Katarina Murto on OAJ:n uusi puheenjohtaja
10.5.2022 11:36:49 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote

Akavan työmarkkinajohtajana toiminut Murto, 50, aloittaa nelivuotisen puheenjohtajakautensa välittömästi. Hän seuraa tehtävässä OAJ:n väistyvää puheenjohtajaa, kasvatustieteen tohtori Olli Luukkaista.
Murto on toiminut opetustehtävissä vuosituhannen vaihteessa, viimeksi Teatterikorkeakoulussa tanssitaiteen lehtorina 2001–2004. Opetusuransa jälkeen hän on työskennellyt muun muassa lakimiehenä ja notaarina. Vuodesta 2011 hän on luonut uraa työmarkkina-alalla esimerkiksi Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n työehtoasioiden päällikkönä ja STTK:n johtajana.
Murron valtteja vaativassa puheenjohtajan tehtävässä ovat vahva työmarkkinapolitiikan ja neuvottelutoiminnan osaaminen, kokemus johtamisesta ja esihenkilötehtävistä sekä laajat yhteiskunnallisen vaikuttamisen verkostot.
Murto sanoo olevansa erittäin iloinen saamastaan luottamuksesta.
– Haluan vahvistaa OAJ:n jäsenten työmarkkina- ja edunvalvonta-asemaa, toimia tehtävässä OAJ:n arvojen mukaisesti sekä kehittää järjestöä hyvässä ja avoimessa yhteistyössä OAJ:n päättäjien ja jäsenten kanssa. Työni lähtökohtana on koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan sekä kaikkien opetusalalla toimivien työn arvostuksen ja merkityksellisyyden korostaminen.
Yhteyshenkilöt
Pasi PesonenJärjestöjohtajaOAJ
Puh:+358 40 593 4378pasi.pesonen@oaj.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
