Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan 19.6. kokouksen ennakkotiedote

Jaa

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu seuraavan kerran ensi tiistaina 19.6. kello 16.

Kokouksen esityslistalla on mm.

Asia 4. Viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu kaudella 2018-2019

Esityksen mukaan 5-vuotiaiden maksutonta järjestetään kokeiluna toimintavuonna 2018-2019 kokovuotisesti varhaiskasvatuksen toiminta-aikoja noudattaen. Neljä tuntia ylittävältä osalta varhaiskasvatus on maksullista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle erillisrahoitusta 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun kompensoimaan menetettyä maksutuloa. Kokeilu koskee vuonna 2013 syntyneitä lapsia. Esitys

Asia 8. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Jakomäen sydän-hankkeen hankesuunnitelmasta

Kasvatus- ja koulutuslautakunnalle esitetään puoltavaa lausuntoa Jakomäen sydän-hankkeen hankesuunnitelmasta. Hankesuunnitelma koskee Jakomäen peruskoululle, päivähoidolle, nuorisotoimelle ja leikkipuistotoiminnalle rakennettavia uusia tiloja nykyisen, osin purettavan yläkoulun rakennuksen laajennuksena (Somerikkopolku 6). Tilaan on suunniteltu 814 oppilaspaikkaa ja 210 varhaiskasvatuspaikkaa. Hanketta on suunniteltu yhteistyössä tulevien käyttäjien ja alueen asukkaiden kanssa. Esitys

Asia 13. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Sophie Mannerheimin koulun pääkoulun tilapäisten opetustilojen vuokraamista koskevasta hankesuunnitelmasta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antanee puoltavan lausunnon Sophie Mannerheimin koulun pääkoulun hankesuunnitelmasta. Opetuksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta koulun toimipisteiden määrää halutaan vähentää ja keskittää osa toiminnasta yhteen rakennukseen. Parhaaksi vaihtoehdoksi on arvioitu määräaikainen uudisrakennus Kivelän sairaalan alueelle, Sibeliuksenkatu 16. Koulu on suunniteltu 165 erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle vuosiluokilla 1-9. Rakennustyöt alkavat elokuussa 2018 ja tilat suunnitellaan otettavan käyttöön tammikuussa 2019. Esitys

Lautakunnan koko esityslistaan voi tutustua osoitteessa https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/lautakunnat-ja-johtokunnat/kasvatus-ja-koulutus-asiakirja?year=2018&ls=11&doc=Kasko_2018-06-19_Kklku_8_El

Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkossa heti kokouksen päätyttyä.

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
ta. viestintäpäällikkö
puh. 09 310 43360
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme