Kauppakamarien vientijohtajakysely: Geopoliittinen epävarmuus syö yritysten kannattavuutta – vetäytyminen Venäjältä kesken 17 prosentilla yrityksistä

Jopa 95 prosenttia kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi geopoliittisen epävarmuuden ja siitä johtuvien häiriöiden vaikuttavan yrityksen kannattavuuteen jollain tavoin. Peräti 23 prosenttia vastasi epävarmuuden ja häiriöiden vaikuttavan merkittävästi ja vain 5 prosenttia vastanneista arvioi, ettei niillä ole vaikutusta lainkaan kannattavuuteen.
”Sodan seuraukset konkretisoituvat yrityksissä nyt laajemmin ja maailmankauppa hakee uutta järjestystä. Suomalaisten vientiyritysten kannattavuudelle ja tulevaisuuden näkymille maailmantilanne on tällä hetkellä aiempaa epävarmempi”,sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.
Kyselyn mukaan vientinäkymiä heikentävät erityisesti Venäjän sota ja pakotteet (59,3%), logistiset häiriöt (55,9%), ongelmat raaka-aineiden saatavuudessa (54,2%) ja kohonneet kustannukset (54,2%).
Kuljetusten ongelmat nostavat yritysten kustannuksia merkittävästi ja Suomen syrjäinen sijainti luo jo valmiiksi monille yrityksille korkeampaa kustannustasoa verrattuna kilpaileviin yrityksiin muissa maissa. Osittain haasteet toimitusketjujen ja kuljetusten osalta johtuvat Venäjän sodasta, mutta Kiinan äärimmäisen tiukat koronatoimet ovat myrkkyä jo ennestään vaikealle tilanteelle.
Vientijohtajilta kysyttiin myös yritysten tilannetta Venäjältä vetäytymisen suhteen. Kyselyn mukaan 16,8 prosentilla vastanneista vientiyrityksistä on vetäytymisprosessi Venäjän markkinoilta kesken.
”Yritysten vetäytymispäätöksiin vaikuttavat niin pakotteet, mutta myös arvot ja halu toimia vastuullisesti. Romahtanut Venäjän kauppa ei ole elpymässä hetkeen ja markkinamahdollisuuksia etsitäänkin nyt erityisesti Euroopasta ja Aasiasta”, Toivakka sanoo.
Kiristyvä koronapolitiikka sulkee Kiinan
Kiinan pitkittyvän koronapandemian sekä maan autoritäärisen johdon ennakoimattomien toimien myötä yritysten toimintaympäristön riskit ovat kasvaneet Kiinassa. Kokonaisten kaupunkien ulkonaliikkumiskiellot, yksittäisten tuotantolaitosten sulkemiset, maan sisäiset logistiset ongelmat, ruuhkaiset satamat sekä maan politisoituminen ovat hyydyttäneet suomalaisyritysten toimintaa maassa.
Vientijohtajakyselyyn vastanneista 73 prosenttia arvioi Kiinan koronasulkujen ja maan sulkeutumisen vaikuttavan yrityksen vientinäkymiin jonkin verran.
“Vaikka epävarmuus ja haasteet ovat nopeasti muuttaneet yritysten toimintaympäristöä, osayrityksistänäkee lähitulevaisuuden vientinäkymät positiivisina. Tämä kertoo yritysten varautumisesta ja kyvystä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Huolimatta Kiinan ja Venäjän aiheuttamista ongelmista yritysten vienti vetää muualla maailmassa. Vientipotentiaalia suomalaisten yritysten osaamiselle on paljon, mutta samaan aikaan kustannuspaineetvientiyrityksissä ovat nyt poikkeuksellisen kovia” sanoo Toivakka.
Haastavasta tilanteesta huolimatta 50 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan jonkin verran tai merkittävästi loppuvuoden aikana verrattuna vastaavaan ajankohtaan 2021.
Kauppakamarien vientiyritysten johtajille suunnattu kysely tehtiin 18-20.5.2022. Siihen vastasi 119 yritystä. Vastanneet yritykset olivat työnantajayrityksiä.
Liite: Vientijohtajakyselyn tulokset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja
Puh:050 4646 552lenita.toivakka@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset tulevalle vuodelle myönteisimmät vuosiin – Saksan miljardiluokan investointien toivotaan vauhdittavan vientiä26.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 66 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2026. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kasvua seuraavalta vuodelta odotti 60 prosenttia vientiyrityksistä. Odotukset tulevasta vuodesta ovat positiivisimmat sitten vuoden 2022, jolloin vastaava kysymys esitettiin kyselyssä ensimmäisen kerran. Erityisesti Saksan miljardiluokan investointeihin infra-, digitalisaatio- ja puolustussektoreille asetetaan toiveita viennin ajuriksi myös Suomessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia23.12.2025 08:48:57 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta ja seitsemässä huomatusta22.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Isännöinnin eettinen neuvosto on saanut kahden toimintavuotensa aikana yhteensä 36 lausuntopyyntöä. Näistä 19:stä on annettu lausunnot. Neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta, seitsemässä huomautusta, kolmessa lausunto on ollut vapauttava ja yhtä ei otettu käsittelyyn.
Keskuskauppakamari: Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin22.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka on hyvä tiedostaa etukäteen. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Lisäksi ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.
Kiinteistöalalle 211 uutta LKV- ja LVV-välittäjää - kokelaita vähemmän kuin viime vuonna20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Suomessa laillistettiin 175 uutta kiinteistövälittäjää (LKV) ja 36 vuokrahuoneistojen välittäjää (LVV). Sekä osallistujia että hyväksytysti kokeen läpäisseitä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Huono markkinatilanne näkyy myös kokelasmäärissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme