Kaupat ovat onnistuneet pandemian leviämisen estämisessä erittäin hyvin (Pohjois-Suomi)
Syksyn ja alkutalven aikana päivittäistavaraliikkeissä ei juurikaan ole tartuntoja tullut. Ylijohtaja Terttu Savolainen välitti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun koronakoordinaatioryhmän lämpimät kiitokset tästä onnistumisesta päivittäistavarahuollon verkoston jäsenille.
Yhteistyö ja verkostot Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella on koettu onnistuneeksi tavaksi nopeiden epidemian torjuntatoimien edistämisessä.
Joulun lomakausi on suuri riski pandemian pahenemiselle
Joulun lomakausi on suuri riski pandemian pahenemiselle. Kaikkien on syytä vielä jaksaa olla varovainen ja noudattaa huolellisesti määräyksiä ja ohjeita. Joulun ruokaostoksilla maskin käyttö, turvaetäisyydet ja ruuhkien välttäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Viime viikot kauppojen lähes kaikki asiakkaat ja henkilökunta ovat käyttäneet kiitettävästi maskia.
Epidemiatilanne Pohjois-Suomessa on kaksijakoinen. Pohjois-Pohjanmaalla ollaan laajoilla alueilla leviämisvaiheessa. Viime päivät sairaalan kuormitus on ollut korkeimmillaan koko epidemian aikana.
Kainuussa tilanne on perustasolla, mutta siellä on ollut suuria joukkoaltistumisia, joissa on aina suuri vaara taudin laajalle leviämiselle.
Yleisötilaisuuksia ei tule nyt järjestää
Joulun aikana tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, mikäli halutaan vierailla sukulaisten luona. Parempi olisi pysytellä oman lähipiirin kanssa ja käyttää maskia aina kun mahdollista. Yleisötilaisuuksia tai kokoontumisia ei tule nyt järjestää.
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi ;
ylijohtajan sijainen ajalla 21.-31.12.2020: johtaja Erkki Kantola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 648, erkki.kantola@avi.fi
ylijohtajan sijainen ajalla 1.-15.1.2021: johtaja Päivi Suorsa, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, paivi.suorsa@avi.fi, p. 0295 017 500
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0205 017 573, pasi.eskola@avi.fi
Linkit
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):
Usein kysytyt kysymykset
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)
Pohjois-Suomi
Päivittäistavarahuollon verkosto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
