Hämeen kauppakamari

Kasvun odotetaan käynnistyvän kesällä

27.4.2021 08:00:00 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Jaa
Epidemiatilanne luo edelleen epävarmuutta Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannenäkymiin. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeen vaisut tulevaisuuden näkymät yllättivät. Vaikka yritykset odottavat kasvun alkavan kesällä, niin työllisyystilanne on edelleen heikko ja työikäisten rokotukset ovat lähteneet hitaasti käyntiin erityisesti Päijät-Hämeessä. Toisin kuin muualla Suomessa, yleinen positiivisuus ei näy Hämeessä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)

Huhtikuussa Hämeessä vastanneista yrityksistä 61 prosenttia arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 19 prosenttia ennakoi suhdanteiden olevan kohentumassa.

Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät tammi-maaliskuussa kausivaihtelu huomioon ottaen likimain ennallaan. Tuotannon ennakoidaan vauhdittuvan kesän lähestyessä. ”Vastanneista 28 prosenttia arvioi tuotannon määrän olevan suurempi seuraavan kolmen kuukauden aikana, kun tammikuussa osuus oli 11 prosenttia”, Eerikäinen kertoo.

”Tilannetta arvioitaessa on huomioitava, että rakentaminen on viimeisen vuoden aikana ollut Hämeessä vähintäänkin tyydyttävällä tasolla. Nyt ei ole kuitenkaan selkeää näkymää, miten tilanne jatkuu. Rakennusteollisuus toivoo korjausrakentamisen ja energiainvestointien laajaa käynnistymistä julkisella puolella”, toteaa Eerikäinen.

Kysynnän heikkous on edelleen kasvun esteenä 

Kysyntä ei ole piristynyt ja vastaajista 40 prosenttia arvioi kysynnän vaimeaksi.

Hämeessä yritysten henkilökunnan määrä oli alkuvuoden aikana hienoisessa laskussa ja työllisyysnäkymät ovat heikot. ”Vastanneista 16 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana pienempi, kun tammikuussa osuus oli 20 prosenttia”, sanoo Eerikäinen.

EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin huhtikuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 119 ja ne työllistävät lähes 19 000 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 16
15140 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Hämeessä – suurin pula ammattiosaajista24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote

Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten kasvun edellytyksiä10.9.2026 13:46:59 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 32 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hallitusten osaaminen on yritysten kasvun ja uudistumisen kannalta ratkaisevaa. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat päätöksentekoa, strategista ajattelua ja kykyä rakentaa kestävää kasvua yrityksissä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari: Nyt on aika vauhdittaa kasvua, investointeja ja työllisyyttä4.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari kannustaa seuraavaa hallitusta tarttumaan rohkeasti kasvua vauhdittaviin uudistuksiin. Työmarkkinoiden joustavuus, investointien edistäminen ja sujuvampi sääntely ovat avainasemassa Suomen kilpailukyvyn vahvistamisessa. "Suomi tarvitsee seuraavallakin hallituskaudella ratkaisuja, jotka vahvistavat yritysten kasvua, investointeja ja työllistämismahdollisuuksia. Kilpailukyky rakentuu osaavasta työvoimasta, sujuvasta toimintaympäristöstä ja uskalluksesta panostaa tulevaisuuden kasvuun. Nyt on aika purkaa kasvun esteitä eikä luoda niitä lisää", sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen yrityksissä näkyy vahvistuvia merkkejä kasvusta27.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen yritysten näkymät ovat kääntyneet aiempaa myönteisemmiksi, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat kahden viime vuoden tarkastelujakson vahvimmat, mikä kertoo yritysten luottamuksen asteittaisesta vahvistumisesta. Myönteinen kehitys näkyy usealla mittarilla. Tuotantomäärät ovat olleet kasvussa jo viime vuoden syksystä lähtien, ja nyt myös henkilöstömäärän näkymät ovat kääntyneet plussalle”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kyberturva ei yksin riitä - johdon agendalle kuuluu koko digitaalinen toimintavarmuus1.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuotannon pysähdys, toimittajan tietomurto tai etähallinnan kautta avautunut haavoittuvuus voi keskeyttää liiketoiminnan nopeasti – riippumatta siitä, kuinka hyvin oma tietojärjestelmä on suojattu. Yritysten digitaalinen toimintavarmuus ja kyberturvallisuus ovat nousseet yhä selvemmin osaksi liiketoiminnan jatkuvuutta, riskienhallintaa ja varautumista. Hämeen kauppakamarin Digivaliokunta kannustaa yrityksiä tarkastelemaan digitaalista toimintavarmuutta sekä kyberturvallisuutta ennakoivasti osana strategista johtamista ja jatkuvuudenhallintaa. ”On hyvä muistaa, että riskit eivät koske vain tietojärjestelmiä, vaan yhä useammin myös verkkoon liitettyjä laitteita, tuotantoympäristöjä ja ulkoisia digitaalisia sekä teknologisia riippuvuuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin Digivaliokunnan puheenjohtaja Piia Aaltonen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye