Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kasin katutöiden työt jatkuvat Runeberginkadulla ja valmistuvat kesäkuussa

Jaa
Talvitauolla olleet työt Kasin katutöiden Runeberginkadun ympäristössä ovat päässeet käynnistymään lämpimien säiden ansiosta. Työt valmistuvat kesäkuussa 2023, jolloin Kasin katutyöt -hanke kokonaisuudessaan päättyy.
Kuva: Louhintahiekka Oy
Kuva: Louhintahiekka Oy

Remontin viimeiset työvaiheet siirrettiin keväälle, sillä niitä ei voitu tehdä talviolosuhteissa maan ollessa jäässä. Työt voivat jatkua nyt, kun maaperä on sulanut riittävältä syvyydeltä. 

Nyt keväällä yöt olivatpitkään pakkasella, joten routa suli hitaasti. Viimeisiä asfalttipintoja ja kivetyksiä ei voi tehdä routaiseen maahan”, kertoo hankekoordinaattori Marja Jokinen Louhintahiekalta. 

Pintatyöt tuovat muutoksia jalankulun reitteihin Runeberginkadulla 

Runeberginkadulla edessä ovat vielä hankkeen viimeiset pintatyöt eli kivi- ja asfaltointityöt sekä niiden pohjatyöt, ajoratamaalaukset ja muut viimeistelytyöt. Alkukevään aikana alueella on tehty kadun kunnossapitoa: siivottu, paikattu asfalttia sekä paranneltu suojateiden maalauksia 

Työt aiheuttavat väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyihin. Jalankulkuun tulee ajoittain lyhyitä kiertoreittejä. Myös autoliikenteelle voi tulla ajoittaisia muutoksia. Raitiovaunujen tai bussien kulkuun ei tule muutoksia. 

Töitä joudutaan mahdollisesti tekemään myös yöaikaan. 

Lisäksi Helsinginkadun alueella korjataan syksyllä havaitut asfaltin painumat pyöräväylillä sekä istutetaan kaupunkikasvit ja katuvihreäCaloniuksenkadulla tehdään asfaltin viimeiset pintakerrokset etelän puoleiselle ajoradalle sekä kadun molempiin päihin. 

Kasin katutyöt eli Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun perusparannus käynnistyi tammikuussa 2021. Helsinginkadun alue valmistui elokuussa 2022 ja Caloniuksenkatu avattiin läpiajoliikenteelle joulukuussa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Urakoitsija:
Marja Jokinen
Hankekoordinaattori
Louhintahiekka Oy
puh. 044 755 3388
marja.jokinen@louhintahiekka.fi


Rakennuttaja
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 4865410
anttijuhani.lehtinen@hel.fi

Kuvat

Kuva: Louhintahiekka Oy
Kuva: Louhintahiekka Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Garden Helsinki event arena to proceed into decision-making9.6.2023 09:01:23 EEST | Press release

Continuing Garden Helsinki’s area reservation will be proposed to the Helsinki Urban Environment Committee on 13 June 2023. The final decision on continuing the reservation is made by the Helsinki City Board. The city’s aim is to find an economically viable solution in 2023 together with the reservation holder so that the amount of residential building rights sold outside the Taka-Töölö project area can be minimised.

Beslut fattas om evenemangsarenan Garden Helsinki9.6.2023 08:58:02 EEST | Tiedote

En förlängning av områdesreserveringen för Garden Helsinki framförs för Helsingfors stadsmiljönämnd den 13 juni 2023. Det slutgiltiga beslutet angående förlängningen av reserveringen fattas av Helsingfors stadsstyrelse. Staden har som mål att under 2023 hitta en ekonomiskt sett genomförbar lösning tillsammans med den som beviljas reservering, så att man kan minimera antalet bostadsbyggrätter som säljs utanför projektområdet i Bortre Tölö.

Tapahtuma-areena Garden Helsinki etenee päätöksentekoon9.6.2023 08:57:15 EEST | Tiedote

Garden Helsingin aluevarauksen jatkoa esitetään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle 13.6.2023. Lopullisen päätöksen varauksen jatkamisesta tekee Helsingin kaupunginhallitus. Kaupungin pyrkimyksenä on löytää yhteistyössä varauksensaajan kanssa vuoden 2023 aikana taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ratkaisu niin, että Taka-Töölön hankealueen ulkopuolelta myytävän asuinrakennusoikeuden määrä voidaan minimoida.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme