Katso-palvelu on suljettu – monilta yrityksiltä, yhdistyksiltä ja muilta yhteisöiltä puuttuu yhä sähköiseen asiointiin vaadittavat Suomi.fi-valtuudet
1.9.2021 07:50:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Katson avulla oli voinut hoitaa veroasioita ja asioida tulorekisterissä vielä elokuun loppuun saakka. Muissa kuin Verohallinnon asiointipalveluissa Katson käyttö päättyi jo alkuvuodesta.
Katson käyttäjä: tee uusi valtuutus ennen tärkeitä määräpäiviä
Katso-palvelussa nyt olevat valtuudet eivät siirry uuteen palveluun automaattisesti, vaan ne tulee luoda uudestaan Suomi.fi-valtuuksiin. Kukin asiointipalvelun tarjoaja, kuten Verohallinto, Kela tai Tulli, ohjeistaa puolesta asioinnin uusista käytännöistä omilla verkkosivuillaan.
Uuden valtuuden tekemiseen on kaksi tapaa: suurin osa pystyy valtuuttamaan omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksissa, osan tulee hakea valtuusoikeuksia valtuushakemuksella.
Valtaosa yrityksistä ja yhteisöistä voi käyttää Suomi.fi-valtuuksia omatoimisesti
Oman yrityksen tai yhteisön puolesta asiointi onnistuu monessa tapauksessa ilman erikseen annettua valtuutta. Suomi.fi-valtuudet tarkistaa taustalla henkilön edustamisoikeuden esimerkiksi kaupparekisteristä. Erillisiä Suomi.fi-tunnuksia ei tarvita, vaan asiointipalveluun tunnistaudutaan omilla henkilökohtaisilla tunnistusvälineillä kuten pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Esimerkiksi yrityksen toimitusjohtaja tai kaupparekisterissä olevat muut nimenkirjoittajat voivat myös valtuuttaa omatoimisesti vaikkapa palkanlaskijan tai tilitoimiston Suomi.fi-valtuuksissa.
Tähän ryhmään kuuluvat osakeyhtiöt, osuuskunnat, elinkeinonharjoittajat, osa yhdistyksistä ja useimmat verotusyhtymät.
Millaisen yhteisön tulee hakea valtuuksia valtuushakemuksella?
Kaikista Katso-palvelua käyttäneistä organisaatioista ei ole saatavilla edustamistietoa perusrekisteristä, joten omatoiminen valtuuttaminen Suomi.fi-valtuuksissa ei ole mahdollista. Tällaisia yhteisötyyppejä ovat esimerkiksi kunnat, virastot, säätiöt, y-tunnukselliset kuolinpesät ja ulkomaalaiset yritykset. Myös monien yhdistysten tulee tehdä valtuushakemus.
Nämä yhteisöt voivat laittaa valtuuksien rekisteröinnin vireille valtuushakemuksella Suomi.fi-verkkopalvelussa. Valtuushakemuksen ohje antaa tarkat toimintaohjeet esimerkiksi siitä, mitä liitteitä valtuushakemukseen tarvitaan ja kenen tulee allekirjoittaa hakemus.
Katso-palvelu ei enää vastannut nykypäivän vaatimuksia – Suomi.fi-valtuuksien etuja ovat tietoturvallisuus ja ajantasaisuus
”Katso-palvelua ei olisi voitu ilman huomattavia lisäkustannuksia kehittää nykyvaatimuksia vastaaviksi. Suomi.fi-palvelut ovat ratkaisuiltaan Katsoa turvallisempia, modernimpia ja joustavampia”, taustoittaa kehityspäällikkö Mika King Digi- ja väestötietovirastosta.
Suomi.fi-tunnistus on nykyvaatimusten mukainen vahva tunnistusmenetelmä. Katso-tunnistus perustui käyttäjätunnukseen ja salasanalistaan, eikä täyttänyt vahvan tunnistuksen vaatimuksia.
Suomi.fi-valtuudet hyödyntää ajantasaisia edustamistietoja perusrekistereistä kuten kaupparekisteristä, yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä, yhdistysrekisteristä, verotusyhtymärekisteristä sekä väestötietojärjestelmästä. Tällöin edustamistietoja ei tarvitse ylläpitää erikseen kuten Katso-palvelussa.
Katso-palvelua voitiin käyttää vain julkisen sektorin asiointipalveluissa. Suomi.fi-valtuudet voidaan ottaa käyttöön myös yksityisen sektorin asiointipalveluissa.
Suomi.fi-valtuudet palvelee koko Suomea – niin julkista sektoria, yksityissektoria kuin yksityishenkilöitäkin. ”Kansalaisille ja yrityksille asiointi toisen puolesta on sujuvampaa ja turvallisempaa, kun käytössä on yksi tuttu kansallinen ratkaisu. Kaikkia omia valtuuksiaan niin yksityishenkilönä kuin yritys- ja yhteisörooleissa voi hallita yhdessä paikassa Suomi.fi-valtuuksissa”, King kertoo.
Suomi.fi-valtuudet korvaa Katso-palvelun
- Katso-palvelu otettiin käyttöön vuonna 2006 ja sen käyttö päättyi lopullisesti 31.8.2021. Katso-palvelua on hallinnoinut Digi- ja väestötietovirasto.
- Suomi.fi-valtuuksia ylläpitää ja kehittää Digi- ja väestötietovirasto.
- Vuonna 2016 lanseeratussa Suomi.fi-valtuuksissa on luotu jo yli 25 miljoonaa valtuutta.
- Kuukausittain palveluun tehdään yli 8 miljoonaa valtuustarkistusta ja määrä kasvaa yhä.
- Valtuudet on integroitu yli 140 asiointipalveluun, joita hyödyntää 245 yksityisen ja julkisen sektorin palveluntarjoajaa. Näiden lisäksi palvelu on käytössä muun muassa kaikissa Suomen apteekeissa.
Yhteyshenkilöt
Mika KingKehityspäällikkö
Puh:0295 535 301mika.king@dvv.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
En frånskild kan förlora sin rätt till sin tidigare makes egendom – giftorätten får en tidsfrist10.6.2026 12:12:00 EEST | Pressmeddelande
I fortsättningen preskriberas giftorätten när det har gått tio år sedan äktenskapet eller det registrerade partnerskapet upphörde. Detta innebär att rätten till den tidigare makens egendom kan upphöra helt om egendomen inte skiftas i tid efter äktenskapsskillnaden. Ändringen grundar sig på en lagändring som trädde i kraft 1.6.2026.
Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika10.6.2026 12:12:00 EEST | Tiedote
Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1.6.2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.
Marital rights to the property of the former spouse may be lost after divorce – a time limit will be imposed on marital rights to property10.6.2026 12:12:00 EEST | Press release
In future, marital rights to property will expire ten years after the marriage or registered partnership has ended. This means that the right to the property of the former spouse may end entirely if the distribution of the property is not carried out in time after the divorce. The change is based on a legislative amendment that entered into force on 1 June 2026.
Välkommen till världens lyckligaste land – skärm med invånarantal hälsar resenärer välkomna på Helsingfors-Vanda flygplats5.6.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Resenärer som anländer till Helsingfors-Vanda flygplats möts från och med början av juni av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas skärm som visar Finlands invånarantal. Skärmen har placerats i flygplatsens bagageaula längs rutten för ankommande passagerare.
Tervetuloa maailman onnellisimpaan maahan – asukaslukunäyttö tervehtii matkustajia Helsinki-Vantaalla5.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapuvia matkustajia on vastassa kesäkuun alusta lähtien Digi- ja väestötietoviraston Suomen asukaslukua esittävä näyttö. Näyttö on sijoitettu lentoaseman matkatavara-aulaan saapuvien matkustajien reitille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
