Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Katsaus koilliseen: Koillis-Helsingin ajankohtaiset suunnitelmat kootusti verkkotilaisuudessa 9.12.

Jaa

Koillis-Helsinkiin on suunnitteilla paljon uutta. Tulevaisuudessa erityisesti Malmi muuttuu ja tiivistyy. Raideyhteydet paranevat, kun Viikin-Malmin pikaraitiotietä suunnitellaan ja Raide-Jokeria jo rakennetaan. Koillis-Helsingin eli Malmin, Viikin, Pukinmäen, Puistolan, Suutarilan, Pihlajamäen ja Tapanilan ajankohtaiset suunnitelmat ovat esittelyssä klo 17.00 alkavassa Uutta Koillis-Helsinkiä –tilaisuudessa 9. joulukuuta. Suunnittelijat kaupungilta toivovat, että mahdollisimman moni koillisen asukas tulisi mukaan verkkoon keskustelemaan alueen kehittämisestä.

Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.
Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.

Illan aikana kuullaan kaavoituksesta, kaduista, puistosta ja ratikoista 

Tilaisuudessa esitellään monipuolisesti sitä, kuinka Koillis-Helsinki muuttuu uusien asuin- ja liikerakennusten myötä ja miten kadut sekä viheralueet kohenevat.  

Malmilla tapahtuu paljon. Malmin keskustalle on valmistunut visiotyö, jonka pohjalta Malmia lähdetään kehittämään elinvoimaisena kaupunginosakeskuksenaViima-ratikan, eli Viikin-Malmin pikaratikan, suunnitelmat ovat tarkentuneet mm. pysäkkien sijaintien ja nimien osalta. Malmin entisen lentokentän alueella on useita ajankohtaisia katu- ja korttelisuunnitelmia, ja myös Lentoasemanpuiston ideakilpailun satoa esitelläänUimareita kiinnostaa varmasti myös Malmin uimahallin suunnitelmat. Uimahallia on tarkoitus laajentaa ja parantaa pysäköintiä. Malmin asiat saavat tilaisuudessa reilun tunnin tilaa esittelyille ja keskustelulle kello 17–18. 

Tilaisuuden toisella tunnilla esitellään Viikin, Pukinmäen, Puistolan, Suutarilan, Pihlajamäen ja Tapanilan asioita. Esittelyssä on esimerkiksi Pihlajamäen ostari, jonne suunnitellaan ostarin eteläisen osan tilalle uusi liikerakennus ja asuinrakentamista. Malmin ja Pukinmäen katu- ja viheralueiden nykytila ja parantamistarpeet on kartoitettu ja siihen liittyvä yleisten alueiden suunnitelmaa esitellään. Tilaisuudessa kuulemme myös ajankohtaiset kuulumiset kaavahankkeista kuten Pukinmäen Säterinportti 3 ja Säterintie 7–9 suunnitelmistaTilaisuudessa esitellään myös Helsingin omaa asuntotuotantoa Fallkullan kiilaan Tapanilassa.  

Verkkotilaisuuteen voi osallistua kotisohvalta 

Osallistuminen on kaupunkilaisille helppoa – mukaan pääsee omalla tietokoneella tai mobiililaitteella.  

Tilaisuudessa Helsingin kaupungin työntekijät pitävät tiiviitä esityksiä ajankohtaisista hankkeista. Kaupunkilaiset voivat kommentoida ja esittää kysymyksiä chatin kautta. Kysymyksiin on vastaamassa iso joukko kaupunkiympäristön asiantuntijoita. Tilaisuudessa puhutaan suomea, mutta voit kirjoittaa kysymyksiä chattiin myös englanniksi tai ruotsiksi 

Illan tarkempi ohjelma ja liittymislinkki löytyy Helsingin kaupungiverkkosivultahel.fi/asukastilaisuudetkohdasta 9.12. Uutta Koillis-Helsinkiä -tilaisuus.

Kysymyksiä iltaan voi esittää etukäteen Kerro kantasi -palvelussa, joka on avoinna 3.12. saakka osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/ukh2020-2. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Turunen
vuorovaikutussuunnittelija
kaupunkiympäristön toimiala
viestintä
puh. 040 5080 445
mikko.turunen@hel.fi

Kuvat

Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.
Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.
Lataa
Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.
Havainnekuva Malmin keskustasta, ratikkareitti Kirkonkyläntiellä. Kuva: Voima Graphics Oy.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Millainen on huomisen Länsi-Helsinki? Asukastilaisuus verkossa keskiviikkona 27. tammikuuta kello 17.30−20.0022.1.2021 13:13:11 EETTiedote

Uutta Länsi-Helsinkiä -illassa kaupunkiympäristön toimialan asiantuntijat esittelevät Länsi-Helsingin ajankohtaisia hankkeita ja suunnitelmia. Verkkotilaisuudessa käydään läpi muun muassa alueen kaavoitusta, liikennettä, rakentamista sekä alueen koulujen ja päiväkotien tilannetta. Länsi-Helsinki tiivistyy merkittävästi 2020-luvulla ja alueelle nousee useita uusia asuinalueita, jotka täydentävät nykyisiä kaupunginosia. Illan aiheita ovat muun muassa Läntinen bulevardikaupunki, Kuninkaantammen aluerakentaminen ja Malminkartanon suunnitteluperiaatteet.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 21.1.202121.1.2021 18:11:47 EETTiedote

Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 21.1.2021 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 4.2.2021. Lisää tietoa ympäristö- ja lupajaoston toiminnasta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/Ymparisto-ja-lupajaosto/

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme