Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaan Sami Tissarin Krysa kertoo tekoälystä ja ihmisyydestä
10.11.2022 13:56:42 EET | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Sami Tissari on Kuopiossa vuonna 1971 syntynyt, Lahdessa varttunut ja nykyään Joensuussa asuva kirjailija. Tissari on opiskellut Helsingin yliopistossa teoreettista filosofiaa. Hän työskenteli metsurina 20 vuotta mutta ripusti moottorisahan naulaan hiljattain.
Krysa on Tissarin esikoisromaani, jossa Neuvostoliitto on kehittänyt tekoälyn ja voittanut kylmän sodan. Teos on ajatusleikki siitä, miten pienestä maailmanjärjestys voi olla kiinni. Idean romaaninsa Tissari sai tutkimuksesta, joka käsitteli muun muassa tekoälyn kehittämiseen erikoistunutta Frank Rosenblattia.
Palkintolautakunnan arviosta:
Vaihtoehtoinen historia, jossa Neuvostoliitto kehittää ajattelevien koneiden verkoston, joka lopulta hallitsee myös ihmisiä. Apokalyptisten visioiden ohella Krysa on sekoitus kujeilevaa nostalgiaa, veijariromaania ja vallatonta, valloittavaa naurua. Se osoittaa loistavasti spekulatiivisen fiktion voiman kulttuurikritiikin välineenä.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Voittaja valitaan 30.11.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Aula & Co, Nora Varjama
nora.varjama@aulakustannus.fi, puh. 050 547 6868
Krysan esittely kustantajan sivulla: aulakustannus.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Aula & CoKalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Kuusivuotiaan kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin Krysa on Aula & Co:n ensimmäinen kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Tapio Kotkavuori oli suomalainen maagikko, joka nousi kansainvälisen esoteerisen liikkeen vaikuttajaksi, mutta julkaisi oman kuolinilmoituksensa27.4.2026 08:39:00 EEST | Tiedote
Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin? Suurelle yleisölle tuntemattoman esoteerisen vaikuttajan erikoisen elämäkerran kirjoitti tietokirjailija, teologi Matti Rautaniemi.
Nelli Hietalalta löydettiin valtava kasvain, ja kokemus antoi puuttuvan palasen luontoromaanin kirjoittamiseen16.4.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Nelli Hietala alkoi kirjoittaa romaania lieksalaisesta kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä. Romaanin osaset eivät kuitenkaan tuntuneet loksahtavan paikoilleen. Sitten Hietalalta löydettiin valtava kasvain. Huoli omasta ja perheen tulevaisuudesta muutti Hietalan käsityksen paitsi elämästä myös romaanista: hän kirjoitti oman kokemuksensa mukaan romaaniin. Puun sielu julkaistaan 24.4. Rosebud Postitalossa.
Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan7.4.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hänellä on myös muita tapahtumia Helsingin-vierailunsa aikana. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.
Matkapäiväkirja Taiwanista on Booker-lyhytlistalla1.4.2026 16:35:24 EEST | Tiedote
Matkapäiväkirja Taiwanista on maukkaalla ruoalla höystetty katkeransuloinen romaani kahden naisen välisestä suhteesta Japanin siirtomaavallan alaisessa Taiwanissa. Kirja voitti National Book Awardin ja on nyt Booker-palkinnon lyhytlistalla. Lyhytlista julkistettiin 31.3.
Jenna Kostetin kirjan Yöperhosten talo julkaisutilaisuus 19.3.12.3.2026 09:44:26 EET | Tiedote
Jenna Kostetin uutuusromaanin nimi Yöperhosten talo viittaa Hamburger Börsiin, Turun kulttuurielämän iloiseen kohtaamispaikkaan. Teos on Ahlgrenin sisaruksista kertovan 1930-luvulle sijoittuvan kirjasarjan heleä huipennos. Kirjan julkaisutilaisuus on 19.3. Turun Kansallisessa kirjakaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


