Kustannusosakeyhtiö Otava

Katja Kettu Otavan kirjailijaksi

Jaa

Kirjailija Katja Kettu ja Kustannusosakeyhtiö Otava ovat tehneet sopimuksen Ketun seuraavan romaanin julkaisemisesta.

Katja Kettu (Kuvaaja Kirsi Vahtera)
Katja Kettu (Kuvaaja Kirsi Vahtera)

”Olen onnellinen päästessäni luomaan Otavan kirjallista perintöä. Otavassa arvostetaan vastuullista kotimaista yrittäjyyttä. Uskon tulevani osaksi yhteisöä, joka tahtoo säilyttää korkeakulttuurisen perinnön ja elinkelpoisen maapallon jälkipolville. Iloitsen myös siitä, että yhteistyöni pitkäaikaisen kustannustoimittajani ja ystäväni Lari Mäkelän kanssa voi näin jatkua”, sanoo Katja Kettu.

”Katja Kettu on nykykirjallisuutemme merkittävimpiä ja suosituimpia kirjailijoita - suuri tarinankertoja ja ainutlaatuisen ilmaisuvoimainen sanankäyttäjä. On suuri ilo ja kunnia Otavalle ryhtyä hänen kustantajakseen”, sanoo Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper.

Katja Kettu on julkaissut yhteensä viisi kiitettyä romaania sekä novellikokoelman. Lisäksi häneltä on ilmestynyt sarjakuvateos Peräkammarin poika yhdessä Jan Anderssonin kanssa sekä tietoteos Fintiaanien mailla yhdessä Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa. Hänen romaaninsa Kätilö sai sekä Runeberg-palkinnon että Kalevi Jäntin palkinnon, ja Antti J. Jokinen ohjasi sen pohjalta elokuvan. Katja Ketun viimeisin romaani Rose on poissa oli Finlandia-ehdokkaana. Ketun teoksia on käännetty yhteensä yli 20 kielelle.

Lisätiedot:

Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper
antti.kasper@otava.fi, 050 3132414

Kuvat

Katja Kettu (Kuvaaja Kirsi Vahtera)
Katja Kettu (Kuvaaja Kirsi Vahtera)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit haluaa opettaa, että jokainen lapsi on erilainen, mutta yhtä arvokas18.5.2021 09:24:46 EEST | Tiedote

Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit on kirjailija Johanna Elomaan uusi lastenkirja, jonka eläinhahmojen erityispiirteet osoittautuvat vahvuuksiksi kun viidakon asukit pakenevat keltaisia kauhukaivajia Paratiisimetsään. Elomaa haluaa kirjallaan auttaa lapsia arvostamaan sekä omaa että muiden ainutlaatuisuutta. Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit on suositun Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja.

Syöpään sairastuminen on keskiössä suositun hyvinvointivaikuttajan Sanna Wikströmin esikoisromaanissa – teos avaa uuden, elämäntaidollisten romaanien genren7.5.2021 08:33:00 EEST | Tiedote

Sanna Wikström lukeutuu Suomen suosituimpiin hyvinvointikirjailijoihin. Elämä ensin on hänen riipaiseva, elämänmakuinen ja taidokas esikoisromaaninsa. Kirjassa Astrid Lindgrenin sadusta tutut Peppi, Tommi ja Annika ovatkin nelikymppisiä nykykaupunkilaisia. Heidän elämänsä muuttuu rykäyksellä, kun Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa syöpää ja odottavansa lasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme