Cimcorp Oy

Kauppajätti Mercadona luottaa suomalaisautomaatioon

Jaa
Espanjan suurimman ruokakauppaketjun, Mercadonan, automaation asennus päättyi juuri ennen vuoden kuuminta sesonkia. Luottamus suomalaisfirman automaatioon on niin kova, että ketju päätti hoitaa sesongin itsenäisesti. Cimcorp uutisoi aikaisemmin Mercadonan suurtilauksesta, neljän logistiikkakeskuksen automatisoinnista. Niistä ensimmäisen, Zaragozan logistiikkakeskuksen tuoretuotteiden automatisointi valmistui juuri ennen pääsiäistä. Cimcorp oli valmistautunut tukemaan Mercadonan henkilökuntaa ensimmäisten viikkojen ajan, mutta luottamus oli niin kova, että espanjalaisjätti päätti hoitaa sesonkihuipun omalla tiimillään.

Ulvilalaisen automaatio- ja robotiikkayrityksen, Cimcorpin, automaatio kerää kehuja maailmalla. Automaatiojärjestelmän asennus viimeisteltiin juuri ennen pääsiäistä. Cimcorpin henkilökunta oli valmistautunut jäämään käyttöönoton jälkeen mercadonalaisten tueksi varmistamaan, että yksi logistiikkakeskuksen vuoden tärkeimmistä ja kiireisimmistä viikoista sujuu ongelmitta. Luottamus järjestelmään oli kuitenkin niin vahva, että Espanjan suurimman päivittäistavaraketjun logistiikan henkilökunta päätti toimia omin voimin.

Mercadonan jakelukeskuksista vastaava Javier Blasco kertoo, ”Meidän henkilökuntamme koulutettiin järjestelmän käyttäjiksi jo asennuksen aikana. Järjestelmä on niin yksinkertainen ja helppokäyttöinen, ettei suurta tiimiä tarvita. Meidän logistiikkakeskuksemme on kyettävä jatkossakin palvelemaan myymälöitämme laatutavoitteiden mukaisesti. Uskalsimme toimia itsenäisesti, koska järjestelmä oli käyttöönoton aikana todettu kestäväksi, varmaksi ja luotettavaksi.”

Espanjan suurin supermarketketju Merdadona teki vuonna 2019 suurtilauksen, arvoltaan reilut 120 miljoonaa euroa, neljän logistiikkakeskuksensa automatisoinnista. Tuoretuotteiden automaatio tilattiin Zaragozan, San Isidron, Huévarin ja Sagunton jakelukeskuksiin. Näissä Cimcorpin automaatiolla käsitellään tuoretuotteita kuten lihaa, hedelmiä sekä vihanneksia. Järjestelmä kootaan itsenäisistä moduuleista, joiden määrää muuttamalla voidaan vastata kunkin logistiikkakeskuksen yksilöllisiin tarpeisiin. Standardisoidut moduulit ovat kuin legopalikoita, joita yhdistämällä voidaan luoda erilaisia uniikkeja kokonaisuuksia, mutta esimerkiksi huoltotyöt ja varaosat ovat kaikille yksiköille samat. ”Järjestelmä on sama jokaisessa yksittäisessä moduulissa ja kokonaisuudessa moduulien määrästä riippumatta. Henkilökunta tuntee järjestelmän kaupungista riippumatta, lisäksi jakelukeskuksia voidaan skaalata ja prosessit standardisoida paremmin”, kertoo Blasco ja jatkaa: ”Parasta on ollut järjestelmän varmuus: meillä ei ole ensimmäisten kuukausien aikana ollut mitään toiminnallisia yllätyksiä tilausten täyttämisen osalta ja olemme alusta saakka pystyneet vastaamaan myymälöidemme korkeaan palvelutasovaatimukseen.”

Huippuluokan projektinhallintaa poikkeusolosuhteissa 

Viime vuosi toi automaation toimittamiseen ja asennukseen omat haasteensa, mutta ammattitaitoisella projektinjohtamisella varmistettiin asennuksen valmistuminen aikataulussa. Cimcorp Iberiaa johtava Jarkko Hakkarainen (General Manager) kertoo: ”Oli todella tärkeää pitää asiat järjestyksessä ja kiinni aikataulusta, vaikka asiat eivät sujuneetkaan suunnitellusti. Tällaisissa tilanteissa nopea vasteaika ja hyvä sopeutumiskyky ovat tärkeitä taitoja.”

Myös Mercadonalla huomattiin cimcorpilaisten sitoutuneisuus. Vaikka Covid-19 toi kansainväliseen projektiin haasteita ja rajoituksia, projekti pystyttiin toteuttamaan kaikkien terveyttä ja turvallisuutta kunnioittaen sekä aikataulussa pysyen. “Asennus ja käyttöönotto sujuivat sovitusti”, Blasco iloitsee.

Yritysten yhteistyö alkoi jo vuonna 2013, jolloin Cimcorp toimitti täysin automatisoidun tuoretuotteiden keräilyjärjestelmän Mercadonan Guadixin jakelukeskukseen. Keväällä Zaragozaan valmistunut asennus oli ensimmäinen, jossa suomalaisyritys oli päävastuussa toimiessaan järjestelmäintegraattorina eli yritys vastaa myös muiden toimijoiden järjestelmien sovittamisesta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hakkarainen kertoo: ”Se, että suunnittelee loistavaa käsittelyautomaatiota ja ohjausjärjestelmiä, on vasta ensimmäinen askel sisälogistiikan ratkaisujen toteuttamisessa. Automaation asentaminen sekä käyttöönotto eli toisin sanoen projektinhallinta, ovat erittäin tärkeä osa onnistunutta toimitusta. Erityisesti onnistunut hallinta vaikuttaa luottamukseen ja sitä kautta pitkäkestoiseen kumppanuuteen ja yhteistyöhön.”

Automaatio varmistaa turvallisuuden

Cimcorpin automaatiolla voidaan karsia varastohyllyjä, mikä taas vähentää rakennuskustannuksia, lisää työntekijöiden turvallisuutta sekä tuoteturvallisuutta. ”Meidän ratkaisuissamme robotit liikkuvat yläilmoissa ja käsittelevät lattialle kasattuja laatikkopinoja. Siivotessa kaikki roskat kuten laatikoista karanneet rypäleet tai lehdet ovat lattialla, mistä ne on helppo siivota. Ei ole tarvetta kiivetä tikapuille tarkistamaan joka hyllyä. Kaikki roska on lattialla, mistä siivoaminen on turvallisempaa ja ergonomisempaa. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon nopeampaa se on”, kertoo Hakkarainen.

Elintarviketurvallisuus ja virheetön kylmätoimitusketju ovat välttämättömiä päivittäistavarakaupassa. ”Mercadonalla ruokaturvallisuus, hygienia ja laatu ovat aina tärkeintä, olipa kyse sitten automatisoidusta tai perinteisestä varastosta”, Blasco sanoo.

Mercadonan kanta automaatioon on hyvin ihmislähtöinen. Poimittujen kuormalavojen tarkkuus, laatu ja lyhentyneet toimitusajat ovat tärkeitä, mutta yrityksessä painotetaan niidenkin vaikutusta henkilökunnan hyvinvointiin. ”Suurin etu ovat virheettömät toimitukset, mikä takaa meiltä paremman palvelun myymälöihimme ja siten asiakkaillemme. Tärkeintä on kuitenkin lisätä varastotyöntekijöiden turvallisuutta ja vähentää liikakuormitusta”, Blasco kertoo.

Palvelutaso parani viime hetken tilauspäivitysten myötä

Keskeisessä asemassa sopimukseen päätymisen kannalta ovat automaation kokonaiskustannukset (ostohinta sekä käyttökustannukset) sen koko elinkaaren aikana. Blasco korostaa, että Mercadonalla on kyse aina ihmisistä – sekä työntekijöistä että asiakkaista. ”Vaikka taloudelliset arvot ovat liiketoiminnassa tärkeitä, ne eivät ole etusijalla – arvostamme hyvää asiakaspalvelua, henkilöstöstä huolehtimista ja haluamme tehdä sen kestävällä tavalla”, Blasco kertoo.

Logistiikkakeskuksiin tulevien toimitustilausten moninaisuuden varmistamiseksi päivittäistavarakauppias tarvitsee toteuttamisstrategian, joka priorisoi tilaukset. Kaikki viime hetken pyynnöt vaativat lyhyemmän keräys- ja toimitusjakson. ”Pystymme käsittelemään nämä viime hetken täydennykset tilauksiin ilman, että se vaikuttaa kielteisesti tilausketjuun”, Hakkarainen kertoo.

Palataksemme pääsiäisen sesonkiin, se meni sujuvasti suunnitelmien mukaisesti. ”Ei ollut mitään ongelmia – aivan kuten odotimmekin. Ei tapahtunut yhtään mitään mainitsemisen arvoista”, Blasco paljastaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maarit Leppäaho
Director, Corporate marketing & communications
maarit.leppaaho@cimcorp.com
+358 400 939 722

Kuvat

Javier Blasco, Mercadonan jakelukeskusten vastaava.
Javier Blasco, Mercadonan jakelukeskusten vastaava.
Lataa
Jarkko Hakkarainen, General Manager of Cimcorp Iberia, Cimcorp Group
Jarkko Hakkarainen, General Manager of Cimcorp Iberia, Cimcorp Group
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Cimcorp Oy
Satakunnantie 5
28400 ULVILA

010 2772 000https://www.cimcorp.com/fi

Cimcorp on rengasteollisuuden automaatiojärjestelmien johtavia toimittajia koko maailmassa. Yrityksellä on myös vahva asema elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan jakelun keräilyjärjestelmien sekä postinlajittelun automaation toimittajana. Ulvilassa pääkonttoriaan pitävä Cimcorp on toimittanut robottijärjestelmiä yli 40 maahan kuuteen maanosaan ja kuuluu japanilaiseen Murata Machintery, Ltd. (Muratec) -konserniin. Tiivis yhteistyö Muratecin kanssa sekä omat tytäryhtiöt ja edustajat eri maissa mahdollistavat laajan kansainvälisen palveluverkoston. Kotimaassa huoltoa tarjoavat toimipisteet Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cimcorp Oy

Huippuammattilainen Cimcorpin hallitukseen tukemaan kasvua23.6.2021 09:17:00 EEST | Tiedote

Määrätietoista ja hallittua kasvua hakeva automaatioalan edelläkävijä Cimcorp Group on vahvistanut hallitustaan. Kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijan Juha Pinomaan pitkäaikainen kokemus niin Nokian matkapuhelinliiketoiminnasta kuin Suunnolta – erityisesti Cimcorpin suurimmilla kasvumarkkinoilla Yhdysvalloissa ja Aasiassa – tuovat uutta näkemystä automaatioyrityksen liiketoimintaan ja kasvustrategiaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye