Katon vuosihuolto kannattaa tehdä ajoissa – hyödynnä asiantuntijan apua kuntotarkastuksessa
28.7.2020 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Vesikatteen huollon laiminlyönti voi johtaa ennenaikaiseen saneeraukseen ja pahimmillaan koko kate pitää uusia rakennevaurion takia. Huoltotarpeiden arviointi on aina asiantuntijatyötä, jonka tuloksena katteelle tehdään tarvittavat toimenpiteet.
”Kuntokartoituksen hinta saattaa tuntua korkealta ja ylimääräisen huollon tilaaminen asialle, joka ei mitenkään häiritse päivittäistä arkea, saattaa tuntua epämieluisalta tai tarpeettomalta. Säännölliset, ammattilaisen toteuttamat arviointi- ja huoltotyöt ovat kuitenkin kustannustehokkain ratkaisu”, Mustikkamaa sanoo.
Kuntotarkastus on asiantuntijan tiedon ja ammattitaidon hyödyntämistä
Kuntotarkastuksen lopputuloksena on raportti tarpeellisista toimenpiteistä eli tarkka ymmärrys katon kunnosta ja huoltotarpeista sekä niiden kustannuksista. Kuntotarkastuksessa maksetaan siis asiantuntijan tiedosta.
“Kuntokartoituksen avulla on helpompaa valita juuri oikeat toimenpiteet katon kunnon ylläpidon kannalta. Saatu tieto auttaa kohdentamaan korjaukset ja huoltotoimenpiteet kunnon kannalta oleellisiin kohtiin”, Mustikkamaa sanoo.
”Jos katon kunto vaatii kokonaisvaltaista uusimista, katteen alusrakenteiden vaurioiden estämiseksi ei aina riitä pelkkä pinnoitustyö. Kattosaneerauksen suunnittelun aloittaminen ajoissa on aina parempi vaihtoehto kuin työn pitkittäminen, jolloin ensimmäiset rakennevauriot ehtivät jo syntyä”, Mustikkamaa kertoo.
Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju kertoo, että katto-ongelmat näkyvät myös tehdyissä tavarantarkastuksissa. Katon korjaustöissä kannattaa luottaa ammattilaisten apuun.
“Pahimmillaan kattotöiden laiminlyönti johtaa merkittäviin korjauskustannuksiin, jos rakennevauriot ovat päässeet jo pitkälle. Toisinaan tavarantarkastajia joudutaan käyttämään myös pieleen menneen korjaustyön syiden selvittelyissä”, Harju sanoo.
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuLakimies
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme