, vilka befinner sig främst i Norra Karelen. Enligt undantagsloven får vitkindande gäss får fördrivas med oskadliggörande metoder. Under vårflytten är det förbjudet att använda högljudda fördrivningsmetoder så som smällpatroner för att trygga häckningsfreden.

Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Genomförandet av Skärgårdshavsprogrammet påskyndas i pilotområden16.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Avrinningsområdena till Aura å och Pemar å samt Kimitoön med omgivande havsområden har valts som pilotområden för Skärgårdshavsprogrammet. Syftet med Skärgårdshavsprogrammet är att minska näringsbelastningen på Skärgårdshavet och få bort jordbruket i Skärgårdshavets avrinningsområde från listan över de värsta belastningskällorna för Östersjön, som upprätthålls av kommissionen för skydd av Östersjöns marina miljö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye