Käteen mahtuva, halattava, mahdoton – Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläisen yksityisnäyttely Kuntsin modernin taiteen museossa
30.9.2022 12:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kuvataiteilija Emma Jääskeläinen (s. 1988) tunnetaan massiivisen monumentaalisista kiviveistoksistaan, joiden materiaalina hän käyttää klassisia kivilajeja, kuten graniittia, marmoria ja travertiinia päivittäen materiaalit nykytaiteen kielelle.
Kuvataideakatemiasta 2018 valmistunut Jääskeläinen aloitti taideopinnot performanssitaiteesta, josta fyysisyys jatkui kolmiulotteiseen kuvanveistoon. Oman kehon muistijälki ja kokemukset siirtyvät hyvin konkreettisella tavalla osaksi taiteellista työskentelyä. Taiteilijalle äitiys on ajankohtainen teema ja kehossa tapahtunut solujen jakaantuminen on siirtynyt taideteoksiin osien välisinä sidoksina. Monumentaalisten kiviteosten työstäminen on hidasta, jopa vuosia kestävää. Taiteilijalle on erityisen ominaista prosessinomainen työskentely.
Taiteilijana Emma Jääskeläinen välttää teoksissaan liiallista vakavuutta käyttämällä yllättäviäkin materiaalivalintoja. Uurteet, jäljet, varjot ja massan paino tulevat näkyviin myös monimateriaalisissa teoksissa. Suomenlampaan villa, lasi, sormus, chilipalko, tekoturkis tai lippalakki ovat taiteilijan käyttämiä materiaaleja. Taskuun mahtuva monumentaaliveistos kuvastaa hyvin sitä, miten Emma Jääskeläinen leikittelee mittakaavalla. Hän käyttää skaalastaan termejä käteen mahtuva, halattava ja mahdoton.
Kehollisuus on tärkeä sisällöllinen lähtökohta Emma Jääskeläisen taiteessa. Massojen käsittely on fyysistä, ja taiteilijan ja materiaalin vuoropuhelu saa konkreettisen muodon herkkyyttä unohtamatta. Se on liikettä ja läsnäoloa, massan ja volyymin työstämistä, jossa taiteilijan intuitiivinen kokemus siirtyy yhteisesti nähtäväksi ja koettavaksi.
Näyttelyn on tuottanut Tampereen taidemuseo, jossa se oli esillä kesällä 2022. Syksyllä näyttely nähdään Vaasassa Kuntsin modernin taiteen museossa 1.10.2022–29.1.2023. Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma syntyi vuonna 1984 Tampereen Nuorkauppakamarin aloitteesta. Tapahtuma toimii keskustelun herättäjänä ja nykytaiteen näkyvyyden edistäjänä. Palkinnolla pyritään tukemaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita.
Tiedotuskuvat: At Her Fingertips – Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläinen: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/CnzIi7eH6Z0bsukm/fo
* * *
TIEDOTE
Kristian Krokfors – ensimmäinen vuoden nuori taiteilija
Kuntsin modernin taiteen museossa nähdään 1.10.2022–29.1.2023 ensimmäiseksi Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valitun pohjalaissyntyisen Kristian Krokforsin näyttely Forever Young.
Pohjalaissyntyinen Kristian Krokfors (s. 1952, Ylistaro) valittiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 1984, ja tunnustukseen liittyvä näyttely avattiin Tampereen taidemuseossa alkuvuodesta 1985. Forever Young –näyttely juhlistaa Kristian Krokforsin pitkää uraa ja näyttelyssä on mukana maalauksia, monotypioita ja grafiikkaa. Osa teoksista oli esillä jo ensimmäisessä Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä.
Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma sai 1985 paljon huomiota, se nosti Tampereen kaupungin mainetta taidekaupunkina ja aloitti pitkän perinteen nuorten taiteilijoiden esiin nostamisessa. Tähän mennessä Vuoden nuoria taiteilijoita ja stipendiaatteja on nimetty yhteensä 60 henkilöä.
Kristian Krokfors kuuluu taiteilijoihin, jotka hiovat ilmaisuaan yhä täydellisemmäksi keskittymällä tiettyyn rajattuun aihepiiriin. Rakennusten, puiden, kartioiden, ilmapallojen ja muiden jo uran alkuvaiheesta tuttujen tarkasti ja systemaattisesti sommiteltujen kuvaelementtien rinnalle on vuosien varrella tullut myös uusia kuva-aiheita, mutta aihealueen peruselementit ovat säilyneet. Forever Young -näyttelyn keskeisen osan muodostavat 2018−2022 syntyneet rantapalloja altaassa kuvaavan ryhmän teokset.
Krokforsin teokset ovat samanaikaisesti tuttuja ja outoja, todellisia ja epätodellisia. Niiden aihe on esittävä, mutta abstrahoitu. Kuvauksen kohde on konkreettinen, mutta muistuttaa äärettömyydestä. Teokset houkuttelevat pohtimaan olevaisen luonnetta. Kyse on nimenomaan maailman ja sen totuuksien hahmottamisesta, kuten taidehistorioitsija Tomi Moisio kirjoittaa näyttelyn yhteydessä julkaistussa kirjassa.
Kristian Krokfors on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomen lisäksi ulkomailla sekä pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä esimerkiksi Englannissa, jossa hän opiskeli Taideteollisen korkeakoulun jälkeen neljä vuotta. Taiteilijan teoksia kuuluu yksityiskokoelmien lisäksi esimerkiksi Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin ja Tampereen taidemuseon sekä Vaasan kaupungin museoiden kokoelmiin.
Tiedotuskuvat: Kristian Krokfors Forever Young: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/j7UCLtad8OhU59Mn/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maaria Salo, näyttelypäällikkö, Vaasan kaupungin museot, p. 040 353 7377, maaria.salo@vaasa.fi
Emma Jääskeläinen, kuvataiteilija, 050 536 4619, emma.jaaskelainen@gmail.com
Kristian Krokfors, kuvataiteilija, 050 541 0123, k.krokfors@hotmail.com
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Den ena körfilen på Brändövägen stängs av vid rivningsplats från och med den 28 september24.9.2026 15:26:26 EEST | Pressmeddelande
Tillfälliga trafikarrangemang gäller vid Brändövägen 62 under två veckor 28.9–9.10.2026. På platsen där studiebostäderna rivs utförs reparationsarbeten på vattenanslutningarna. På grund av detta hålls körfältet på den sida där rivningen pågår samt gång- och cykelvägen avstängda så länge arbetet pågår.
Palosaarentien toinen kaista suljetaan purkutyömaan kohdalla 28.9. alkaen24.9.2026 15:26:07 EEST | Tiedote
Palosaarentie 62 kohdalla on tilapäisiä liikennejärjestelyitä kahden viikon ajan 28.9.–9.10.2026. Opiskelija-asuntojen purkutyömaalla tehdään vesiliittymien korjaustöitä, joiden vuoksi purettavien asuntojen puoleinen ajokaista sekä kävely- ja pyörätie suljetaan töiden ajaksi.
Lyseon lukio får en LUMA-linje: Energiutbildningsstigen i Vasa förstärks23.9.2026 12:38:43 EEST | Pressmeddelande
Till den nya LUMA-linjen vid Vaasan lyseon lukio, dvs. den matematisk-naturvetenskapliga utbildningslinjen, kan man söka i den gemensamma ansökan nästa vår. Till linjen tas 60 studerande, och undervisningen inleds i augusti 2027.
Lyseon lukio saa LUMA-linjan: Vaasan energiakoulutuspolku vahvistuu23.9.2026 12:32:18 EEST | Tiedote
Vaasan lyseon lukion uudelle LUMA-linjalle eli matemaattisluonnontieteelliselle koulutuslinjalle voi hakea ensi kevään yhteishaussa. Linjalle otetaan 60 opiskelijaa, ja opetus käynnistyy elokuussa 2027.
Seniorpromenaderna inspirerar till att komma i gång: ”Varje gång känns det bra”23.9.2026 10:34:51 EEST | Pressmeddelande
På olika håll i Vasa finns sju promenadgrupper som riktar sig till seniorer och är öppna för alla och gratis. I gruppen i Sandviken har man promenerat tillsammans redan i ett år, och i höst inleds aktiviteter också i Gerby.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
