Kauppakamarikysely: Puolet yrityksistä ennakoi tutkimus- ja kehitystoiminnan kasvua verokannustimen myötä
16.6.2022 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kesäkuun alussa toteutetun kyselyn perusteella noin kymmenen prosenttia kauppakamareiden jäsenyrityksistä katsoo, että uusi tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustin lisäisi merkittävästi yrityksen tutkimus- ja kehitystoimintaa. Lisäksi lähes 40 prosenttia vastaajista uskoo verokannustimen lisäävän T&K-toimintaa jonkin verran. Noin kolmannes yrityksistä ei usko T&K-toiminnan lisääntyvän lainkaan kannustimen myötä, ja osa vastanneista yrityksistä ei vielä osannut ottaa kantaa verokannustimen vaikutuksiin. Kauppakamarikyselyyn vastasi noin 2 000 jäsenyritystä.
”Kyselyn tulosten perusteella merkittävä osa yrityksistä suhtautuu T&K-toiminnan verokannustimeen positiivisesti ja valmistautuu lisäämään T&K-toimintaansa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.
Näkymät T&K-toiminnan mahdolliseen kasvuun vaihtelevat yrityksen koon mukaan ja toimialoittain. Työntekijämäärältään pienistä yrityksistä noin 43 prosenttia katsoo verokannustimen kasvattavan T&K-toimintaa. Keskisuurista yrityksistä yli puolet ja suurista yrityksistä yli 60 prosenttia aikovat lisätä T&K-toimintaansa verokannustimen myötä.
Toimialakohtaisesti tarkasteltuna positiivisin vastaanotto verokannustimelle tulee teollisuusyrityksiltä, joista noin 64 prosenttia uskoo kannustimen lisäävän T&K-toimintaa ainakin jonkin verran. Toisaalta myös palvelualoilla T&K-toiminnan lisäykseen uskoo 46 prosenttia yrityksistä, ja kaupan alallakin yli kolmannes.
”Pitkäjänteisen T&K-toiminnan kannalta on tärkeää, että verokannustin säädetään pysyväksi. Hallituksen tulisi valmistella sellainen verokannustinmalli, että oikeus lisävähennyksen tekemiseen olisi mahdollisimman selvä ja vähennyksen vaatiminen hallinnollisesti yksinkertaista. Verokannustimen tulisi myös kohdella neutraalisti erilaisia yrityksiä ja toimintamalleja”, Kujanpää sanoo.
Kauppakamarikysely tehtiin 6.-8.6.2022 ja siihen vastasi 1996 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea.
Suomi on ottamassa ensi vuonna käyttöön tutkimus- ja kehitystyön verokannustimen. Kannustimen myötä yritykset saisivat vähentää ylimääräisen verovähennyksen T&K-kuluista, mahdollisesti esimerkiksi henkilökuluista ja alihankintakuluista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmiliina KujanpääJohtava veroasiantuntija
Puh:040 768 0621emmiliina.kujanpaa@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme