Etelä-Savon kauppakamariEtelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Lähes 75 prosenttia yrityksistä kärsii työvoimapulasta - Rajoittaa merkittävästi yritysten kasvua ja liiketoimintaa

Jaa
Kauppakamareiden jäsenyrityksille suunnatun kyselyn mukaan lähes 75 prosenttia yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Jopa 68 prosenttia yrityksestä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta on rajoittanut yritysten kasvua ja liiketoimintaa. Talouskasvu sakkaa, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä vauhdilla, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen. Kyselyyn vastasi lähes 1300 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen.

Vain 2,3 prosenttia vastaajista ilmoitti, että osaavasta työvoimasta on ylitarjontaa tai paljon ylitarjontaa. Tilanne on heikentynyt merkittävästi vuoden takaisesta, jolloin noin 50 prosenttia ilmoitti kärsivänsä osaavan työvoiman pulasta.  

”Kyselyn tulokset puhuvat karua kieltä ja tilanne osaavan työvoiman saatavuuden osalta näyttää erittäin heikolta. Vuodessa on menty iso harppaus huonompaan suuntaan. Meillä on aito huoli siitä, että talouskasvu sakkaa, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä vauhdilla”, sanoo Valtonen. 

Yrityksistä jopa 68 prosenttia arvioi, että pula osaavasta työvoimasta on rajoittanut kasvua ja liiketoimintaa. Vain 16 prosenttia yrityksistä kokee, että osaajapula ei ole vaikuttanut niiden kasvuun. 

Pula osaajista vain kasvaa tulevaisuudessa. Vastaajista 64,5 prosenttia ilmoitti, että rekrytointitarve kasvaa tai kasvaa merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. Kun tilannetta katsotaan 2–3 vuoden aikajänteellä, on vastaava luku 76,3 prosenttia. 

“Kyseessä ei siis ole vain hetkellinen ongelma, vaan tilanne tulee pahenemaan vuosi vuodelta ellei mitään tehdä”, Valtonen sanoo. 

Osaavan työvoiman tarve kohdistuu erityisesti muutamalle alalle: kauppa, hallinto ja oikeustieteet, tietojenkäsittely ja tietoliikenne, tekniikan alat sekä palvelualat. 

“Lisäksi tiedämme, että terveys- ja hyvinvointialat kärsivät kovasta työvoimapulasta. Kauppakamareiden jäsenrakenteen takia tämä ala on aliedustettuina vastaajajoukossa, eikä nouse esiin tässä kyselyssä”, Valtonen selventää. 

Keskeisimmät rekrytointihaasteet johtuvat yritysten mukaan siitä, että avoimiin tehtäviin ei vain yksinkertaisesti ole hakijoita. Myös hakijoiden vähäinen työkokemus, tai soveltumaton koulutus on ongelma ja tämä johtaa niin sanottuun kohtaanto-ongelmaan. Myös kannustinloukut eli se, ettei työtä kannata ottaa vastaan, koska palkasta verojen jälkeen käteen jäävä osuus ei ole kovin paljon suurempi kuin tuet, oli yhtenä esteenä työvoiman saatavuudelle.  

Ratkaisuksi panostuksia koulutukseen, oppilaitosyhteistyöhön ja kannustinloukkujen purkamiseen 

Tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman turvaamiseksi yritykset nostivat koulutuksen sisältöjen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita, yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämisen sekä työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamisen. Lisäksi mainintoja saivat työvoiman liikkuvuuden edistäminen sekä koulutusmäärien lisääminen tutkintokoulutuksessa, muunto- ja täydennyskoulutuksessa ja oppisopimuskoulutuksessa. Myös työhön ja opiskeluun perustuvan maahanmuuton lisääminen ja maahanmuuttajien työllistämiseen tähtäävät toimet nousivat vastauksissa vahvasti esille. 

”Osaajapula pitää ottaa tosissaan eikä ongelmaa saa vähätellä. Yhteistyössä poliittisten päättäjien ja elinkeinoelämän kanssa on haettava ratkaisuja, joilla turvataan osaavan työvoiman saatavuus. Yritysten näkemyksiä keskeisistä ratkaisuista on kuunneltava. Keskuskauppakamari on esittänyt oman 16 kohdan toimenpidelistansa”, sanoo Valtonen. 

”Etelä-Savossa osaajapula ja työvoiman saatavuuden ongelmat ovat nopeasti nousseet keskeiseksi ongelmaksi. Asia on hyvin konkreettinen monella toimialalla. Työmarkkinoilta poistuu runsaasti enemmän ihmisiä kuin uusia on tulossa. Asian ratkaisemiseksi tarvitaan nopeasti kansallisia toimenpiteitä, kuten kauppakamarien ratkaisuissa osaajapulaan on mainittu. On kyettävä avoimesti tarkastelemaan mm. opintotukien tulorajoja, kesälomakauden siirtämistä, ylitöiden ja seniorityön verotusta tai ihmisten liikkuvuuden helpottamista sekä paikallisen sopimisen lisäämistä. Lisäksi on huolehdittava alueen vetovoimasta ja nykyisten työmarkkinoille tulevien ihmisten pitämisestä alueella. On vaarallinen kehityssuunta, jos koronan jälkeinen kasvu jää puolitiehen siksi, että tekijöitä ei löydy”, toteaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Kauppakamarien kysely tehtiin 23.-25.8.2021. Kyselyyn vastasi 1297 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä. Suurin osa yrityksistä on työnantajayrityksiä, yksinyrittäjiä oli 2,9 % vastanneista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon kauppakamari
Maaherrankatu 14
50100 Mikkeli

http://www.eskauppakamari.fi/

Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useita satoja yritysjäseniä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä. Yhdessä jäsentemme kanssa teemme aktiivista vaikuttamistyötä elinkeinoelämän kehittämiseksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Keskuskauppakamari: Pk-yritykset haluavat tehdä vaikuttavia ilmastotoimia22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Ennen kaikkea niitä halutaan tehdä ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistumisen takia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yli 200 yritystä kertovat, että ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi asiakkaiden odotukset ja erottautuminen kilpailijoista ovat tärkeitä syitä tehdä ilmastotoimia. Ilmasto-ohjelmaan osallistuu pk-yrityksiä eri toimialoilta ympäri Suomea.

Etelä-Savon kauppakamarin hallitus vuonna 20239.12.2022 11:22:38 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamarin syykokouksessa, 1.12.2022, vahvistettiin kauppakamarin hallitus vuodelle 2023. Kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Sahakuutio Oy:n toimitusjohtaja Jari Suomalainen. Varapuheenjohtajina toimivat toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, Suur-Savon Sähkö Oy, toimitusjohtaja Harri Kovanen, Piako Oy ja toimitusjohtaja Ari Hämäläinen, Norelco Oy. Varapuheenjohtajat toimivat myös kauppakamariosastojen puheenjohtajina alueillaan.

Kauppakamarit: Minne hukkui ammattidieselin käyttöönotto?22.8.2022 09:01:58 EEST | Tiedote

Kauppakamarit vaativat hallitukselta välittömiä toimia ammattidieselin käyttöönottamiseksi. Puoli vuotta sitten helmikuussa linjattu valmistelu ammattidieselin käyttöönotosta on edelleen valmistelussa, eikä ratkaisua poikkeuksellisen rajusta hintojen noususta kärsiville alan toimijoille ole saatu aikaiseksi. Kauppakamareiden mukaan tilanne on huolestuttava ja vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn.

Kauppakamarikysely: Sodan vaikutukset jakavat yritykset voittajiin ja häviäjiin – joka kolmannes ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna21.6.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Ukrainassa käytävä sota nostaa yritysten kustannuksia ja heikentää kannattavuutta, mutta keskimäärin tunnelmat ovat säilyneet kohtalaisen vireinä, selviää kauppakamarien talouskyselystä. Inflaatiopaineet jatkuvat, sillä yli 72 prosenttia vastanneista yrityksistä suunnittelee nostavansa myyntihintojaan seuraavan neljän kuukauden aikana. Palkansaajien ostovoiman supistuminen näyttää väistämättömältä. Vaikka keskimäärin yritysten näkymät ovat jopa parantuneet verrattuna maaliskuussa tehtyyn kauppakamarikyselyyn, vaihtelevat arviot ratkaisevasti eri toimialoilla. Rakennusalalla peräti 40 prosenttia luonnehtii tunnelmia pessimistiseksi. Sen sijaan palveluloimialoilla näkymät ovat tuntuvasti valoisammat koronarajoituksien jäätyä taakse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye