Kasin katutöiden työt jatkuvat Runeberginkadulla ja valmistuvat kesäkuussa
24.4.2023 10:42:12 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Remontin viimeiset työvaiheet siirrettiin keväälle, sillä niitä ei voitu tehdä talviolosuhteissa maan ollessa jäässä. Työt voivat jatkua nyt, kun maaperä on sulanut riittävältä syvyydeltä.
“Nyt keväällä yöt olivatpitkään pakkasella, joten routa suli hitaasti. Viimeisiä asfalttipintoja ja kivetyksiä ei voi tehdä routaiseen maahan”, kertoo hankekoordinaattori Marja Jokinen Louhintahiekalta.
Pintatyöt tuovat muutoksia jalankulun reitteihin Runeberginkadulla
Runeberginkadulla edessä ovat vielä hankkeen viimeiset pintatyöt eli kivi- ja asfaltointityöt sekä niiden pohjatyöt, ajoratamaalaukset ja muut viimeistelytyöt. Alkukevään aikana alueella on tehty kadun kunnossapitoa: siivottu, paikattu asfalttia sekä paranneltu suojateiden maalauksia.
Työt aiheuttavat väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyihin. Jalankulkuun tulee ajoittain lyhyitä kiertoreittejä. Myös autoliikenteelle voi tulla ajoittaisia muutoksia. Raitiovaunujen tai bussien kulkuun ei tule muutoksia.
Töitä joudutaan mahdollisesti tekemään myös yöaikaan.
Lisäksi Helsinginkadun alueella korjataan syksyllä havaitut asfaltin painumat pyöräväylillä sekä istutetaan kaupunkikasvit ja katuvihreä. Caloniuksenkadulla tehdään asfaltin viimeiset pintakerrokset etelän puoleiselle ajoradalle sekä kadun molempiin päihin.
Kasin katutyöt eli Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun perusparannus käynnistyi tammikuussa 2021. Helsinginkadun alue valmistui elokuussa 2022 ja Caloniuksenkatu avattiin läpiajoliikenteelle joulukuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsija:
Marja Jokinen
Hankekoordinaattori
Louhintahiekka Oy
puh. 044 755 3388
marja.jokinen@louhintahiekka.fi
Rakennuttaja
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 4865410
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunki selvittää häiriötilannetta Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla13.3.2026 10:58:52 EET | Tiedote
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla on havaittu merkittävä poikkeama sulatusvesien purussa. Vastaanottopaikalle ei tule vettä normaalisti purkuputken kautta, ja on mahdollista, että vettä on ohjautunut hallitsemattomasti maaperään.
Förnyelsen av Brunnsgatan förändrar området till en inbjudande huvudentré till Helsingfors13.3.2026 10:10:13 EET | Pressmeddelande
Förändringarna förbättrar områdets trivsel och säkerhet samt möjliggör smidiga byten mellan olika trafikformer. I förnyelsen värnas områdets kulturhistoriska särdrag och man förbereder sig för de extrema väderfenomen som orsakas av klimatförändringen. Invånarna har möjlighet att kommentera planer fram till den 31 mars.
Kaivokadun uudistus muuttaa alueen kutsuvaksi Helsingin pääsisäänkäynniksi13.3.2026 10:10:13 EET | Tiedote
Kaivokadulla tehtävät muutokset parantavat alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä mahdollistavat sujuvat vaihdot eri liikennemuotojen välillä. Uudistuksessa vaalitaan alueen kulttuurihistoriallisia ominaispiirteitä ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sään ääri-ilmiöihin. Alueen suunnitelmista voi antaa palautetta maaliskuun loppuun asti.
Ny detaljplan för Stansviksberget: sex hus planeras att byggas i stället för 2713.3.2026 09:24:38 EET | Pressmeddelande
Stansviksbergets område i Kronbergsstranden har under de senaste åren varit föremål för naturrelaterade tvister. I det nya planutkastet föreslås att den planerade byggnationen i det skogiga området minskas avsevärt.
Stansvikinkallioon uusi asemakaava: suunnitteilla kuusi taloa 27:n sijaan13.3.2026 09:24:38 EET | Tiedote
Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Stansvikinkallion alue on ollut viime vuosina luontoon liittyvien kiistojen kohteena. Uudessa kaavaluonnoksessa ehdotetaan, että metsäiselle alueelle suunniteltua rakentamista vähennetään merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme