Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kaupoissa turvavälit käytössä edelleen

Jaa
Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui 18.6.2021 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla. Savolainen totesi, että epidemian tilanne on helpottunut, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu ovat perustasolla, tartuntaryppäiltä on säästytty ja aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset on purettu.

Valtioneuvoston toimesta rajoitetaan kuitenkin vielä ravintoloita, ja tartuntatautilain 58 c pykälän mukaisia toimia taudin leviämisen ehkäisemiseksi on kuitenkin noudatettava. Kunnat ja aluehallintovirastot voivat tarvittaessa antaa rajoituspäätöksiä tautitilanteen perusteella.

Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola kertoi ajankohtaisesta epidemiatilanteesta. Maailmalla leviää Delta-variantti ja sitä seurataan tarkasti. Rokotusohjelma jatkuu Suomessa suunnitellusti ja on tärkeää, että sitä noudatetaan.

Etätyösuositukset ja kokoustilojen henkilömäärärajoitukset on syytä pitää yllä. Myös maskia suositellaan käytettäväksi, kun lähikontakteilta ei voida välttyä turvaväliä pitämällä.

Kaupoissa jatketaan koronaviruksesta muistuttavien tiedotteiden, kuulutusten ja varoitusten, sekä hygieniavalmiuksien esillä pitoa edelleen asiakkaiden turvallisen asioinnin ja työntekijöiden terveyden varmistamiseksi.

Seuraava Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkoston kokous on 27.8.2021.

Yhteydenotot medialle

ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi

aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0205 017 573, pasi.eskola@avi.fi

Linkit

Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):

Linkki tiedotteeseen AVIn tilaisuudesta, jossa linkkejä ohjeisiin: Tiedote - Aluehallintovirasto (avi.fi)

Usein kysytyt kysymykset

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)

Alueelliset koronasivustot

www.oyskorona.fi

www.sote.kainuu.fi

Valtioneuvoston koronarajoituskartta

https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suositukset/sairaanhoitopiirit

Pohjois-Suomi

Alkoholi ja anniskelu
Opetus ja kulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye