Raide-Jokeri

Katujen sulkemisella saavutettu aikatauluhyötyjä – ensimmäiset Raide-Jokerin kadut aukeavat liikenteelle

Jaa
Ravitie on ensimmäisiä Raide-Jokerin reitin katuja, jotka avataan liikenteelle. Ravitie on ollut suljettuna liikenteeltä kesäkuusta 2019 saakka. Kadun sulkeminen on nopeuttanut töiden valmistumista huomattavasti. Otaniemessä työalueena ollut Maarintie avattiin moottoriajoneuvoliikenteelle heinäkuun lopussa.
Ravitiellä raitiovaunut kulkevat viherraiteella. Nurmea istutettiin elokuun alussa. Kuva: Sami Perttilä
Ravitiellä raitiovaunut kulkevat viherraiteella. Nurmea istutettiin elokuun alussa. Kuva: Sami Perttilä

Espoon Vermossa kulkeva Ravitie avataan liikenteelle perjantaina 21. elokuuta 2020. Ravitie suljettiin liikenteeltä kesäkuussa 2019, ja nyt kadun ja radan rakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Katu avataan sekä moottoriajoneuvojen että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön.

Raide-Jokerissa on suljettu kokonaisia katuja mittavien rakennustöiden vauhdittamiseksi. Ravitien osalta tavoitellut hyödyt on saavutettu: katu valmistui aikataulussaan ja turvallisesti. ”Ilman kadun sulkemista Ravitien työt olisivat kestäneet kuukausia kauemmin,” arvioi alueen rakennustöistä vastaava Juhamatti Mäkinen. ”Lisäksi autoilijoille ja muille kulkijoille on ollut selkeämpää, kun käytössä on ollut vain yksi liikennejärjestely usein muuttuvien reittien sijaan.”

Otaniemessä moottoriajoneuvoilta suljettuna ollut Maarintie avattiin heinäkuun 2020 lopussa. Pirkkolantielle ja Pirjontielle liikenne palautuu syys–lokakuun 2020 vaihteessa. Myös näillä kaduilla on sulkemisen myötä saavutettu huomattavia aikataulusäästöjä.

Liikenteelle avaamisen jälkeen Ravitiellä työt jatkuvat muun muassa ajojohtimien asennuksella ja viimeistelytöillä. Ravitiellä voi myös nähdä ensimmäisenä Raide-Jokerin raiteilla kulkevan kiskopyörämönkijän, jota käytetään erilaisiin testauksiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ravitiellä raitiovaunut kulkevat viherraiteella. Nurmea istutettiin elokuun alussa. Kuva: Sami Perttilä
Ravitiellä raitiovaunut kulkevat viherraiteella. Nurmea istutettiin elokuun alussa. Kuva: Sami Perttilä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Raide-Jokeri
Raide-Jokeri
Valimotie 1
00380 Helsinki

https://raidejokeri.info/

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri korvaa runkobussilinjan 550. Linjan siirtäminen raiteille mahdollistaa kasvavien matkustajamäärien palvelemisen tulevaisuudessa. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja palvelutasoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raide-Jokeri

Raide-Jokerin tekninen koeliikenne on valmis9.6.2023 08:48:50 EEST | Tiedote

Raide-Jokerin tekniset koeajot saatiin päätökseen kesäkuun 2023 alussa. Koeajot aloitettiin Roihupellon varikolta elokuussa 2022 ja jatkuivat pikaraitiotien linjalle marraskuussa 2022. Teknisten koeajojen aikana testattiin vaunun liikkumista ratainfralla sekä raitiotien järjestelmien toimivuutta erilaisin testein. Teknisen koeliikenteen aikana ajettiin yhteensä 6225 kilometriä kilometriä, mikä tekee kokonaisina kierroksina (Itäkeskus–Keilaniemi–Itäkeskus) 124 kierrosta. Teknisen koeliikenteen aikana suoritettiin yli 700 erilaista testiä ja perehdytettiin 494 henkilöä. Huolimatta talven lumisista ja liukkaista olosuhteista ja suuresta työryhmästä tapaturmilta on vältytty läpi koeajovaiheen. Kesän 2023 aikana viimeistellään koeajoissa havaittuja asioita. Raide-Jokerin liikennöinti alkaa viimeistään alkuvuonna 2024, mutta mahdollisesti jo syksyllä 2023. Päätöksen liikennöinnin aloituksesta tekee HSL.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye