Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Katu- ja kaukolämpötyö alkaa Länsi-Pakilassa huhtikuun lopulla

Jaa
Urakassa levennetään jalkakäytäviä koulujen ja päiväkotien läheisyydessä, korotetaan risteysalueita sekä saneerataan kadun pintarakenteet. Lisäksi uudistetaan kunnallistekniikkaa. Työalueena on Ripusuontie välillä Pakilantie–Sysimiehentie sekä Halkosuontie välillä Pakilantie–Halkosuonkuja.

Työmaa aiheuttaa muutoksia alueen kulkureitteihin. Jalankulun reitit vaihtelevat työvaiheiden mukaan nykyisillä jalkakäytävillä. Moottoriajoneuvojen ja pyöräliikenteen väistämisvelvollisuudet muuttuvat. Tonttien sisäänajoissa on hetkittäisiä katkoja päivän työajan sisällä.

Urakkaan kuuluu meluavia työvaiheita. Meluavat työt ajoittuvat arkipäiviin kello 7–18.

Urakka alkaa huhtikuussa 24.4. alkavalla viikolla Ripusuontien itäpäästä ja valmistuu marraskuun lopussa 2024. Halkosuontien koulun kohdalla rakennetaan koulujen kesäloman aikana kesällä 2023.

Urakoitsija tiedottaa muuttuvista järjestelyistä

Urakoitsija Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara perustaa alueen asukkaille suunnatun WhatsApp-ryhmän työhön liittyvää tiedottamista varten.

Ohjeet vastaanottajalistalle liittymiseksi: bit.ly/pakilanliikennejarjestelyt.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaja:
Juhani Jaatinen
projektipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 70693
juhani.jaatinen@hel.fi


Urakoitsija:
Esa Aaltonen
vastaava työnjohtaja
Helsingin kaupungin Stara
puh. 09 310 39228
esa.aaltonen@hel.fi


Akseli Nieminen
työnjohtaja
Helsingin kaupungin Stara
puh. 09 310 29673
akseli.nieminen@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uimakausi alkaa kesäkuussa31.5.2023 11:17:49 EEST | Tiedote

Helsingin uimakausi on alkamassa. Helsingin uimarantojen veden laatu on usealla rannalla heikentynyt. Huonoksi luokiteltiin neljä uimarantaa. Luokitus perustuu neljän edellisen uimakauden näytemäärän tuloksiin. Kesän 2023 aikana uimista ei suositella Ison Kallahden, Marjaniemen ja Rastilan uimarannoilla. Vantaanjoen varren uimarannoilla suositellaan välttämään uimista runsaiden sateiden yhteydessä. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 5.6.−13.8.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme