Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kasvukausikyselyllä kartoitettiin kasvukauden tilannetta ja viljelijöiden mietteitä

Jaa
Suoritimme 12.-21.6. välisenä aikana verkossa julkaistun kyselylomakkeen avulla tutkimuksen kasvukauden tilanteesta Suomessa.

Suurin osa vastaajista (82 %) kertoo tilan yleisen tuotantomäärän olevan tavallinen poikkeuksellisesta keväästä huolimatta. Yli puolet vastaajista kertoo tilansa taloustilanteen olevan normaali, mutta myös merkittävä osa (32 %) vastaajista kertoo tilan taloustilanteen olevan hieman tavanomaista heikompi. Viljoja sekä valkuais- ja öljykasveja viljellään aiempaa enemmän, etenkin valkuaiskasvien kuten herneen ja härkäpavun suosio on kasvussa. Vaikka suosio onkin valkuaiskasvien osalta nousussa, on öljykasviala koko maan tasolla kuitenkin jäänyt historiallisen alhaiseksi.

Nurmisadon määrän arvioidaan olevan keskinkertainen tai hieman tavanomaista heikompi, mutta laadultaan hyvä. Yli puolella kotieläintiloista laidunnetaan. Laidunnus sujuu pääosin hyvin mutta haasteita aiheuttaa mm. petoeläimet ja laidunlohkojen heikko kunto.

Useat kyselyyn vastanneet ilmaisivat huolensa menneen talven ja kevään säätiloista. Pitkä kylmä kevät ja vähäiset sademäärät aiheuttavat ongelmia kasvustoissa ja kylvöissä. Kuivuus vaivaa kasvustoja entistä enemmän päivä päivältä ja tilanne on huonontunut huomattavasti kyselyn jälkeen. Tähän saadaan lisää valaistusta seuraavissa kyselyissä. Sadon samanaikainen kypsyminen huolestuttaa ja vähäisen sateen aiheuttama kuivuus vaivaa etenkin öljykasveja, nurmea ja viljoja. Orastuminen on ollut hidasta ja epätasaista. Osassa Suomea kylvösäät ovat kuitenkin olleet hyvät, myös kasvihuoneissa kasvukausi on ollut hyvä ja kysyntä on erittäin hyvä. Työvoiman puute on aiheuttanut haasteita monille viljelijöille.

Kyselystä käy ilmi myös se, että tilojen talouksiin vaikuttaa eniten tuotteiden markkinahinnat, tuotantopanosten hinnat sekä kasvukauden sääolot. Muita tilan talouteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi koronaviruksen aiheuttamat rajoitteet, (kausi)työntekijöiden saatavuus, yleinen hintojen nousu, maataloustuet ja vasikkapula.

Kyselyyn vastasi pääosin päätoimisia viljelijöitä (73 %). Lähes kaikki kyselyyn vastanneista maitotilallisista ovat päätoimisia viljelijöitä, kun taas vilja-, öljy-, ja valkuaiskasvien viljelijöistä jopa 44% viljelee sivutoimena. Kyselyyn vastanneista 13% on luomutila.

Lisätietoja
Emilia Biskop
Kesätyöntekijä
emilia.biskop@mtk.fi
050 4705076

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye