Katsaus yritysten ja yhteisöjen digiosaamisesta on julkaistu: Digi haastaa erityisesti pieniä toimijoita
4.12.2020 08:30:52 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Yhtenä keskeisimmistä havainnoista nousivat esille pienten yrittäjien ja vapaaehtoisvoimin toimivien paikallisyhteisöjen tarpeet.
– Vaikka suomalaiset ovat digitaitavaa kansaa ja halua digiosaamisen kehittämiseen on, eivät resurssit aina mahdollista sen kehittämistä. Samaan aikaan yritysten ja yhteisöjen asiointi viranomaisten kanssa sujuvoituu erityisesti asioinnin siirtyessä digitaalisiin kanaviin. Jos digitalisaatiokehityksessä ei pysy mukana, voi se hankaloittaa viranomaisasioinnin sujuvuutta ja laajemminkin yrityksen tai yhteisön toimintaa, projektipäällikkö Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta sanoo.
Digituen tarpeiden ja tarjonnan kenttä on pirstaloitunut – tavoitteena yhtenäinen koordinaatio
Yrittäjien ja yhteisöjen haasteet digipalveluiden ja -laitteiden kanssa ovat moninaisia. Siinä missä paikalliselle kalastajalle sosiaalisen median käytön oppiminen voi olla ratkaiseva askel kalasaaliin myynnin onnistumiseksi, saatetaan paikallisessa opiskelijayhdistyksessä pohtia samaan aikaan osallistavien etäkokoustyökalujen käyttöönottoa.
Kansallisella tasolla ei ole tällä hetkellä olemassa yhtä toimijaa, joka koordinoisi tai edes kokoaisi yhteen tietoa siitä, mistä kaikkialta yrittäjien ja yhteisöjen olisi mahdollista saada tukea digiasioissa. Nyt valmistunut katsaus luo pohjaa ensi vuoden aikana tehtävälle työlle, jonka tavoitteena on muodostaa kestävä malli yrityksille ja yhteisöille suunnatun digituen koordinointiin. Digi- ja väestötietovirasto hakee toimintamallien muodostamiseen yhteistyöorganisaatioita eri puolilta Suomea.
– Uusia toimintamalleja nähdään jo ennen ensi kesää ja vuoden 2021 loppuun mennessä valmistuvat suositukset siitä, miten digitukea pitäisi jatkossa koordinoida ja järjestää yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin, Piirainen kertoo.
Digi- ja väestötietovirasto järjestää tänään 4.12. klo 9-12 Digiosaaminen yrityksissä ja yhteisöissä -tilaisuuden, jossa katsaus esitellään ja yrittäjät, yhteisöt ja katsauksen tekijät saavat äänensä kuuluviin. Tilaisuuden sisällöt auttavat pääsemään paremmin sisälle siihen, minkälaisia haasteita yrityksillä ja yhteisöillä tällä hetkellä on ja mistä apua on nyt totuttu etsimään. Tilaisuuteen ehtii vielä mukaan ja sen tallenne julkaistaan lähiviikkoina Suomidigi.fi-sivustolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Minna Piirainen, Digi- ja väestötietovirasto, puh 0295 535 280, etunimi.sukunimi@dvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Finland och Estland utökade det automatiska informationsutbytet mellan befolkningsregistren3.11.2026 06:10:00 EET | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) och Estlands inrikesministerium har utökat det automatiska informationsutbytet mellan Finlands och Estlands befolkningsregister. Det innebär att ändringar i adressuppgifter för finska och estniska medborgare nu överförs automatiskt mellan ländernas befolkningsregister.
Suomi ja Viro laajensivat väestörekisterien automaattista tiedonvaihtoa3.11.2026 06:10:00 EET | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Viron sisäministeriö ovat laajentaneet Suomen ja Viron väestörekisterien välistä automaattista tiedonvaihtoa. Tämän myötä Suomen ja Viron kansalaisten osoitetietojen muutokset siirtyvät nyt automaattisesti maiden väestörekisterien välillä.
Finland and Estonia have expanded the automatic exchange of information between population registers3.11.2026 06:10:00 EET | Press release
The Digital and Population Data Services Agency and the Estonian Ministry of the Interior have expanded the automatic exchange of information between the Finnish and Estonian population registers. With this expansion, changes in the address information of Finnish and Estonian citizens are now automatically transferred between these countries’ population registers.
Nästan 400 organisationer övar på digitala störningssituationer i november30.10.2026 08:13:58 EET | Pressmeddelande
Allvarliga sårbarheter i informationssäkerheten har i betydande omfattning stört organisationerna och påmint dem om vikten av beredskap och övning. Under Taisto-övningen i november övar team från nästan 400 organisationer på att agera under digitala störningssituationer. Taisto-övningen ordnas av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.
Lähes 400 organisaatiota harjoittelee digitaalisten häiriötilanteiden varalta marraskuussa30.10.2026 08:13:58 EET | Tiedote
Vakavat tietoturvahaavoittuvuudet ovat häirinneet laajasti organisaatioiden toimintaa ja muistuttaneet varautumisen ja harjoittelun tärkeydestä. Marraskuun Taisto-harjoituksessa lähes 400 organisaation tiimit harjoittelevat toimintaa digitaalisten häiriötilanteiden aikana. Taisto-harjoituksen järjestää Digi- ja väestötietovirasto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
